Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saision Mies, ja hänen asiansa kuvaa viikon mittaista ajanjaksoa (maanantaista maanantaihin), jolloin  eräs mies ajautuu sairaalahoitoa vaativaan kriisiin. Mietin, onko kyse burnoutista, hulluudesta vai voiko jokin asia olla niin mahdoton kestettäväksi, että mies romahtaa. Seuraa outoa käytöstä, ahdistusta ja sairaalan suljettu osasto.

Kaikki alkaa, kun mies näkee sanomalehdessä kuolinilmoituksen. Pablo on kuollut. Tieto sysää kaiken muun syrjään. Pablo on ilmeisen tärkeä henkilö; ystävä vuosien takaa, mutta jostakin syystä mies ei halua, että vaimo näkee lehden jääneen auki kuolinilmoituksen kohdalta. Muutaman tuskaisen päivän jälkeen mies haluaisi puhua ystävänsä kuolemasta jollekin, mutta ei osaa. Yritys puhua kapakassa työkaverille epäonnistuu, ja puhuminen muuttuu ilkeilyksi ja humalaisen ulinaksi.

Vihdoin eräänä aamuyön tunteina mies paljastaa ensin vaimolleen ja myöhemmin työkaverilleen kauhistuttavan tapahtuman menneisyydestä. Mies ja Pablo olivat nuoria ja voimansa tunnossa olevia maailmanmatkaajia. Firenzessä he tappoivat kaksi tyttöä. Nyt tapahtuma on alkanut nousta pintaan mielen syvyyksistä aiheuttaen valtavaa ahdistusta. Syyllisyys painaa miestä niin kuin Raskolnikovia  Dostejevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa. 

Vai onko asia sittenkään näin? Onko tämä vääristynyt muistikuva? Onko tämä harhaa? Onko murhia edes tapahtunut?

Teksti on lyhyttä, katkonaista ja nopeasti luettavaa. Kirjassa ollaan enimmäkseen miehen pään sisällä ja risteilevien ajatusten tykistötulessa. Ajatuksia sanallistetaan muutaman minuutin välein. Oli suorastaan pakko lukea miehen ajatuskulkuja ja samalla tarkistaa, paljonko aikaa on mennyt. Muutamassa minuutissa ehtii hyrrätä sekä muistoja, nykyhetken havaintoja että tulevaisuusajatuksia. Miehen päässä käy melkoinen mylläkkä!

Pään sisäisten ajatusten lisäksi kirjassa on hieman vuoropuhelua, mutta hyvin vähän perinteistä kerrontaa ja juonenkuljetusta. Unet ja harhaiset ajatukset ovat osa miehen sisäistä maailmaa. Ristiriita pään sisäisen maailman ja todellisuuden välillä on ilmeinen, ja ajatusten ja tunteiden pauhu tulee hyvin kuvatuksi.

Miehen työkaveri Meskalin toimii tarinassa kuuntelijana ja auttajana. Hän lähtee seuraksi kapakkaan ja lukee italialaisista nettilehdistä todisteita murhista. Hän saa selville, että joku mies on tuomittu tyttöjen murhista elinkautiseen. Hänen roolinsa tarinassa ei kuitenkaan ole aivan looginen. Vaimo Krista edustaa todellisuutta ja realismia ja selvittää, että mitään nettilehtiä ei ole olemassakaan. Miksi Meskalin valehtelee? Onko Meskalin edes todellinen ihminen vai vain harhaa, haavetta tai unta?
Onko Meskalinin kirjoitettuna roolina toimiakin tarinassa nimenomaan harhauttajana ja johdattaa mies kohtaamaan syyllisyytensä ja sen todellinen aiheuttaja? 

Kun mies viikon kärvistelyn jälkeen suostuu aloittamaan psykiatrisen hoitokeskustelun, se on ensimmäinen askel syyllisyyden ja tapahtuneen hyväksymisessä.

Lukijan ratkaistavaksi kuitenkin jää, ovatko murhat todellisia, vai voisiko tyttöjen murhaaminen olla symbolista. Kerran Firenzessä, nuorena miehenä, yhdessä Pablon kanssa ... Onko kyseessä sittenkin jonkin muun asian myöntäminen ja hyväksyminen? Onko Pablo enemmän kuin vain vanha ystävä?

Kirja piti otteessaan hyvin. Kerrontatekniikka on omintakeinen ja hieno. En ole aiemmin törmännyt tällaiseen, ja ilahduin Pirkko Saision taitavuudesta.



***************************
P.S. Kirjan nimessä on todellakin pilkku. Sitä ei tuossa yhteydessä tarvittaisi. Pilkunviilaajan näkökulmasta pilkulla täytyy siis olla jokin erikoismerkitys.

Puhutaan siis miehestä, tavallisesta ihmisestä, ja vain sivuhuomautuksena hänen asiastaan. Hänen asiansa ei ole niin merkittävä; nykypäivänä, enää.

Kerran, kauan sitten Firenzessä, maailmanmatkaajat kohtasivat toisensa ja huomasivat olevansa enemmän kuin ystäviä. Tytöt murhattiin symbolisesti. Tapahtuma painettiin vuosikymmeniksi häpeän kaappiin. Ehkä pilkku osoittaa, että kaapista voi tulla ulos, ja se on vain sivuasia ihmisen koko ihmisyydessä.

Heli Heiskanen: Herkkyyden voima - opas omannäköiseen elämään

Heli Heiskasen Herkkyyden voima on taas yksi lisä niihin voimaannuttaviin ja itseymmärrystä lisääviin teoksiin, joita olen viime aikoina lukenut. Tämän aihepiirin kirjoja lukiessa parasta on se, miten lukkiutuneet ajatuskuviot aukeavat ja alkaa ymmärtää tähänastista "vääränlaisuuttaan" uudella, hyväksyvämmällä tavalla.

Takakannen tekstiä:

"Kirjoittaja johdattaa lukijan hyvin käytännönläheisellä tavalla syventämään itsetuntemustaan sekä auttaa tunnistamaan ja purkamaan rajoittavia ja kuormittavia suojakuoria, säätelemään arjen kuormitusta ja löytämään itselleen sopivan ja tasapainoisen elämäntavan.

Kirja on suunnattu erityisherkille ihmisille ja heidän läheisilleen sekä terveys-, sosiaali-, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille ja eri alojen esimiehille. Kirjasta on hyötyä muillekin ihmisten ymmärtämisestä kiinnostuneille." 

Onneksi ostin kirjan itselleni. Siihen on hyvä palata uudelleenkin. Parasta antia on nimenomaan sen ymmärtäminen, että isossa kriisissä ei todellakaan ollut itse syyllinen, vaan tuli väärin kohdelluksi.

          

     

Botnia-palkintoehdokas 2019: Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Olen tottunut ajattelemaan, että Kuusamo on Koillismaata. 
Wikipedia on tästä samaa mieltä: 
"Pohjois-Pohjanmaan koillisosan kunnat Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo muodostavat yhdessä Lapin maakuntaan kuuluvan Posion kanssa ns. Koillismaan. ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Pohjanmaan_maakunta )"

Botnia-palkinto meni kuitenkin jo toisen kerran Kuusamo-taustaiselle kirjailijalle. Vaikka haluaisin hieman kritisoida tätä, kritisointi ei auta, koska:

"Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Jos kirjailijan suhde maakuntaan on epäselvä, kirjailijaseuran hallituksella on oikeus tehdä päätös tämän kelpoisuudesta osallistua kilpailuun."  ( http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/botnia_palkinto )

Kieltämättä Tommi Kinnusen Pintti on hieno kirja, mutta olisiko ollut aika palkita kirjailija, joka ei näy parrasvaloissa, eikä lehtihaastatteluissa, mutta on toiminut päätoimisena kirjailijana vuodesta 1994 lähtien ja palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla. Maarit Verronen on sanankäytön ja juonenkuljetuksen mestari vailla vertaa. Lisäksi olisin toivonut hänelle palkintoa kirjan ajankohtaisuuden ja genren vuoksi.

Verrosen Hiljaiset joet ottaa kantaa ympäristön tuhoutumiseen totaalisen dystopian kautta. Äkillinen kosminen mullistus tekee koko maapallolla pala palalta pahenevaa tuhoa. En ole pitkään aikaan lukenut yhtä vaikuttavaa aloituskappaletta, kuin tässä kirjassa:

"Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin. Rajantakainen painajaismaa jouti mennä."

Aloituskappaleen jälkeen tapahtumat etenevät ilman taukoja tai suvantovaiheita ja pitävät otteessaan kirjan loppuun asti. Maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia on ollut tavallista enemmän, rankkasateita, tulvia ja hyökyaaltoja ilmestyy paikkoihin, joissa niitä ei ole ennen ollut. Maankuori pirstoutuu, Tanska ja Pohjois-Saksa kallistuvat, laavahalkeama ulottuu jo Etelä-Viroon. Pohjoisella Jäämerellä hyökyaalto on tehnyt tuhojaan. - Silti on pyrittävä yhä kauemmas pohjoiseen, jossa on vielä vähän aikaa melkein turvallista. Pienestä maantärinästä on tosin tullut aivan normaalia.

Suomalaissyntyinen Lia Alina Anias kertoo oman ja viiden - ihmeen kaupalla itsekseen selviytyneen - lapsen tarinan tuhon keskellä. Selviytyneet lapset rekisteröidään ja heille annetaan uudet nimet. 11-vuotias River on vanhin, Heather on 9, Stella 7, Frost on 4 ja Neve on pieni tyttövauva, josta kaikki isommat pitävät huolta. River on terävä ja valpas ja toimii Lian rinnalla aikuismaisen vastuullisesti. Loppupuolella vastuu on jo painava taakka sisäisesti vanhan lapsen kapeilla harteilla.

Lapset ovat rohkeita, eikä kukaan kiinnitä huomiota vaikeuksiin. Menneisyyttä ei mietitä. Päämääränä on vain eteenpäin meneminen ja selviytyminen. Ryhmän silmiinpistävä voima on liikuttavan suuri yhteenkuuluvuus ja luottamus. Tapahtumat ovat rajuja, mutta Verrosen kerronta on rauhallisen toteavaa ja siksi uskottavaa.

Melko nopeasti tarinaa lukiessa tulee mieleen sana exodus, jolla voidaan viitata moniin eri asioihin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Exodus ), myös uuteen alkuun ja neitseelliseen siirtokuntaan.
Onneksi nyt ei ole kyse amerikkalaisten elokuvien siirappisista siirtokuntatarinoista, joissa sekä matka että siirtokunnan perustaminen sujuvat ongelmitta.

Kirjakissan blogissa Niina Tolonen kuvaa Maarit Verrosen Hiljaiset joet -kirjaa yhdeksi parhaimmista vuoden aikana lukemistaan kirjoista ja suosittelee sitä lämpimästi.  ( http://kirjakissa.blogspot.com/2018/10/maarit-verronen-hiljaiset-joet.html ) Vahva suositus tulee minultakin!


Lisätietoa Maarit Verrosen tuotannosta ja kirjallisuuspalkinnoista löytyy täältä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maarit_Verronen

Botnia-palkintoehdokas 2019: Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme

Oulun kirjailijaseuran myöntämä 10 000 euron arvoinenBotnia-kirjallisuuspalkinto jaetaan 23.10.2019 ( http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/botnia_palkinto/botnia-palkinto-2019 )

Botnia-palkintoehdokkaat ovat:

• Mari Ahokoivu: Oksi (Asema), sarjakuvaromaani

• Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme (Like), tietokirja

• Tommi Kinnunen: Pintti (WSOY), romaani

• Essi Kummu ja Marika Maijala: Häätanssit (Tammi), lasten kuvakirja

• Mikko Moilanen: Suomen pyövelit (Docendo), tietokirjaMinna Rytisalo: Rouva C. (Gummerus), romaani

• Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä (Tammi), romaani

• Maarit Verronen: Hiljaiset joet (Aviador), romaani (https://www.kirjasampo.fi/fi/botnia-palkinnon-ehdokkaat-2019-julkistettu ) 

Lukupinossani on melkein kaikki ehdokkaat. Kinnusen Pintin olen lukenut jo aiemmin, mutta Rytisalon Rouva C on valitettavasti edelleen lukematta. Mikko Moilasen Suomen pyövelit - kirjaa käytin kädessäni, mutta aiheen ahdistavuuden vuoksi en halunnut sitä lukea. Maarit Verrosesen tuotannosta olen aina pitänyt, ja luenkin Hiljaiset joet seuraavaksi.

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä ovat pohjoissuomalaisia journalisteja, joiden yhteisteos Metsä meidän jälkeemme oli vaikuttava lukukokemus. Se on faktapohjainen, laaja-alainen hätähuuto metsiemme puolesta. Avohakkuilla ja metsäojituksilla on monimuotoisia ja kauaskantoisia vaikutuksia ekosysteemeihin, eläimiin ja ihmisiin. Järvet rehevöityvät ja muuttuvat mutalammikoiksi, kulttuurihistorialliset polut (mm. Elias Lönnrotin kulkema) häviävät, punkit lisääntyvät ja lintulajit harvinaistuvat. Esimerkiksi helmipöllö on jo silmälläpidettävä laji, siis lähellä uhanalaisuutta.

Mielikuva Suomen loputtomista metsävarannoista kirkastuu. Ei todellakaan ole kyse loputtomasti uusiutuvasta "vihreästä kullasta", eikä metsiä todellakaan voi pitää vain taloudellisen hyödyn tuottajana. Inarissa 1994 hakattu aukio ei ole vieläkään taimettunut. Inari on metsälle äärimmäinen ja viimeinen paikka elää ennen kuin tunturikoivikot ja avoimet paljakat alkavat. 100 vuotta on metsälle lyhyt aika uudistua, ainakin pohjoisessa. Huomionarvoista on, että Ruotsissa vastaavia alueita ei ole hakattu.

"Ihmisen kohtalona on se, että hänestä on tullut viisi miljardia vuotta vanhan planeetan valtias, joka kuitenkin pystyy luonnostaan ajattelemaan vain päiviä, kuukausia tai vuosia eteenpäin, mutta ei pidemmälle - kymmeniä, satoja tai tuhansia vuosia eteenpäin." 

          Ilkka Hanski: Kutistuva maailma 2007.  (s. 239)

 ****

"Vuonna 2006 Inarista löydettiin ... noin 800 vuotta vanha aihki...ja se on saanut alkunsa 1200-luvun alkupuolella. Puu oli todennäköisesti jo olemassa, kun Turun kaupunki perustettiin 1229. Kristoffer Kolumbuksen lähtiessä purjehtimaan kohti Amerikkaa vuonna 1492 se oli jo täysikasvuinen." (s. 32)

"Keskimäärin mänty kuolee Suomessa 300 - 400-vuotiaana. Suotuisissa oloissa pohjoisen mänty voi elää yli 600-vuotiaaksi, vanhemmaksikin." (s. 33) 

Metsä meidän jälkeemme herättelee tärkeään asiaan kiihkottomasti, faktapohjaisesti ja monipuolisesti. Faktojen lisäksi kirja vaikuttaa edellä kuvatun kaltaisesti havainnollistamalla, avaa silmiä ja nostaa lukijan tunteet pintaan. Myös Metsähallituksen toimintaa alkaa katsoa uusin silmin.

Kirjaa varten on haastateltu useita eri alojen asiantuntijoita ja tavallisia ihmisiä, joiden elämään ja elinympäristöön muuttuneet metsät ovat vaikuttaneet. Tekijät ovat tehneet huolellista taustatyötä. Asia on vakava, ja metsien muutoksen pysäyttämisellä on kiire.

Kirjasta välittyy huoli, arvostaminen, välittäminen ja rakkaus sekä - kaikesta huolimatta - toivon mahdollisuus. Metsä meidän jälkeemme on hieno kirja. Olen iloinen, jos se saa Botnia-palkinnon 2019.

Juhani Laakso: Mielen taito - Vapauta ajatuksia - kehitä tunteita

Viime aikoina olen lukenut sisäiseen ajatus- ja tunnemaailmaan kohdistuvia hoitavia kirjoja. Sain vahvan suosituksen Juhani Laakson Mielen taito - Vapauta ajatuksia - kehitä tunteita -kirjasta. Kyseessä ei ole mikään huuhaaopus, sillä Laakso on vaativan erityistason psykoterapeutti, psykologi ja psykoterapian kouluttaja. Kirja on siis täyttä asiaa. Harmi vain, että se on loppuunmyyty, eikä enää ostettavissa, (ilmestynyt 2009). Täytyy varmaan lukea kirja heti perään uudelleen, ennen kuin palautan sen takaisin kirjastoon. Se avasi hyvin juuri nyt käsittelyssä olevia asioita.

Takakansitekstin mukaan

"Mielen taidot vahvistavat ihmisenä olemisen parhaita hyveitä - myötätuntoa, mielentyyneyttä ja elämäniloa. Ne auttavat kohtaamaan vaikeitakin asioita ja päästämään irti hyvinvointia myrkyttävistä ajatusmalleista. Teoksessa esitellyt seitsemän taitoa yhdistävät niin kehon ja mielen kuin järjen ja tunteen tavalla, joka edistää arjen hallintaa."

Kirjaa on vaikea lähteä avaamaan sen tarkemmin, koska jokainen lukija saanee siitä juuri niitä avaimia, joita sillä hetkellä tarvitsee. Minä hyödyin kirjasta paljon: Sain ajatuksiini levollisuutta, löysin tyytyväisyyttä ja hyvinvointia lisääviä asioita. Pidin myös kirjan selkeästä kielestä ja hyvistä harjoituksista.

Näistä linkeistä pääsee lukemaan postauksiani kiltteyttä, erityisherkkyyttä ja uupumista käsittelevistä kirjoista:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/09/stefan-ekberg-kiltti-joutuu.html

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/08/suvi-bowellan-ihana-herkkyysrikasta.html

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/08/prinsessa-marha-louise-ja-elisabeth.html

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/05/liisa-uusitalo-arola-uuvuksissa-kirja.html