Yrjö Kokon Laulujoutsen - Ultima thulen lintu toi mukavaa historian havinaa vuodelta 1953. Kirjan ulkonäkö on ajan tavan mukaan melko vaatimaton nykyaikaisiin kirjan kansiin verrattuna. Lainaustaskussa oli vanha lainauskorttikin!
Halusin tutustua tähän laulujoutsenen pelastajan kirjaan Yrjö Kokko -projektissani. Tarkoituksenani on tutustua mahdollisimman moneen hänen kirjaansa, ja aikeena on lukea myös Jukka Parkkisen kirjoittama elämäkerta Yrjö Kokko - sadun ja luonnon runoilija.
Wikipedian artikkeli tiivistää kirjan keskeisen sisällön näin:
"Hän teki uupumatta valistustyötä laulujoutsenen puolesta lukemattomin lehtikirjoituksin ja luennoin ja hänen kirjoistaan Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu ja Ne tulevat takaisin tuli suomalaisen luonnonsuojelukirjallisuuden klassikoita. Hän etsi joutsenia yhdessä saamelaisen ystävänsä Sulo Rovan kanssa, jota hän laulujoutsenista kertovissa kirjoissaan kutsuu nimellä Niuniu. Itseään hän kutsuu samoissa kirjoissa nimellä Tiiti. He löysivät kaksi joutsenta ja antoivat niille nimet Marski ja Hanna. Hän on kertonut käyttäneensä joutseniin viisi vuotta työtä ja 3000 kilometriä kävelyä. Tarina kertoo innostuksen joutsenten pelastamiseen syntyneen hänen isänsä ammuttua aikoinaan joutsenen, joka täytettiin ja vietiin siihen kouluun, jota hän kävi Viipurissa...
Kokko harrasti myös valokuvausta ja kuvitti itse suurimman osan kirjoistaan. Hänen tuotannolleen on ominaista faktan ja fiktion sekoittaminen." (https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Kokko )
Työ laulujoutsenen pelastamiseksi on todellakin ansiokasta, ja teot jääkööt kunniaan. Laulujoutsen - Ultima thulen lintu tuo hyvin esiin Kokon intohimon uhanalaisen linnun kuvaamiseksi ja pelastamiseksi. Laulujoutsen on hänelle myyttinen olento, jonka näkeminen on mykistävä kokemus. Lisäksi kirjassa on muutakin luontokuvausta, ja onhan mukana vanha tuttu Mollikin, maailman viisain koira, josta Kokko kirjoitti oman kirjansa. (Postaukseni Mollista täällä: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Yrj%C3%B6+Kokko )
Kirjana Laulujoutsen - Ultima thulen lintu ei ollut mielestäni kovinkaan kummoinen; paikoitellen se tuntui jopa ärsyttävältä. Kokko käyttää itsestään nimeä Tiiti, ja eräkumppanistaan nimeä Niuniu. Tämä tuntuu kankealta ja kömpelöltä kerrontatavalta. Kyllä faktataso, minä-muodon ja yksikön 3. persoonan käyttö olisivat toimineet paremmin, ainakin nykyisen kirjoitustavan mukaan. Oliko tällainen etäännyttäminen muotia 1950-luvulla? Vuoropuhelu on myös kummallisen jäykkää.
Positiivista on kuitenkin juuri se, että sileäkarvainen saksanseisoja Molli on mukana laulujoutsenta pelastamassa. Lapin luontoon liittyvä sanasto, jota on oikein kursiivilla osoitettu, on myös mielenkiintoista. Mukavaa oli myös, että lappilaiset käyttivät joutsenesta nimitystä "joukhainen". Onkohan sillä jotain tekemistä Kalevalan Joukahaisen kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti