JP Koskinen: Ukkoslintu

Kuvan kukkakimppu ei liity mitenkään olennaisesti JP Koskisen Ukkoslintuun (2024), mutta mielestäni se voi kuvata trilogian runsautta. Aiemmat osat, Tulisiipi, Haukansilmä ja päätösosa Ukkoslintu kattavat ajan  Amerikan Yhdysvaltojen intiaanisodista toisen maailmansodan jälkeiseen kylmään sotaan ja avaruuden kilpavarusteluun. Mukaan mahtuu myös Venäjän vallankumous, Suomen sisällissota, Neuvostoliiton synty ja ensimmäinen maailmansota Euroopan länsi- ja itärintamalla. Melko runsas siis.

Kuvataan pitkää aikaa, ja valaistaan monien maiden historiaa, ja varsinkin ameikansuomalaisen Kuuran suvun henkilöhistoriaa. Laajaan aikaperspektiiviin mahtuu paljon ihmisiä ja paljon tapahtumia. Trilogiasta voisi ehkä puhua sukukronikkana se laajuuden vuoksi, paitsi, että kronikkaan on kirjoitettu historiallisia tapahtumia aikajärjestykseen. Koskisen trilogiassa näin ei ole.

Tulisiipi, joka ilmestyi ensimmäisenä, kertoo pojanpoika Kaarlen (Charles) tarinan. Toisena ilmestynyt Haukansilmä puolestaan kertoo isoisä Yrjön (George) tarinan, ja kolmantena ilmestynyt Ukkoslintu kertoo keskimmäistä sukupolvea edustavan Jannen (James) tarinan. Janne on Kaarlen setä. Trilogian osat voi varmaan lukea erillisinä teoksina, mutta kuitenkin niissä toistuvasti viitataan aina sukuun. Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi kirjailija on valinnut epäkronologisen esitystavan. Ukkoslinnussa kyllä viitataan aiempiin osiin, mutta ainakin minun piti ponnistella miettiessäni, miten tämä nyt tähän liittyy ja kuka olikaan kuka, koska aiempien osien lukemisesta on aikaa. Jonkinlainen sukupuu olisi helpottanut lukijaa.

Ukkoslinnun kertojana on James Frost, eli suomalaisittain Janne Kuura, joka lähtee Duluthista 16-vuotiaana New Yorkiin päämääränään ansaita elantonsa toimittajana. James on rehti ja eteenpäin pyrkivä, rohkea ja iästään huolimatta erittäin aikuinen. (Ero tuntuu huomattavalta nykyajan teineihin verrattuna.) Takakannen mukaan: "Kun Euroopassa raivoaa suursota, The New York Timesin toimittaja Janne Kuura ymmärtää, että käynnissä on mannerlaattoja ravisuttava muutos."

Mielenkiintoinen henkilöhahmo on myös Jamesin ystävä, sivistynyt ja kielitaitoinen apassi, Nopea Hirvi. Yhdessä he kokevat ensimmäisen maailmansodan järkyttäviä tapahtumia länsi- ja itärintamalla. 

Susan, Olga ja Vera vaikuttavat omilla tavoillaan Jamesin elämään. Persoonina heidätkin on hyvin kuvattu, niin kuin muutkin kirjan henkilöt. Kaikki henkilöt ovat moniulotteisia, kokonaisia persoonia.

Henkilöhahmojen lisäksi Ukkoslinnun vahvuutena on historian tapahtumien kuvaaminen uskottavasti. Tämä sopii koko trilogiaankin. Lisäksi Koskisen kieli on sujuvaa ja selkeää, mitä arvostan kovasti.

JP Koskinen on taitava kirjoittaja ja hyvä tarinankertoja. Etuliepeen mukaan "JP Koskinen (1968) on lukuisilla kirjallisuuspalkinnoilla huomioitu pitkän linjan kirjailija. Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan tuotanto sisältää kymmeniä romaaneja, tietokirjoja ja lastenkirjallisuutta. Tulisiipi (2019) voitti Savonia-palkinnon, Vuoden kirja -palkinnon ja oli ehdolla Finlandian saajaksi. Haukansilmä (2021) valittiin Savonia-palkintoehdokkaaksi."

Kirjasta löytyy pohdintoja myös muualta, mm. näiden linkkien takaa.

https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/search?q=Ukkoslintu

https://kiiltomato.net/critic/jp-koskinen-ukkoslintu/

Postaukseni Haukansilmästä ja Tulisiivestä avautuvat alla olevasta linkistä:

 https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=JP+Koskinen

JP Koskinen: Kalevanpoikien kronikka: historiallinen romaani

Kiitos, kumarrus ja kymppi plus JP Koskiselle Kalevanpoikien kronikasta! Kalevanpoikien kronikka on ilmestynyt WSOY:n kustantamana 2018. 

Lukukokemus oli riemastuttava! 418 sivua piti loppiaisen tienoolla otteessaan päivin ja öin. 

Takakansitekstistä pomittua: "Entä jos Kalevala sijoittuisi 1100-luvulle? 

Eletään syvintä 1100-lukua, ja Miklagård on maailman napa, tieteen, uskonnon ja kaupan keskus. Tuohon keisari Manuelin kultaiseen kaupunkiin suuntaa kaukaisesta pohjolasta värikäs nelikko. ... Lieto Lemminkäinen, Väinö Kalevanpoika, takojamestari Seppo ja Väntti...

...Tästä aukeaa tarinoiden ja tarujen verkosto, jota Väntti vanhoilla päivillään muistelee, tapahtunutta väritellen ja omiaan pannen. Kalevanpoikien kronikka on kalevalaista mytologiaa, historiaa ja seikkailua yhdistelevä romaani, joka maalaa tuoreen kuvan maamme ja maailmamme menneisyydestä. Se on tarunhohtoinen ja verihuuruinen kirja, aivan uusi suunnanavaus yhtä lailla Koskiselta kuin suomalaiselta kirjallisuudelta."

JP Koskinen on Kalevalansa lukenut ja tarkasti tutkinut. Hän käyttää sitä taitavasti tarinansa pohjana. Ne, jotka tuntevat Kalevalan hahmoja ja tarinoita, saavat Koskisen romaanista mukavia ja näppärästi kehiteltyjä juonenkäänteitä ja ilahduttavia alkuperäisen Kalevalan aukkojen paikkamisia. Ne, jotka eivät Kalevalaa tunne, voivat lukea romaanin historiallisena seikkailuromaanina ja ehkä innostuvat tutkimaan myös Kalevalaa. Onhan se tarinoiden, henkilöhahmojen ja tapahtumien ehtymätön aarreaitta.

Kalevanpoikien kronikan kertojana toimii Väntti, joka on Ahti Saarelaisen (eli Lemminkäisen) poika. Koska Ahti on melko kelvoton isä, Väntti annetaan Väinölle ottopojaksi, ja samalla vanhan perimätiedon oppipojaksi. Väinön omat pojat ovat kuolleet. Tämä on uutta, että Väinöllä on vaimo ja lapsia. Molemmat pojat tosin kuolivat hämärissä olosuhteissa, ja vaimokin kärsii mielenterveysongelmista. Väinön matkalle lähdön syy liittyykin perheasioihin.

Takojamestari Seppo on kiinnostunut uudesta teknologiasta, ja Miklagårdissa hän lyöttäytyykin yhteen tieteistä kiinnostuneen kreikkalaisen Stauriakosin kanssa. Hän on keisari Manuelin yliteknikko ja kehittelee mm. sotakoneita. Yhdessä he pääsevät suurten salaisuuksien äärelle.

Väntti kasvaa tarinan kuluessa pienestä ja heiveröisestä ottopojasta yhdeksi keskeiseksi toimijaksi. Sepon mukana Vänttikin pääsee  tutustumaan Stauriakoksen tieteelliseen maailmankuvaan, ja ystävystyy Stauriakoksen pojantyttären, Irenen kanssa. Irene on älykäs, rohkea ja itsenäinen nuori nainen, jolle uskonnot eivät tuo ratkaisuja: havainnointi, tutkiminen ja todistaminen sen sijaan tuovat.

