Akseli Heikkilän toinen romaani Hiljainen vieras pysyttelee Peräpohjolan maisemissa Tornion ja Kemin lähellä, fiktiivisellä Kiviniemen paikkakunnalla. Todellisen, insipiraationa toimineen miljöön sijoitin mielessäni tässäkin kirjassa Heikkilän kotipaikkakunnalle Kukkolaan.
Hiljainen vieras on unenomainen ja ehkä myös elokuvamainen kauhuromaani, jossa kauhua rakennetaan vähitellen. Kuolema on läsnä monin tavoin: muistoissa ja selittämättömissä onnettomuuksissa, joita tuntuu kasautuvan yhdelle paikkakunnalle. Tasoristeysonnettomuuksiakin on tapahtunut useita. Kylässä ei ole lapsia, koulu on lakkautettu ja rapistunut, ja lujaa lähestyvän rekan kohtaaminen on uhkaavaa, kuin viesti tulevasta onnettomuudesta. Yllättävästi esiin tulevat ja katoavat henkilöhahmot ja odottamattomat repliikit vahvistavat synkkää tunnelmaa ja salaisuuksia, joista ei puhuta.
Henkilöhahmot ovat outoja. Elisabetin persoona on epäselvä; onko hän todellinen - mahdollisesti mielenterveydeltään epätasapainoinen henkilö vai peräti aave? Entäpä kahdeksanvuotias Joni, joka kuulee syntymättömän lapsen puheen ja tietää asioita etukäteen. Näkeekö hän kuolleita ihmisiä, kuten suunnilleen samanikäinen poika elokuvassa Kuudes aisti (The Sixth Sense, 1999)? Entäpä Camilla, lapsi, jota Oona alkaa odottaa; onko hänkään todellinen vai pelkkää Oonan kuvitelmaa?
"Tämä lapsi on minulle näkymätön, hiljainen vieras, joka kätkee paitsi itsensä myös äitiyden minulta."
Synnytys tapahtuu oudoissa olosuhteissa, Korpikumpu-talon vintillä, eikä lapsi synnyttyään itke. Miksi Elisabet on täälläkin läsnä? Ja mitä ovat seiniin kaiverretut päivämäärät?
Tuttujen kauhuelementtien, kuten hylättyjen rakennusten, salaisuuksien, outojen tapahtumien ja enteiden lisäksi Heikkilä käyttää kauhun rakennusaineena myös raskautta ja syntymätöntä lasta. Onko lapsessakin jotain outoa, kenties pahaa? Mitä tarkoittavat Elisabetin sanat: "Lapsi kohdussasi on minun."
Kirjassa Oona kirjoittaa toista kirjaansa. Onko tässä siis kyse tarina tarinassa -rakenteesta, jolloin Oona, Tuomas ja Oonan vanhemmat edustavat kehyskertomusta, ja kaikki muu on Oonan kirjoittamaa tarinaa? Joskus aiemminkin olen lukenut kirjailijan vastaavaa sivupuhetta, jossa viitataan kirjan kirjoittamiseen ja siihen, että toinen kirja on pahin, kun pitäisi jotenkin lunastaa paikkansa kirjailijana, ja kirjailijan epävarmuus on suurimmillaan.
Ihastuin kovasti Heikkilän esikoisteokseen Veteen syntyneet, josta kirjoittamani blogipostaus on luettavissa alla olevasta linkistä. Hiljainen vieras jätti minulle kuitenkin hämmentyneen ja sekavan olon. Olisiko kirjaa pitänyt vielä vähän kypsytellä, niin että se olisi ilmestynyt myöhemmin syksyllä? Asioita jäi mielestäni liikaa auki. Tuomas jäi sairaalaan ja unohtui sinne, ja Jonin poismeno ohitettiin mielestäni liian kevyesti. Camillan syntymän jälkeen kaipasin jotain muutosta tai käännettä, ehkäpä Elisabetin häviämistä kuvioista tai joitakin viittauksia realismiin, Kauhutapahtumien jatkuminen syntymän jälkeenkin alkoi jo kyllästyttää.
Hiljainen vieras edustaa kauhukirjallisuutta, joka on itselleni vieraampi lajityyppi. Pystyin kuitenkin lukemaan kirjan ahdistumatta, joten kovin paha se ei ollut, mutta valitettavasti minä en täysin sille lämmennyt.
Jussi Karjalaisen kansi on vaikuttava. Onko hahmon mekossa Torniojoki?
Hiljaisesta vieraasta on kirjoitettu myös muualla:
Postaukseni Heikkilän esikoisteoksesta Veteen syntyneet avautuu alla olevasta linkistä:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Akseli+Heikkil%C3%A4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti