25/04/2022

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Päivi Alasalmen saamelaistrilogian kakkososa, Pajulinnun huuto, jatkaa Joenjoen laulun 1500-luvun tarinaa saamelaiskylässä. Joenjoen laulussa nuori Soruia rakastui pirkkalaiseen ja sai tämän lapsen. Pajulinnun huuto jatkaa tarinaa n. kuuden vuoden kuluttua. Matte on ottanut Soruian vaimokseen ja Morukin pojakseen. Soruian isä on Uddasin Moruk, ja Joenjoen laulun Sami Uddasin esi-isä. Tarinat nivuoutuvat siten yhteen yhden suvun ympärille.

Pirkkalaiset palaavat takaisin Saamenmaahan, mutta tällä kertaa heillä on joltakin ihme kuninkaalta saatu lupa veronkantoon. Saamelaisten turkikset ja joen kulta kelpaavat pirkkalaisille riemumielin- ja seuraavana vuonna he tulisivat uudelleen, ja sitäkin seuraavana vuonna. Pirkkalaisten ahneudella ei ole rajoja, eivätkä he kaihda käyttää väkivaltaa.

"Silloin Kaukomieli tarttui raivon vallassa isään, repi ja riepoi, masensi maahan, ja isän maatessa maassa Kaukomieli alkoi hakata häntä. Veljeni tulivat isän apuun. Moret kaatoi Kaukomielen maahan ja hakkasi tätä raivon vallassa nyrkeillä  kasvoihin. Vasta kun Arpia löi lapiolla Moretia päähän, tämä joutui irrottamaan otteensa Kaukomielestä.

Toiset pirkkamiehet löivät veljiäni ja kaikki tulivat ihan hulluiksi. Moret sai lapiosta päälaelleen ison, vertavuotavan avohaavan ja Curnâltâ katkesi oikeasta kädestä etusormi. Tuvdeelta murtui kylkiluita ja Kuivilta irtosi suusta monta hammasta. Isää lyötiin niin työläästi, ettei äiti ollut tuntea häntä, sitten kun vihdoin näki hänet. Isä pantiin polvilleen paljas kaula kiven päälle ja hänet pakotettiin miekan iskun uhalla paljastamaan, mihin he olivat piilottaneet taljat ja turkikset. Isä säästi heidän kaikkien hengen kertomalla nahkojen kätköpaikan."

Munkki Tuomas alkaa kerätä nimiä ja varallisuustietoja kirkonkirjoihin ja kastaa saamelaisia kristinuskoon, josta he eivät ole aiemmin juuri kuulleetkaan. Väkivaltainen kastaminen on traumatisoivaa. Tuomas ylittää rajan, kun hän tuhoaa seidan ja käy Soiruan kimppuun. Tämä on tapahtumien käännekohta, josta ei ole enää paluuta. Pirkkalaisten julmuus näyttäytyy yhä hirveämpänä.

Pajulinnun huuto on Soruian kasvutarina nuoresta tytöstä kylän vastuunkantajaksi sekä identiteetin ja olemassaolon puolustajaksi. Hän saa isältään näkijän sormuksen, ja hänen kykynsä vahvistuvat, niin että Moretin henki pelastuu.

"Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi. (Takakansitekstiä).

Kirjan luettuani kuuntelin netistä myös pajulinnun laulua. Se on riipaisevan surumielistä. Entäpä silloin, kun se huutaa?


Alla olevasta linkistä voi lukea postaukseni Alasalmen Joenjoen laulusta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi
 

2 kommenttia:

  1. Tämä on kiva saamelaisista kertova kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on julmia tapahtumia. Hyvä kirja tämä on, ja siitä saa tietoa ja näkökulmia.

      Poista