08/02/2020

Antti Rönkä: Jalat ilmassa

Antti Röngän "Jalat ilmassa on rehellinen, omakohtainen kertomus siitä, miten kiusaaminen jättää arvet, jotka eivät parane koulun päätyttyä. Vahva kaunokirjallinen debyytti kuvaa viiltävän tarkasti, millaista on kantaa häpeän taakkaa."

Kirjan kansikuva tuo mieleen sanat: hajonnut, rikki, rikottu, sotkettu, häväisty. Kirja kertoo vuosia jatkuneesta sadistisesta koulukiusaamisesta ja arvista, joita päähenkilö Aaro kantaa aikuisuuteen asti. Aaro ei puhunut kenellekään asiasta. Vähitellen hän alkoi uskoa, että näin kuuluukin olla, ja on vain oikein, että häntä piinataan, kiusataan, häväistään ja pahoinpidellään.

Vielä opiskeluja aloittaessaankin Aaro tuntee jatkuvasti pelkoa, ahdistusta ja häpeää. Tyylikäs pukeutuminen antaa hieman suojakuorta, mutta lähestyvä nuorisoporukka saa aikuisen miehen säpsähtämään ja varomaan, mihin suuntaan katsoo.

Välillä menee hetken paremmin. Voi jopa hengähtää. Kunnes eräänä perjantai-iltana kaupan kassajonossa parin tyypin näkeminen ja sanaparin vaihto saavat padot murtumaan.

Antti Rönkä kirjoittaa rehellisesti ja kaunistelematta. Teksti pysyy hyvin kasassa, ja kieli on selkeää. Aiheen rankkuudesta huolimatta sentimentaalisuuteen ei sorruta, eikä irtopisteitä yritetä noukkia. Teksti etenee viileästi asiatasolla. Se on koskettavaa.

Jalat ilmassa on hieno kirja, jota voi suositella - eikä pelkästään koulun kanssa tekemisissä oleville.

Onneksi myös Aaron juokseminen alkaa vähitellen taas sujua, kun elämässä kääntyy uusi sivu.


                                                                  ***

Samoihin aikoihin kuin Röngän Jalat ilmassa ilmestyi myös isä Petri Tammisen Musta vyö sekä Röngän ja Tammisen yhteinen kirjekirja Silloin tällöin onnellinen. Kannattaa lukea kaikki kolme.

Petri Tamminen ja Antti Rönkä ovat Maarit Tastulan haastateltavina ohjelmassa Isä, poika ja elämän hauraus. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.

https://areena.yle.fi/1-50289317#autoplay=true




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti