JP Koskinen: Haukansilmä

 

JP Koskisen Tulisiipi ( 2019) ja Haukansilmä (2021) liittyvät suomalaistaustaisen Frostin suvun tarinaan. Tulisiipi ilmestyi aiemmin, mutta kertoo myöhemmistä vaiheista Kaarle-pojan näkökulmasta. Haukansilmä on hänen isänsä (Georgen)  tarina ja sijoittuu villin lännen asuttamiseen, rautateiden rakentamiseen ja intiaanisotiin. 

Kirjat eivät ole aivan yksi yhteen jatkumoa toisilleen. Tarkkana lukijana jäin ihmettelemään paria kohtaa: Tulisiivessä sanottiin isän ja hänen veljensä olleen 1- ja 2-vuotiaita, kun he tulivat Amerikkaan. Haukansilmässä pojat ovat vanhempia. Toinen yksityiskohta oli veljen nimi: Tulisiivessä Yrjön eli Georgen veljen nimi on Janne, ja hän on pikkuveli. Haukansilmässä on isoveli Veikko eli William. Jos tarinat lukee erillisinä, asioihin ei varmaan kiinnitä huomiota, mutta jos ne lukee jatkumona, niin kuin minä, ristiriita heräsi ja alkoi vaivata.

Monivaiheisten tapahtumien jälkeen Kaarle-pojan äiti (Anna) kuitenkin saatiin tarinaan mukaan, mutta hänenkin osalta jäin ihmettelemään erästä seikkaa. Jääköön se nyt kuitenkin sen enempää pohtimatta, koska kirjailijalla on vapaus kirjoittaa, mitä ja miten haluaa. Tulisiivestä tuttu isä Georgen ystävyys Kolmen Arven kanssa tuli kuitenkin erittäin hyvin selvitetyksi.

Haukansilmä sisältää paljon tappamista ja julmuutta, mutta minä, herkkä lukija, pystyin sen silti lukemaan, koska tarina on niin hyvin kerrottu. Haukansilmä (eli George) siirtyy tapahtumasta,  tehtävästä, roolista ja elämänvaiheesta toiseen hetkessä eläen. Tunteista ei puhuta kuin vain kerran, kun Haukansilmä sanoo rakastavansa Kamisen lapsia. Ehkä juuri tämä elokuvamainen kohtausten rakentaminen auttoi myös minua seuraamaan vain tapahtumia ja patoamaan liian eläytyvät tunteet. Tapahtumat eivät tulleet uniin yhtään kertaa.

Vaikka monenlaiset julmuudet ja tappaminen ovat jatkuvasti läsnä, vastapainoa tarinassa antavat syvät ystävyyssuhteet, Haukansilmän rehellisyys ja rohkeus, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja hauska kielenkäyttö, josta kuultaa villin lännen asukkaiden moninaiset taustat. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja ovat mielestäni lakotat Kamise ja Ihatota sekä valkosilmistä Foorfinger-Bob, Elmore ja Al Sieber. Nämä persoonat jäävät elämään, kun kirjan kannet sulkeutuvat.

Hienon lisän tarinaan tuovat myyttiset kohtaukset: Ukkoslintu ilmestyy uniin antamaan Haukansilmälle tehtäviä, kuolleiden läheisten henget antavat neuvoja ja ovat läsnä tarvittaessa sekä Haukansilmän näkemät enneunet. Kerronnan visuaalisuus auttaa näkemään tapahtumat todellakin kuin elokuvassa.

Vuosien jälkeen Georgen (eli Haukansilmän) kohtaaminen äidin kanssa ei suju toivotulla tavalla. Jäin miettimään äidin motiivia poikansa hylkäämiseen ja vaivalla hankittujen posliinikuppien ja lautasten palauttamista. Ehkä se oli äidin selvitytymiskeino: unohtaa menneet, joille ei enää mitään voi, ja aloittaa uusi elämänvaihe. Ehkä se oli äidin keino suojella itseään, kun pojan myötä kaikki tappaminen tuli liian lähelle. Ehkä äiti halusi pitää kiinni siitä hyvästä, jota joskus oli enemmän kuin pahaa.

..."Yritä ymmärtää minua. Rakastan sinua yhä ja muistan sinut aina tarmokkaana poikana, joka vahti äitiään, että tämä sai lypsää rauhassa. Menetin sinut vuosikausiksi, ja vaikka palasit takaisin, jotain jäi palaamatta. Se ei ole sinun syysi, niin vain kävi.

Toivotan sinulle ja vaimollesi onnea! Paketissa on ne kupit ja lautaset, jotka annoit minulle lahjaksi. Yhdestä on pieni pala pois, mutta muuten ne ovat hyvässä kunnossa.

Rakkain terveisin,

Äiti" 

Jotta historiaa voi kirjoittaa näin eläväksi ja aidolta tuntuvaksi tarinaksi, tarvitaan kirjailijalta valtava määrä pohjatyötä. Kiitos kirjasta @JP Koskinen! Olen myös kiitollinen ystävälle, joka vinkkasi tästä kirjasta ja kirjailijasta. Aion jatkaa JP Koskisen tuotantoon tutustumista. Seuraavaksi odottelen kirjastosta Ristiretki-sarjaa.

Alla olevasta linkistä voi kurkistaa blogipostaukseeni JP Koskisen Tulisiivestä

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=JP+Koskinen