Päivi Alasalmi: Sinnikäs meripoika: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Päivi Alasalmi ei ole mielestäni ollut kovin paljon esillä mediassa tai sosiaalisessa mediassa, niin kuin nykyään kirjailijoidenkin on tapana olla. Ehkäpä hän on jäänyt hieman pimentoon. Minulta meni vuosikymmeniä, etten lukenut hänen kirjojaan Vainolan (1996) jälkeen. Päätin nyt tutustua hänen tuotantoonsa, joka onkin laaja ja monipuolinen ( http://www.paivialasalmi.com/kirjat.html . Luettu 17.5.2022)

Luin ensin saamelaistrilogian: Joenjoen laulu, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus. Pidin kovasti näistä. Tämän postauksen lopussa on linkki blogiini, johon olen kirjoittanut ajatuksiani trilogiasta.  Yritin lukea myös Sudenraudat, mutta kävi niin kuin etukäteen arvelinkin: en pystynyt sitä lukemaan, koska mielikuvat susien raatelemista lapsista olivat liian voimakkaita herkälle mielelle.

Nyt on vuorossa satukokoelma Sinnikäs meripoika, joka onkin varsin ilahduttava lukukokemus. Takakansitekstin mukaan "Sinnikäs meripoika jatkaa Alasalmen palkitun satukirjan Turhamaisen aasin valloittavia polkuja." 

Sinnikäs meripoika -kokoelma koostuu kymmenestä sadusta, joissa on perinteisen sadun aineksia, mutta asetelmat on voitu keikauttaa päälaelleen, niin kuin esimerkiksi sadussa Kosijan kolme tehtävää, jossa prinsessa Rämäpää asettaa ehdot kosijoilleen. Hyvä näin, etteivät vain prinssit valitse itselleen puolisoa, vaan myös prinsessat voivat valita, kenet haluavat.

Osalla saduista on päällisin puolin perinteiset sadun kehykset, mutta ne sisältävät vakavan teeman. Tällaisia ovat mm. kokoelman nimisatu Sinnikäs meripoika, joka kertoo isän kaipuusta sekä Vuorenpeikon luolassa, jossa vuorenpeikko juottaa ryöstämilleen isille orjalientä. 

 "Heidän suustaan roiskui sylki, kun he kävivät tuoppien kimppuun kuin se olisi koko heidän elämänsä."

Enkelin laulu käsittelee suurta ihastusta (ehkä ensirakkautta) sekä realismin tuomaa pettymystä. Siinäkin on kiva uusi näkökulma sadun maailmaan.

Kaiken kaikkiaan Päivi Alasalmi on kokoelmassaan päivittänyt satuja nykyaikaisiksi. Satujen kieli on raikasta ja hauskaa, ja voi kuvitella, mitä niiden lukeminen ääneen lapselle aiheuttaa: No luultavasti ainakin naurunremakan. Varmaan myös kiinnostus sanoihin lisääntyy niiden tuottaman ilon myötä.

 Esimerkiksi ihanasta kielestä voisi valita vaikkapa näytteet sadusta Loputon lankakerä:

"- Ajakaa tuo riehuva räähkä pois, ja ellei hän lähde suosiolla, heittäkää hänet pimeimpään vankityrmään napanöyhtäänsä napostelemaan!"

- "Turpiinks' kerjäät, tohvelisankari? uusi kuningas kiljui, ja jykevä kruunu keikkui hänen hennoilla kutreillaan kuin purtilo merihädässä." 

Riikka Jäntin mustavalkoinen piirroskuvitus kuvaa perinteistä satumaailmaa, ja satujen vinjetit ovat hienoja. 

-----

Postaukset saamelaistrilogiasta: Joenjoen laulu, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus avautuvat tästä linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi 

 

      

 

 

Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Päivi Alasalmen Siipirikon kuiskaus päättää saamelaistrilogian, jonka aiemmat osat ovat Joenjoen laulu ja Pajulinnun huuto. Postauksen lopussa on linkki trilogian aiempien osien postauksiin.

Soruian tarina jatkuu.

Kylän elämä on palautunut pikkuhiljaa ennalleen verilöylyn jälkeen, vaikka kylä onkin nykyään vain leskien, vanhusten ja lasten kylä. Nuoret ja voimakkaat miehet ovat saaneet surmansa. Yhtään pirkkalaisia ei jäänyt asiasta kertomaan, mutta kylässä pelätään kuitenkin koko ajan pirkkalaisten paluuta. Soruia pelkää lisäksi keltaturkkisen suden paluuta tai suosta ammollaan tuijottavia silmiä.

Aanaarista muutetaan Pielpajärvelle ja Retsamojärvelle, erämaahan. Elämä kulkee totuttuja latuja. Oma uskonto on läsnä koko ajan arjessa: enteitä luetaan eläinten sisäelimistä, jumalille uhrataan, perinteitä ja tapoja noudatetaan. Kyläläisten elämä myötäilee luonnon rytmiä, ja he elävät luontoa ja toisiaan  kunnioittaen.

Jonkun ajan kuluttua pirkkalaiset kuitenkin palaavat. Tällä kertaa he kannattavat Lutterin uskon jumalaa, joka on eri kuin munkki Tuomaksen aiemmin saarnaama. Aluksi ihmettelin, miksi tarina on sijoitettu juuri 1500-luvulle, mutta sitten ymmärsin, että se on haluttu ajoittaa uskonpuhdistuksen aikaan, jolloin katolilaisuudesta ja pakanakansojen jumalista haluttiin päästä eroon. Agricolakin siitä saarnasi.

Pirkkalaiset aloittavat taas veronkannon, ja verojen määrä on koko ajan noussut, niin että metsistä loppuvat veroksi annettavat saaliseläimet. Lisäksi vuonolaiset ja vainolaiset vaativat omat osuutensa. Seudulle saapuu myös Torniosta Hemminki Aattarinpoika ja Ylitorniolta Masarias Tomuhousu, joiden teoilla on ratkaiseva vaikutus kyläläisten ja varsinkin Soruian elämään. Myös ajomies Matti Pöllä vaikuttaa asioihin.

"Keimiöniemelle olivat muutkin ylitorniolaiset rakentaneet kalatupia, sillä kruunu oli myöntänyt heille nautintaoikeuden järveen, jonka siika- ja muikkukantaa he mieluusti kesällä ja syksyllä vähensivät."

Voi noita kotipaikkakunnan miehiä! Tässä yhteydessä en ollut ollenkaan tyytyväinen heidän mainitsemisestaan. Päinvastoin, tunsin myötähäpeää heidän nautintaoikeuksiensa ja kalamajojensa vuoksi.

Verotuksen yhteydessä,  kappalaisen ja lapinvoudin edessä, Soruiasta tulee syytetty, ja monet niistäkin, joita hän on auttanut, kääntyvät häntä vastaan. Noituus on ankara rikos, olipa se sitten totta tai ei. Kirjan nimi saa selityksensä, kun Soruia uhkaa kiduttajaansa - tai vain näkee enteenä hänen kohtalonsa.

"Vaikka uhkaukseni oli ollut pelkkä siipirikon kuiskaus, se oli tehonnut."

Alasalmi käyttää taitavasti ennakointeja, mutta silti kirjan loppu yllättää. 

Soruian sanat tyttärelleen: "Minä olen kanssanne aina, vaikkei minua näy." antavat toivoa elämän jatkumisesta, ehkä uudessa olomuodossa. Joenjoen laulun postauksessa on linkki Flinkkilä & Kellomäki -sarjassa esitettyyn Alasalmen haastatteluun, jossa hän kertoo lainauksen henkilökohtaisen ja koskettavan alkuperän.

Päivi Alasalmen saamelaistrilogia valottaa saamelaisten elämää 1500-luvulta nykypäivään asti. Trilogian rakenne on mielenkiintoinen, sillä se ei etene kronologisesti, vaan nykypäivän osuus on vain pieni osa aloituskirjassa  Joenjoen laulu. Kokonaisuus liittää tarinat Uddasin sukuun, joka yhtenä muiden joukossa joutui kohtaamaan suomalaisen kolonialismin.

Allaolevasta linkistä pääsee lukemaan trilogian muiden osien postaukset blogissani:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Päivi Alasalmen saamelaistrilogian kakkososa, Pajulinnun huuto, jatkaa Joenjoen laulun 1500-luvun tarinaa saamelaiskylässä. Joenjoen laulussa nuori Soruia rakastui pirkkalaiseen ja sai tämän lapsen. Pajulinnun huuto jatkaa tarinaa n. kuuden vuoden kuluttua. Matte on ottanut Soruian vaimokseen ja Morukin pojakseen. Soruian isä on Uddasin Moruk, ja Joenjoen laulun Sami Uddasin esi-isä. Tarinat nivuoutuvat siten yhteen yhden suvun ympärille.

Pirkkalaiset palaavat takaisin Saamenmaahan, mutta tällä kertaa heillä on joltakin ihme kuninkaalta saatu lupa veronkantoon. Saamelaisten turkikset ja joen kulta kelpaavat pirkkalaisille riemumielin- ja seuraavana vuonna he tulisivat uudelleen, ja sitäkin seuraavana vuonna. Pirkkalaisten ahneudella ei ole rajoja, eivätkä he kaihda käyttää väkivaltaa.

"Silloin Kaukomieli tarttui raivon vallassa isään, repi ja riepoi, masensi maahan, ja isän maatessa maassa Kaukomieli alkoi hakata häntä. Veljeni tulivat isän apuun. Moret kaatoi Kaukomielen maahan ja hakkasi tätä raivon vallassa nyrkeillä  kasvoihin. Vasta kun Arpia löi lapiolla Moretia päähän, tämä joutui irrottamaan otteensa Kaukomielestä.

Toiset pirkkamiehet löivät veljiäni ja kaikki tulivat ihan hulluiksi. Moret sai lapiosta päälaelleen ison, vertavuotavan avohaavan ja Curnâltâ katkesi oikeasta kädestä etusormi. Tuvdeelta murtui kylkiluita ja Kuivilta irtosi suusta monta hammasta. Isää lyötiin niin työläästi, ettei äiti ollut tuntea häntä, sitten kun vihdoin näki hänet. Isä pantiin polvilleen paljas kaula kiven päälle ja hänet pakotettiin miekan iskun uhalla paljastamaan, mihin he olivat piilottaneet taljat ja turkikset. Isä säästi heidän kaikkien hengen kertomalla nahkojen kätköpaikan."

Munkki Tuomas alkaa kerätä nimiä ja varallisuustietoja kirkonkirjoihin ja kastaa saamelaisia kristinuskoon, josta he eivät ole aiemmin juuri kuulleetkaan. Väkivaltainen kastaminen on traumatisoivaa. Tuomas ylittää rajan, kun hän tuhoaa seidan ja käy Soiruan kimppuun. Tämä on tapahtumien käännekohta, josta ei ole enää paluuta. Pirkkalaisten julmuus näyttäytyy yhä hirveämpänä.

Pajulinnun huuto on Soruian kasvutarina nuoresta tytöstä kylän vastuunkantajaksi sekä identiteetin ja olemassaolon puolustajaksi. Hän saa isältään näkijän sormuksen, ja hänen kykynsä vahvistuvat, niin että Moretin henki pelastuu.

"Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi. (Takakansitekstiä).

Kirjan luettuani kuuntelin netistä myös pajulinnun laulua. Se on riipaisevan surumielistä. Entäpä silloin, kun se huutaa?

Alla olevasta linkistä voi lukea postaukseni Alasalmen Joenjoen laulusta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi
 

Maritta Lintunen: Heijastus

 

"Minun mieheni kertoo minun mieheni kuolemasta. Minä olen naimisissa, ja leski. Minulla on poika, mutta en ole äiti. Minulla on elämä, joka on tehty mahdottomaksi elää."

 "Yksi toukokuinen lauantai hiljaisessa pikkukaupungissa. Miehen ja kahden eri-ikäisen naisen historiat punoutuvat yhteen omituisia teitä, kun jokainen heistä ajautuu tekemään tiliä tekojensa, meneisyytensä ja valintojensa kanssa...

...Kolmen kertoja toisistaan kimpoilevat tarinat muodostavat heijastusten ja vastaheijastusten sarjan, lopulta myös itsensä peilikuvan." (Takakansitekstejä) 

Maritta Lintusen Heijastus avautuu takakansitekstien valossa varsin mielenkiintoisesti. Ihmiset tulevat näkyviksi ja kokonaisiksi persooniksi vähitellen. Kerrontatekniikka on jälleen upeaa: henkilöt esitellään toisten ihmisten puheissa tai ajatuksissa vaivihkaa ja alleviivaamatta. Ihmisten elämät punoutuvat pikkuhiljaa yhteen tarinassa, niin kuin ovat jo aiemmin punoutuneet fiktiivisessä todellisuudessa. 

Tuomas palaa kotipaikkakunnalleen pitkän ajan jälkeen. "Minulla on ollut jo pitemmän aikaa sama päähänpinttymä: on päästävä käymään täällä yksin, kenenkään tietämättä. On nähtävä vielä kerran pienimmätkin yksityiskohdat."

Saaralle Tuomas näkyy heijastuksena ikkunassa, ja näky saa hänen vaivalla kokoamansa maailman murentumaan. Kädetkin vapisevat ja sydän muljahtelee.

Suvi on tullut hoitamaan vanhempiensa asioita ja valmistelemaan mökin myyntiä. Hänellä on "kärsinyt, elämän lyömä katse."

Sitten on vielä Tuomaksen isä Martti Hamara ja Saaran mies Pauli Vahtola, Riekkinen, juoppo-Koistinen ja poliisi sekä muutama muu. Saara kaipaa elämäänsä jotain muuta, koska "vaikka naulaisin kallooni linnunpöntön, Pauli tuskin huomauttaisi asiasta." Voiko asiaa sen selvemmin sanoa?

Muutaman päivän aikana ehtii tapahtua paljon:  nykyhetkessä ja menneisyyden asioita muistellessa. Avautuupa eräälle tyypille mahdollisuus kurkistaa tulevaisuuteenkin. Heijastuksen juoni on mielenkiintoinen ja taitavasti punottu. Lukemisen aikana oli mukavaa piirtää ihmisten välisiä suhteita suhdekaavioksi. Lintusen kerrontatekniikka on hiottua ja ihailtavaa. Kirjan loppuratkaisu on niin yllättävä, että suuni jäi auki pitkäksi aikaa. 

Kiitos kirjasta!

Linkistä avautuvat muut blogipostaukseni Maritta Lintusen tuotannosta.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Olen lukenut Päivi Alasalmelta aiemmin vain hänen teoksensa Vainola. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 1996. Lukemisesta on kauan, mutta muistan, kuinka vetävä kauhuparodia se oli. 

Ei minulla ole ollut mitään erityistä syytä olla lukematta hänen tuotantoaan, mutta se on vain jäänyt. Sudenraudat kiinnostaa ja odottelen sitä kirjaston jonossa. Odotellessani päätin tarttua muuhun tuotantoon ja valitsin sattumalta luettavaksi Joenjoen laulun vuodelta 2013. Se on osa Alasalmen saamelaistrilogiaa, jonka muut osat ovat Pajulinnun huuto, 2015 ja Siipirikon kuiskaus, 2017. Aion lukea nyt aluksi ainakin ne. Tuotanto on laaja, kuten alla olevista linkeistä voi nähdä. Ehkäpä luen tuotantoa laajemminkin.

Joenjoen laulu sisältää kolme erillistä ja eri aikakauteen sijoittuvaa tarinaa, jotka käsittelevät saamelaisuutta eri näkökulmista, kuitenkin ilmeisesti yhden suvun kautta. Tarinat ovat kuin kolme pienoisromaania. Tarinat on otsikoitu:  Aanaar 1519, Pajala 1852 ja Inari 2013. Pidän siitä, että tarinat ovat erillisiä ja eri aikakausiin sijoittuvia, ja tarinassa pysyttiin lukijaystävällisesti yhdessä aikatasossa kerrallaan, eikä risteilty samaan aikaan eri tasoilla, niin kuin nykyisin niin monissa romaaneissa on tapana. 

Aanaar 1519 kertoo vanhasta saamelaisuudesta, turvekammeista, vanhan maailman uskomuksista, perinteistä ja tavoista pienen yhteisön näkökulmasta. Aanaar 1519 on Soruian ja hänen perheensä tarina. Tarinaan kuuluu myös haavoittunut pirkkalainen, jonka hengen Soruia pelastaa. Hän tuo vihollisen kotisiitaansa ja hoivaa haavoittuneen kuntoon, vaikka sitä ei hyvällä katsotakaan. Soruia ja pirkkalainen lähentyvät, Soruia rakastuu ja tulee raskaaksi. Kevään tullen heidän on lähdettävä. Soruia haaveilee yhteisestä elämästä pirkkalaisen mailla etelässä, mutta eräänä yönä pirkkalainen lähtee ja jättää Soruian yksin erämaahan. Soruian on selvittävä synnytyksestäkin yksin. Suvun, etenkin sisaren, huolenpito ja rakkaus auttavat kotiin palaamisessa ja selviytymisessä.

Toinen osa, Pajala 1852, kertoo Lars Levi Laestadiuksen elämästä ja toiminnasta pohjoisilla alueilla suomalaisten ja saamelaisten parissa. Laestadius on voimakkaan herätysliikkeen alullepanija ja  mielenkiintoinen persoona, jonka toiminnasta ja voimallisista saarnoista jotain jo tiesinkin. Saamelaisten kannalta hänen toimintansa voidaan kuitenkin nähdä oman uskonnon riistona. Tätä en ole ennen tullut ajatelleeksi.

Inari 2013 on yli kolmikymppisen city-saamelaisen tarina. Uddas-Samilla on ollut kova ja rikkonainen elämä. Etelässä, Tampereella, alkoholi, huumeet, väkivalta ja ihmissuhteiden katkeaminen vievät elämältä pohjan. Henkensä säilyttämiseksi hän pakenee ja hyppää suin päin pohjoiseen menevään junaan ja palaa kotiseudulleen. Inarissa hän kohtaa puolisaamelaisen Ingan ja rakastuu. Uddas-Sami on juoppo, päihteiden käyttäjä ja rellestäjä, mutta sisimmässään herkkä ja tunteikas mies, jolta on viety kieli ja identiteetti. Rakkaudessaan Ingaan hän on rehellinen ja liikuttava. 

Aanaar 1519 on hieno ja kaunis tarina. Pajala 1852 antaa aiheeseen lisänäkökulmaa, mutta Inari 2013 on mielestäni kirjan ehdottomasti paras osa. Voi sanoa, että huh, mikä tarina ja ennen kaikkea: huh, mikä tarinan loppu! 

Alasalmen Joenjoen laulu valottaa saamelaisuudesta eri puolia eri aikakausina. Teemallisesti siinä on samaa kuin Katri Rauanjoen vastikään ilmestyneessä Kesämerkeissä.

Tietoa Päivi Alasalmesta ja hänen tuotannostaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4ivi_Alasalmi  (Luettu 9.4.2022)

Lisätietoa Alasalmen tuotannosta saa myös kirjailijan omalta sivulta:

http://www.paivialasalmi.com/kirjat.html (Luettu 9.4.2022)

Päivi Alasalmen avoin ja mielenkiintoinen haastattelu elämästä ja tuotannosta sekä hänen henkilökohtaisesta suhteestaan saamelaisuuteen on katsottavissa Yle Areenalla toistaiseksi. Alkuperäinen esitys oli 22.1.2022 Yle TV1:ssä. Ohjelma kuuluu Flinkkilä & Kellomäki -sarjaan ja on nimeltään Päivi Alasalmi ja suden jäljet 

 https://areena.yle.fi/1-50996078 (Katsottu 9.4.2022)