Väntti on myös piispa Henrin opissa ja oppii lukemaan ja kirjoittamaan sekä tuntemaan uutta uskontoa, joka valtaa maailmaa muinaisuskon pikkuhiljaa väistyessä. Pohjoisen miehetkään eivät voi välttyä uuden uskonnon, eli kristinuskon, vaikutukselta.

Kalevalasta tuttuja henkilöitä, nimiä ja tapahtumia on mukana, mutta sekoitettuna niin, että JP Koskisen Kalevanpojat lähtee aivan omille teilleen ja antaa raikkaita uusia tulkintoja ja hykerryttäviä ratkaisuja. Kalevalan aukkoiseen tarinaan. Vihdoin myös Lemminkäisen äiti saa nimen: Anni!

Lisäksi tarinassa on uusia virkistäviä henkilöhahmoja, viikinkejä tai kveenejä, kuten Egil Vasenkätinen, Björn Pitkäparta ja Knut Kierosilmä. Piispa Henrin ja Laurin myötä vanha legendakin saa uuden selityksen. Voisihan se olla näinkin!

Viime kesänä pääsin käymään Hattulan Pyhän Ristin kirkossa ja näin alttarin, jonka alla on hautaholvi. Kalevanpoikien kronikassa kirkko on nimeltään Hattulan Pyhän Ristinaulan kirkko, ja sillä on oma tärkeä tehtävänsä tarinassa. Kirkon nimi on hersyvän hyvin keksitty ja  liitetty kivasti tarinaan.

Aiemmin olen lukenut JP Koskisen kirjoittaman suomalaissiirtolaisten sukutrilogian, jonka osat ovat Tulisiipi, Haukansilmä ja Ukkoslintu. Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan postaukseni niistä, jos kiinnostaa.

JP Koskisen tuotanto on laaja, ja siihen tutustuminen on kiinnostavaa. Kiitos kirjasta @JP Koskinen!

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=JP+Koskinen

 

JP Koskinen: Haukansilmä

 

JP Koskisen Tulisiipi ( 2019) ja Haukansilmä (2021) liittyvät suomalaistaustaisen Frostin suvun tarinaan. Tulisiipi ilmestyi aiemmin, mutta kertoo myöhemmistä vaiheista Kaarle-pojan näkökulmasta. Haukansilmä on hänen isänsä (Georgen)  tarina ja sijoittuu villin lännen asuttamiseen, rautateiden rakentamiseen ja intiaanisotiin. 

Kirjat eivät ole aivan yksi yhteen jatkumoa toisilleen. Tarkkana lukijana jäin ihmettelemään paria kohtaa: Tulisiivessä sanottiin isän ja hänen veljensä olleen 1- ja 2-vuotiaita, kun he tulivat Amerikkaan. Haukansilmässä pojat ovat vanhempia. Toinen yksityiskohta oli veljen nimi: Tulisiivessä Yrjön eli Georgen veljen nimi on Janne, ja hän on pikkuveli. Haukansilmässä on isoveli Veikko eli William. Jos tarinat lukee erillisinä, asioihin ei varmaan kiinnitä huomiota, mutta jos ne lukee jatkumona, niin kuin minä, ristiriita heräsi ja alkoi vaivata.

Monivaiheisten tapahtumien jälkeen Kaarle-pojan äiti (Anna) kuitenkin saatiin tarinaan mukaan, mutta hänenkin osalta jäin ihmettelemään erästä seikkaa. Jääköön se nyt kuitenkin sen enempää pohtimatta, koska kirjailijalla on vapaus kirjoittaa, mitä ja miten haluaa. Tulisiivestä tuttu isä Georgen ystävyys Kolmen Arven kanssa tuli kuitenkin erittäin hyvin selvitetyksi.

Haukansilmä sisältää paljon tappamista ja julmuutta, mutta minä, herkkä lukija, pystyin sen silti lukemaan, koska tarina on niin hyvin kerrottu. Haukansilmä (eli George) siirtyy tapahtumasta,  tehtävästä, roolista ja elämänvaiheesta toiseen hetkessä eläen. Tunteista ei puhuta kuin vain kerran, kun Haukansilmä sanoo rakastavansa Kamisen lapsia. Ehkä juuri tämä elokuvamainen kohtausten rakentaminen auttoi myös minua seuraamaan vain tapahtumia ja patoamaan liian eläytyvät tunteet. Tapahtumat eivät tulleet uniin yhtään kertaa.

Vaikka monenlaiset julmuudet ja tappaminen ovat jatkuvasti läsnä, vastapainoa tarinassa antavat syvät ystävyyssuhteet, Haukansilmän rehellisyys ja rohkeus, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja hauska kielenkäyttö, josta kuultaa villin lännen asukkaiden moninaiset taustat. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja ovat mielestäni lakotat Kamise ja Ihatota sekä valkosilmistä Foorfinger-Bob, Elmore ja Al Sieber. Nämä persoonat jäävät elämään, kun kirjan kannet sulkeutuvat.

Hienon lisän tarinaan tuovat myyttiset kohtaukset: Ukkoslintu ilmestyy uniin antamaan Haukansilmälle tehtäviä, kuolleiden läheisten henget antavat neuvoja ja ovat läsnä tarvittaessa sekä Haukansilmän näkemät enneunet. Kerronnan visuaalisuus auttaa näkemään tapahtumat todellakin kuin elokuvassa.

Vuosien jälkeen Georgen (eli Haukansilmän) kohtaaminen äidin kanssa ei suju toivotulla tavalla. Jäin miettimään äidin motiivia poikansa hylkäämiseen ja vaivalla hankittujen posliinikuppien ja lautasten palauttamista. Ehkä se oli äidin selvitytymiskeino: unohtaa menneet, joille ei enää mitään voi, ja aloittaa uusi elämänvaihe. Ehkä se oli äidin keino suojella itseään, kun pojan myötä kaikki tappaminen tuli liian lähelle. Ehkä äiti halusi pitää kiinni siitä hyvästä, jota joskus oli enemmän kuin pahaa.

..."Yritä ymmärtää minua. Rakastan sinua yhä ja muistan sinut aina tarmokkaana poikana, joka vahti äitiään, että tämä sai lypsää rauhassa. Menetin sinut vuosikausiksi, ja vaikka palasit takaisin, jotain jäi palaamatta. Se ei ole sinun syysi, niin vain kävi.

Toivotan sinulle ja vaimollesi onnea! Paketissa on ne kupit ja lautaset, jotka annoit minulle lahjaksi. Yhdestä on pieni pala pois, mutta muuten ne ovat hyvässä kunnossa.

Rakkain terveisin,

Äiti" 

Jotta historiaa voi kirjoittaa näin eläväksi ja aidolta tuntuvaksi tarinaksi, tarvitaan kirjailijalta valtava määrä pohjatyötä. Kiitos kirjasta @JP Koskinen! Olen myös kiitollinen ystävälle, joka vinkkasi tästä kirjasta ja kirjailijasta. Aion jatkaa JP Koskisen tuotantoon tutustumista. Seuraavaksi odottelen kirjastosta Ristiretki-sarjaa.

Alla olevasta linkistä voi kurkistaa blogipostaukseeni JP Koskisen Tulisiivestä

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=JP+Koskinen

JP Koskinen: Tulisiipi

En ole aiemmin lukenut JP Koskisen tuotantoa. Sain ystävältä vinkin Haukansilmästä, mutta googlettelun jälkeen huomasin, että Tulisiipi ilmestyi aikaisemmin (2019), joten aloitin siitä.

Tulisiipi kertoo suomalaistaustaisen Amerikan siirtolaisperheen tarinan. Isovanhemmat ja vanhemmat ovat 1. polven siirtolaisia, Kaarle-poika on jo syntynyt Amerikassa. Nimetkin ovat amerikkalaistuneet: Jannesta on tullut James, Yrjöstä George ja Ailista Ellen. Kieli on paikoitellen hauskaa sekakieltä, jota on kirjoitettu puhekielenä, niin kuin äännetään: "juu nou."

Lama-ajan tullessa sosialistit alkavat puhua Neuvostoliitosta ja Karjalan ihmemaasta, työläisten paratiisista, jonne myös Kaarlen perhe päättää lähteä. Kaarle haaveilee lentämisestä; muu on merkityksetöntä, ja hän sopeutuu muutoksiin nopeasti, koska pään sisällä on elämän tärkein asia, unelma. 

Sopeutuminen oleviin olosuhteisiin ja eläminen käsillä olevassa hetkessä onkin hänelle tunnusomaista. Myöhemmissä elämänvaiheissa sopeutuminen ja myönteinen suhtautuminen vastaan tuleviin asioihin tulevat esille mm. näin:

"Aurinko paistoi, hanki kimmelsi. Jos oli kuoltava, oli ainakin kaunis päivä."

Uusi kotimaa ja Petroskoi osoittautuvat melko nopeasti pettymykseksi. Stalin johtaa itsevaltaisesti maata, sotaan valmistaudutaan ja tuttuja ihmisiä alkaa kadota. Kehenkään ei voi luottaa. Teräväpäiset nuoret Kaarle ja Linda löytävät metsästä sammaleeseen haudatun miehen, jonka otsassa on reikä. Myöhemmin Kaarle tietää, että kadonnut ameikansuomalainen, Matti, ei tule takaisin, koska jäljistä päätellen metsään on raahattu jotain, ja NKVD:n  miehellä on Matin taskukello. NKVD oli Neuvostoliiton sisäministeriö, josta voi lukea lisätietoa alla olevasta linkistä.

Jossakin vaiheessa paluu takaisin Amerikkaan alkaa tuntua houkuttelevalta. Sattuman johdosta Janne-sedän ja Kaarlen matka keskeytyy ja pakkopäämääräksi tuleekin Siperia, Kaarlen osalta jopa kaksi kertaa. Linda oppii nopeasti käyttämään systeemiä hyväkseen ja pääsee luovimaan yhteiskunnassa korkeaan asemaan. Lapsuuden ystävien tiet erkaantuvat pitkäksi aikaa, mutta yhdistyvät taas vuosien kuluttua vahvalla tavalla.

Neuvostoliitto ottaa ja antaa. Kaarle menettää paljon, mutta pääsee myös toteuttamaan unelmaansa, jopa Gennadi Timošev Zamorozkin -nimisenä taistelulentäjänä. Hän on nuoresta iästään huolimatta ilmiömäinen. Lopulta hänen tiensä johtaa kylmänsodan kiihtyvään avaruudenvalloittamiskilpailuunkin.

JP Koskisen Tulisiiven tarina kantaa alusta loppuun asti. Kylmänsodan ajanjakso tuntui lukiessa aluksi vähän  turhalta, mutta loppua kohti edetessäni huomasin, että sitä ei olisi mitenkään voinut jättää pois. Se on olennaisen tärkeä ja lopulta äärimmäisen koskettava osa tarinaa ja antaa uudenlaisen, mahdollisen näkökulman, myös Juri Gagarinin tarinaan.

Olen vaikuttunut tästä kirjasta ja Koskisen tavasta kirjoittaa. Historia tulee eläväksi aidonoloisten henkilöiden ja tapahtumien kautta. Luen heti seuraavaksi Haukansilmän, joka takakansitekstin mukaan kertoo, kuinka Kaarlen suku saapui Amerikkaan. Myös muu tuotanto alkoi kiinnostaa.

Lisätietoa kirjailijasta ja hänen teoksistaan saa linkistä: https://www.jpkoskinen.com/biografia/

Lisätietoa NKVD:stä: https://fi.wikipedia.org/wiki/NKVD