Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

Akseli Heikkilän Veteen syntyneet on romaani toden ja tarun väliltä, se on jylhä tarina kostosta, äitiydestä ja muodonmuutoksesta. (Takakansitekstiä)

Veteen syntyneet on Heikkilän esikoisromaani. Aiemmin hän on kirjoittanut novelleja. Romaani on realistinen ja mystinen yhtä aikaa. Tarinassa on hyytävä tunnelma, ja kauhua rakennetaan huolellisesti: Pahoja asioita tapahtuu. Ne todetaan, mutta mitään ei selitellä. Siksi tapahtumat tuntuvat mahdollisilta ja ikään kuin luonnollisilta kylän arjessa. Kesken keskustelun toinen voi kysyä: "Haluatko sie tappaa minut?"

Torniojoki vetää kalastajia todellisuudessakin puoleensa hyvin vahvasti. On tuttua, että jokea ihaillaan, veden korkeudesta ja mataluudesta keskustellaan, ja nousulohen verkkokalastus on vuosittainen merkkitapahtuma, johon osallistutaan pitkienkin matkojen takaa. Kukkolassa kalaa lipotaan, pohjoisempana kalastetaan eri välineillä, mutta sielläkin yötä päivää.

Heikkilä on tavoittanut loistavasti joen - ja Kukkolankosken - hypnoottisen vetovoiman. Joki on jotain suurta, suurempaa kuin elämä. Koski antaa ja koski ottaa, ja kylän uskomusten mukaan koskelle on annettava omansa. Uskomukset elävät vahvoina ja vaikuttavat arkipäivän toimintoihin.

Kun Eeva palaa takaisin kotikylään, piilotettuja asioita alkaa selvitä, ja kostonenkeli alkaa toteuttamaan työtään. Toisaalta kostajan teot ovat jotenkin ymmärrettäviä, mutta nuoren Alarikin kohtalo on epäoikeudenmukainen ja väärä. Sitä en voinut mitenkään ymmärtää enkä hyväksyä, en ainakaan ihmisen tekona. Oliko tekijä sitten ihminen, onkin kokonaan eri juttu.

Akseli Heikkilän romaanin kieli saa minulta kaksinkertaisesti täydet pisteet: Dialogi on alusta alkaen hyvinkin aitoa ja oikeaa torniojokilaista murretta. Yleiskielinen kerronta puolestaan on kuvailevaa ja sujuvaa. Heikkilä on syntynyt Kukkolassa, ja on mukavaa, että Kukkola on myös tapahtumapaikkana. 

Veteen syntyneet on vaikuttava esikoisromaani Jään seuraamaan Akseli Heikkilän kirjailijanuraa ja toivotan sille menestystä.

Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras

 

Akseli Heikkilän toinen romaani Hiljainen vieras pysyttelee Peräpohjolan maisemissa Tornion ja Kemin lähellä, fiktiivisellä Kiviniemen paikkakunnalla. Todellisen, insipiraationa toimineen miljöön sijoitin mielessäni tässäkin kirjassa Heikkilän kotipaikkakunnalle Kukkolaan. 

Hiljainen vieras on unenomainen ja ehkä myös elokuvamainen kauhuromaani, jossa kauhua rakennetaan vähitellen. Kuolema on läsnä monin tavoin: muistoissa ja selittämättömissä onnettomuuksissa, joita tuntuu kasautuvan yhdelle paikkakunnalle. Tasoristeysonnettomuuksiakin on tapahtunut useita. Kylässä ei ole lapsia, koulu on lakkautettu ja rapistunut, ja lujaa lähestyvän rekan kohtaaminen on uhkaavaa, kuin viesti tulevasta onnettomuudesta. Yllättävästi esiin tulevat ja katoavat henkilöhahmot ja odottamattomat repliikit vahvistavat synkkää tunnelmaa ja salaisuuksia, joista ei puhuta.

Henkilöhahmot ovat outoja. Elisabetin persoona on epäselvä; onko hän todellinen - mahdollisesti mielenterveydeltään epätasapainoinen henkilö vai peräti aave? Entäpä kahdeksanvuotias Joni, joka kuulee syntymättömän lapsen puheen ja tietää asioita etukäteen. Näkeekö hän kuolleita ihmisiä, kuten suunnilleen samanikäinen poika elokuvassa Kuudes aisti (The Sixth Sense, 1999)? Entäpä Camilla, lapsi, jota Oona alkaa odottaa; onko hänkään todellinen vai pelkkää Oonan kuvitelmaa? 

"Tämä lapsi on minulle näkymätön, hiljainen vieras, joka kätkee paitsi itsensä myös äitiyden minulta."

Synnytys tapahtuu oudoissa olosuhteissa, Korpikumpu-talon vintillä, eikä lapsi synnyttyään itke. Miksi Elisabet on täälläkin läsnä? Ja mitä ovat seiniin kaiverretut päivämäärät?

Tuttujen kauhuelementtien, kuten hylättyjen rakennusten, salaisuuksien, outojen tapahtumien ja enteiden lisäksi Heikkilä käyttää kauhun rakennusaineena myös raskautta ja syntymätöntä lasta. Onko lapsessakin jotain outoa, kenties pahaa? Mitä tarkoittavat Elisabetin sanat: "Lapsi kohdussasi on minun."

Kirjassa Oona kirjoittaa toista kirjaansa. Onko tässä siis kyse tarina tarinassa -rakenteesta, jolloin Oona, Tuomas ja Oonan vanhemmat edustavat kehyskertomusta, ja kaikki muu on Oonan kirjoittamaa tarinaa? Joskus aiemminkin olen lukenut kirjailijan vastaavaa sivupuhetta, jossa viitataan kirjan kirjoittamiseen ja siihen, että toinen kirja on pahin, kun pitäisi jotenkin lunastaa paikkansa kirjailijana, ja kirjailijan epävarmuus on suurimmillaan.

Ihastuin kovasti Heikkilän esikoisteokseen Veteen syntyneet, josta kirjoittamani blogipostaus on luettavissa alla olevasta linkistä. Hiljainen vieras jätti minulle kuitenkin hämmentyneen ja sekavan olon. Olisiko kirjaa pitänyt vielä vähän kypsytellä, niin että se olisi ilmestynyt myöhemmin syksyllä? Asioita jäi mielestäni liikaa auki. Tuomas jäi sairaalaan ja unohtui sinne, ja Jonin poismeno ohitettiin mielestäni liian kevyesti. Camillan syntymän jälkeen kaipasin jotain muutosta tai käännettä, ehkäpä Elisabetin häviämistä kuvioista tai joitakin viittauksia realismiin,  Kauhutapahtumien jatkuminen syntymän jälkeenkin alkoi jo kyllästyttää.

Hiljainen vieras edustaa kauhukirjallisuutta, joka on itselleni vieraampi lajityyppi. Pystyin kuitenkin lukemaan kirjan ahdistumatta, joten kovin paha se ei ollut, mutta valitettavasti minä en täysin sille lämmennyt.

Jussi Karjalaisen kansi on vaikuttava. Onko hahmon mekossa Torniojoki?

Hiljaisesta vieraasta on kirjoitettu myös muualla:

https://kirjaluotsi.fi/akseli-heikkila-hiljainen-vieras/

https://mannilainen.blogspot.com/2022/05/akseli-heikkila-hiljainen-vieras.html

Postaukseni Heikkilän esikoisteoksesta Veteen syntyneet avautuu alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Akseli+Heikkil%C3%A4

 

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

 

Kaikkihan siitä puhuivat ja kaikki sitä kehui, ja nyt alan minäkin kehumaan! Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on mainio kirja. Se sisältää realismia, huumoria, kauhua ja hieman rakkauttakin ja muodostaa iloisen verbaalisen karnevaalin ja nautinnollisen lukukokemuksen. 

Kirjan tapahtumapaikkana on pääasiassa pieni itälappilainen kylä lähellä rajavyöhykettä. Tapahtuma-aika on nykyaika sekä ikiaikainen mystisen menneisyyden aika. Maiseman kuvauksessa on ainakin pohjoisessa asuneelle jotain tuttua: 

"Peltoja, taloja...

  ... jokainen pihapiiri muodosti oman valtakuntansa. Yhden talon pihalla oli pinossa neljä autoa. Toisen päädyssä oli ruusupenkin ympäröimä, betonista valettu kuularinki, ja sillä pyörähteli mies työntämässä kuulaa.

... Heidän ohitseen lipui itse nikkaroituja postilaatikoita ja oudon koristeellisia huvimajoja. Tyhjiä navettarakennuksia, jotka olivat kuin suunnattomien hyönteisten toukkavaiheen kuoria. Jotkin navetoista olivat yhä käytössä, ja niistä kuului autoon asti lypsykoneiden hurina ja lehmien mölinä. Lehmiä oli myös pelloilla tien varrella, apaattisia möhkäleitä. Lanta haisi."

