Petri Tamminen: Musta vyö

Petri Tamminen on totuttu liittämään niukkoihin, hauskoihin, ironisiin ja itseironisiin teksteihin. Uusin kirja, Musta vyö, on erilainen. Se on vakava kirja, ei ollenkaan hauska, paitsi ehkä tahattomasti silloin, kun kuvataan päähenkilön pään sisäistä eri tilanteiden  havainnointia näennäisen pysähtyneissä tilanteissa, kuten vaikkapa muistotilaisuudessa. Musta vyö käsittelee isän kuolemaa, surua ja suruvuotta, masennusta ja kuolemanpelkoa. Asiat on käytävä läpi. On otettava selvää, kuka ja millainen isä oikein oli, ja millainen itse on ollut poikana.

Isä oli liikunnallinen ja aktiivinen, ulospäin suuntautunut ja itsevarma. Poika on hiljainen pohdiskelija ja havainnoija, epävarma ihmisten seurassa, toisenlainen kuin isänsä. Vähän ennen isän kuolemaa poika saa sanotuksi arvostavia asioita isälleen. Äiti sanoi, että myöhemmin isä oli itkenyt huoneessaan. Isän kuoltua vyö ja sukat ovat konkreettiset hyvät muistot.

Isä on lukenut kaikki pojan kirjat, ja innostuu itsekin kirjoittamaan runoja ja pyytää pojalta palautetta. Poika miettii jälkeenpäin, miksi ei voinut oikeasti olla kiinnostunut, miksi piti olla ilkeä. Itsesyytökset ahdistavat poikaa, nyt kun isää ei enää ole. Miksi piti tehdä niin tai näin? Ei ole aina helppoa olla isä, eikä ole helppoa olla poika. Ei ole helppoa puhua ja olla avoin. Eikä äidillekään osaa sanoa mitään oikeaa, jotain murahteluja vain. Omien lasten kohtaaminenkaan ei oikein tunnu onnistuvan. Mitä niiden kanssa nyt puhuisi? Mitä ne oikein ajattelevat ja mistä ne oikein ovat kiinnostuneita?

Kirja on hyvin rehellinen. Vaimon positiivisuus, huolehtivaisuus ja keskusteluissa antamat näkökulmat ovat mielenkiintoisia, rakkaudellisia. Niiden avulla mies jaksaa taas. Välillä vaimon on kuitenkin korotettava ääntään, jotta saa viestinsä perille miehelle, joka makaa olohuoneen matolla tai pihakeinussa, eikä muista täyttää tiskikonetta tai tehdä ruokaa, vaikka niin sovittiin.

                                                              ****
Tämän jälkeen kiinnostaa lukea myös Petri Tammisen ja hänen poikansa Antti Röngän sähköpostikirjekirja Silloin tällöin onnellinen, joka kirjoittamisen lisäksi käsittelee isänä ja poikana olemista sekä kohtaamisen vaikeutta. Myös Antti Röngän esikoiskirja Jalat ilmassa kiinnostaa, ja onkin jo itse asiassa kirjastossa odottamassa.