Kaikkihan siitä puhuivat ja kaikki sitä kehui, ja nyt alan minäkin kehumaan! Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on mainio kirja. Se sisältää realismia, huumoria, kauhua ja hieman rakkauttakin ja muodostaa iloisen verbaalisen karnevaalin ja nautinnollisen lukukokemuksen.
Kirjan tapahtumapaikkana on pääasiassa pieni itälappilainen kylä lähellä rajavyöhykettä. Tapahtuma-aika on nykyaika sekä ikiaikainen mystisen menneisyyden aika. Maiseman kuvauksessa on ainakin pohjoisessa asuneelle jotain tuttua:
"Peltoja, taloja...
... jokainen pihapiiri muodosti oman valtakuntansa. Yhden talon pihalla oli pinossa neljä autoa. Toisen päädyssä oli ruusupenkin ympäröimä, betonista valettu kuularinki, ja sillä pyörähteli mies työntämässä kuulaa.
... Heidän ohitseen lipui itse nikkaroituja postilaatikoita ja oudon koristeellisia huvimajoja. Tyhjiä navettarakennuksia, jotka olivat kuin suunnattomien hyönteisten toukkavaiheen kuoria. Jotkin navetoista olivat yhä käytössä, ja niistä kuului autoon asti lypsykoneiden hurina ja lehmien mölinä. Lehmiä oli myös pelloilla tien varrella, apaattisia möhkäleitä. Lanta haisi."
Myös puheen nuotti on tuttu, vaikka varsinainen murre onkin häivytetty. Ihmisten puheet kuulostavat aidolta ja uskottavalta, yleislappilaiselta.
Elina Ylijaakon, Jousia Mäkitalon ja ylikonstaapeli Janatuisen lisäksi henkilögalleria on varsin mielenkiintoinen ja omalaatuinen: On mm. Moukku-Olli, Paska-Simo, Efraim ja Asko, Pöllö (jonka oikea nimi on Juhanijänis Hili Pili Ylikriipi), naru-Taavetti ja Riipin akka sekä muinainen räyhähenki hattara, metelit ja näkki. Näkki onkin varsin mainiosti kuvattu persoona; omahyväinen ja itsetietoinen, joka luulee olevansa voittamaton, kunnes Moukku-Olli ottaa häneltä luulot pois.
Kirjan tunnelma on uhkaava ja pelottava. Karila käyttää ennakointia taitavasti tunnelman luomisessa. Elina ei tiedä, mitä on tapahtumassa, eikä Janatuinenkaan tiedä, mutta kaikki muut tuntuvat tietävän, että lammelle ei kannata mennä haukea pyytämään, ei milloinkaan, eikä varsinkaan nyt, kun väkiyökin on kohta käsillä...
Kun väkiyö tulee, tuonpuoleisen hahmot ovat liikkeellä sankoin joukoin. Väkiyön kuvaus on hienoa ja kauhistuttavaa, ja samalla nautinnollista:
"Keskiyöhön mennessä kaikki ikkunat ja ovet kirkonkylässä oli lukittu, kaihtimet suljettu, valot sammutettu. Koirat, jotka normaalisti nukkuivat ulkona kopissa, oli otettu sisään. Ne uikuttivat ja pyrkivät sänkyjen alle ja sohvien taakse. Se oli merkki myös niiden omistajille kiirehtiä sänkyyn ja vetää peitto korviin..."
Normaalisti yliluonnollisten olentojen läsnäolo on lapsillekin niin tavallista, että kukaan ei pelästy, vaikka näkisi hirviön nukkuvan auton takapenkillä, mutta väkiyönä kaikki on toisin.
Väkiyön kuvauksen lisäksi hieno ja hullunhauska kohtaus on kunnanjohtajan mässäily kyläkaupassa, kun ikiaikainen hattara-räyhähenki käyttää kunnanjohtajan kehoa oman nälkänsä tyydyttämiseen.
Nämä esiin nostamani kohtaukset eivät ole ainoita, jotka tuovat iloa, sillä pitkin matkaa voi hykerrellä hauskasta kielenkäytöstä ja notkeasta kerronnasta.
Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys edustaa maagista realismia, jossa realistiseen kerrontaan yhdistetään tai rinnastetaan fantastisia, surrealistisia tai muita vaikeasti selitettäviä aineksia, joskus myös metafiktiivisyyttä. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Maaginen_realismi. Luettu 20.3.2021.)
Metafiktiivisyys on minulle uusi termi, mutta siinä on jotain samaa kuin brechtiläisessä vieraannuttamisessa, jollaiseksi ensin ajattelin kirjan alun ja lopun.
***
Juhani Karila voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2010. Hänen esikoisnovellikokoelmansa Gorilla sijoittui toiseksi Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa vuonna 2013. Karilan toinen novellikokoelma Omenakrokotiilin kuolema 2016 oli ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Juhani Karilan tuorein palkinto on Lappi-palkinto, josta Yle uutisoi 19.3.2021: https://yle.fi/uutiset/3-11844607. (Luettu 20.3.2021)
Lisätietoa Lappi-kirjallisuuspalkinnosta löytyy tästä linkistä: https://lappikirjallisuuspalkinto.fi/ (Luettu 20.3.2021)
Lappi-palkintoehdokkaana oli myös Akseli Heikkilä, jonka kirja Veteen syntyneet edustaa maagista realismia. Siinäkin on realistiseen kerrontaan liitettyä uhkaavaa kauhua, yliluonnollisia olentoja ja bonuksena hyvin kirjoitettua torniojokilaakson murretta. Miljöö on aito ja uskottava. Veteen syntyneet on myös hieno kirja. Jos kiinnostaa tutustua siihen, kannattaa vaikka aluksi kurkistaa, mitä kirjoitin siitä blogiini:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Veteen+syntyneet
Toivotan Juhani Karilalle ja Akseli Heikkilälle onnea ja menestystä kirjailijan tielle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti