Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut

Joel Haahtelan Kaksi kertaa kadonnut on kirjailijan esikoisromaani vuodelta 1999. Takakannen liepeessä on nuori, vastavalmistunut lääkäri, joka on ehkä hieman hämillisen näköinen. Aivan kuin katse sanoisi: Ai niin, kirjailijakuvaahan tässä oltiinkin ottamassa.

Romaanin miljöönä on kaupunki, jota on vaikea paikantaa mihinkään tunnettuun kaupunkiin. Ei mainita siltoja, torneja tai muita tunnusmerkkejä. Tapahtuma-aikaa rajataan vihjeillä: puhelut ovat käsivälitteisiä, puhelinkopeista soitetaan, Neuvostoliitto on vielä olemassa, hienostohotellissa soi jazz, ja vuokratalo on rakennettu 70-luvulla. Päähenkilön hame on todella lyhyt, joten ehkäpä ollaan 1970-luvulla.

Henkilöitä ovat nuori Lolita (n. parikymppinen, täysi-ikäinen), hänen postinkantajaystävänsä Jules, jonka iäksi mainitaan 17 vuotta. On myös Lolitan isä, herra Espositio, joka on syvämerentutkija. On muuan rouva Gossard, jonka hiukset lainehtivat kuin meri. Tämä muistetaan aina sanoa. Rouva Gossard on leski, ja hänessä on jotain, joka vaikuttaa miehiin voimakkaasti, myös nuoreen Julesiin. Lisäksi on Natasha, maksullinen nainen, Ramon Basha, Jesuf K. ja Simon kirjailija ja Kiinan kansantasavallan kakkosmies, joka on ilmaissut halunsa loikata länteen. Kaikki henkilöt liittyvät toisiinsa, vaikka he itse eivät sitä välttämättä tiedä. Tämä ajatus on mielenkiintoinen.

Lolita saa lahjaksi käytetyn kameran, ja kameraan on unohtunut filmi, jossa on kuvia miehestä ja naisesta. Lolita alkaa selvittää, miten on mahdollista, että kuvassa on todellakin tuo mies, joka on aiemmin julistettu kuolleeksi. Selvittelytyössään Lolita osoittautuu kekseliääksi ja rohkeaksi.

Haahtela käyttää esikoisromaanissaan mielenkiintoista tyylikeinoa. Se on erillisten tapahtumien paisuttelu, vyöryttely ja yhteenpunominen, niin, että erilliset tapahtumat ovatkin kaikki yhtä ja samaa kokonaisuutta, esimerkiksi näin:

"Kun nainen astui linja-autoon hänen mielialansa oli hilpeä ja hän hymyili auton kuljettajalle, joka joutu hetkellisen lempeydentunteen valtaan ja antoi eräälle lapselle markan alennusta. Noustuaan linja-autosta tuo mainittu lapsi poikkesi sekatavarakauppaan ja yönsi ylimääräisen hyvin tärkeän markan peliautomaattiin ja voitti yhdellä napin painalluksella kymmenentuhatta markkaa. Koska lapsi oli alaikäinen, ja siksi voiton epäiltiin olevan laiton, päätettiin ympärille kerääntyneiden ihmisten toimesta soittaa sisäministeriöön ja kysyä neuvoa. Puhelimeen vastasi itse sisäministerin sijainen, joka hetken mietittyään (hyveellisyyden tunteen vallatessa hänen mielensä) käski antaa rahat lapselle, mutta sijoittaa ne siten, että hän saisi rahat vasta saavutettuaan täysi-ikäisyyden. Suljettuaan puhelimen sisäministerin sijainen tunsi outoa tunnetta, jossa yhtyi jonkinlainen elämän sattumanvaraisuuden ymmärtämys, sekä ajan kulumisen aistimus. Sisäministerin sijainen puki ylleen takkinsa, otti kadulta taksin, ajoi suoraan kotiinsa kukkakaupan kautta ja löysi kotoaan vaimonsa ja tämän vaaleahiuksisen rakastajan. Hän kuitenkin ymmärsi (hyveellisyyden tunteen vallatessa hänen mielensä), että hän itse oli syypää koko tilanteeseen ja muutti elämänsä suunnan."

Katkelmassa mainittu markka kaihertaa mieltä. Ei varmaankaan ole kyse Suomen markasta, ehkä ei minkään tunnetun maan valuutasta. Minä mietin tapahtumapaikaksi Ranskaa, Espanjaa tai latinalaista Amerikkaa, kuten myös Marielkan lukpäiväkirjassa tehtiin.  ( https://merilintu.vuodatus.net/lue/2008/08/joel-haahtela-kaksi-kertaa-kadonnut) . Paikalla ei varmaan ole edes merkitystä; mutta lukijana sitä jumittuu helposti tiettyihin, totuttuihin ajatuskuvioihin.

Pidin kirjan henkilöistä. He ovat persoonallisia ja moniulotteisia. Pidin siitä, että henkilöiden elämät punoutuvat yhteen. Myös Haahtelan kielellinen taitavuus kiinnitti huomiota. Jollakin tavalla tapahtumat toivat mieleen Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden. Jotain samanlaista, tarkemmin erittelemätöntä outoutta niissä taisi olla. 

Onneksi aloitin Joel Haahtelan tuotantoon tutustumisen hänen myöhemmistä kirjoistaan. Jos olisin aloittanut Kaksi kertaa kadonneesta, en ehkä olisi jatkanut matkaa hänen tuotantonsa seurassa. Nyt tiedän, että huippukirjoja on tullut vasta tämän kirjan ilmestymisen jälkeen. 

Tässä muut tähänastiset Haahtela-postaukset blogissani:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Joel+Haahtela