Myös puheen nuotti on tuttu, vaikka varsinainen murre onkin häivytetty. Ihmisten puheet kuulostavat aidolta ja uskottavalta, yleislappilaiselta.

Elina Ylijaakon, Jousia Mäkitalon ja ylikonstaapeli Janatuisen lisäksi henkilögalleria on varsin mielenkiintoinen ja omalaatuinen:  On mm. Moukku-Olli, Paska-Simo, Efraim ja Asko,  Pöllö (jonka oikea nimi on Juhanijänis Hili Pili Ylikriipi), naru-Taavetti ja Riipin akka sekä muinainen räyhähenki hattara, metelit ja näkki. Näkki onkin varsin mainiosti kuvattu persoona; omahyväinen ja itsetietoinen, joka luulee olevansa voittamaton, kunnes Moukku-Olli ottaa häneltä luulot pois.

Kirjan tunnelma on uhkaava ja pelottava. Karila käyttää ennakointia taitavasti tunnelman luomisessa. Elina ei tiedä, mitä on tapahtumassa, eikä Janatuinenkaan tiedä, mutta kaikki muut tuntuvat tietävän, että lammelle ei kannata mennä haukea pyytämään, ei milloinkaan, eikä varsinkaan nyt, kun väkiyökin on kohta käsillä...

Kun väkiyö tulee, tuonpuoleisen hahmot ovat liikkeellä sankoin joukoin. Väkiyön kuvaus on hienoa ja kauhistuttavaa, ja samalla nautinnollista:

"Keskiyöhön mennessä kaikki ikkunat ja ovet kirkonkylässä oli lukittu, kaihtimet suljettu, valot sammutettu. Koirat, jotka normaalisti nukkuivat ulkona kopissa, oli otettu sisään. Ne uikuttivat ja pyrkivät sänkyjen alle ja sohvien taakse. Se oli merkki myös niiden omistajille kiirehtiä sänkyyn ja vetää peitto korviin..." 

Normaalisti yliluonnollisten olentojen läsnäolo on lapsillekin niin tavallista, että kukaan ei pelästy, vaikka näkisi hirviön nukkuvan auton takapenkillä, mutta väkiyönä kaikki on toisin.  

Väkiyön kuvauksen lisäksi hieno ja hullunhauska kohtaus on kunnanjohtajan mässäily kyläkaupassa, kun ikiaikainen hattara-räyhähenki käyttää kunnanjohtajan kehoa oman nälkänsä tyydyttämiseen. 

Nämä esiin nostamani kohtaukset eivät ole ainoita, jotka tuovat iloa, sillä pitkin matkaa voi hykerrellä hauskasta kielenkäytöstä ja notkeasta kerronnasta.

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys edustaa maagista realismia, jossa realistiseen kerrontaan yhdistetään tai rinnastetaan fantastisia, surrealistisia tai muita vaikeasti selitettäviä aineksia, joskus myös metafiktiivisyyttä. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Maaginen_realismi. Luettu 20.3.2021.)

Metafiktiivisyys on minulle uusi termi, mutta siinä on jotain samaa kuin brechtiläisessä vieraannuttamisessa, jollaiseksi ensin ajattelin kirjan alun ja lopun.

                                                  ***

Juhani Karila voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2010. Hänen esikoisnovellikokoelmansa Gorilla sijoittui toiseksi Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa vuonna 2013. Karilan toinen novellikokoelma Omenakrokotiilin kuolema 2016 oli ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Juhani Karilan tuorein palkinto on Lappi-palkinto, josta Yle uutisoi 19.3.2021: https://yle.fi/uutiset/3-11844607. (Luettu 20.3.2021)

Lisätietoa Lappi-kirjallisuuspalkinnosta löytyy tästä linkistä: https://lappikirjallisuuspalkinto.fi/  (Luettu 20.3.2021)

Lappi-palkintoehdokkaana oli myös Akseli Heikkilä, jonka kirja Veteen syntyneet edustaa maagista realismia. Siinäkin on realistiseen kerrontaan liitettyä uhkaavaa kauhua, yliluonnollisia olentoja ja bonuksena hyvin kirjoitettua torniojokilaakson murretta. Miljöö on aito ja uskottava. Veteen syntyneet on myös hieno kirja. Jos kiinnostaa tutustua siihen, kannattaa vaikka aluksi kurkistaa, mitä kirjoitin siitä blogiini:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Veteen+syntyneet

Toivotan Juhani Karilalle ja Akseli Heikkilälle onnea ja menestystä kirjailijan tielle.