26/06/2022

Antti Leikas: Tonttu: valot sammuvat


"Leikas, sinä lähdit kotoasi 13,8 miljardia vuotta sitten. Tänään pääset sinne takaisin ...

... En uskaltanut kävellä vielä ovelle. Vaimoni oli kotona, hänen pyöränsä oli telineessä. Hän oli ehkä juuri aloittelemassa iltapalan valmistusta. Tai ehkä hän oli menossa saunaan. Mietin mistä aloittaisin, kun lopulta katsoisin häntä silmiin ...

... Kiskoin sukan ja kengän takaisin jalkaan. Kohensin ryhtiäni, vedin hartioita taakse ja astelin talomme ulko-ovelle. Vedin sen auki, astuin sisään ja sanoin loppuelämäni ensimmäiset sanat. - Hei, minulla on vähän kerrottavaa." 


Tarinassa kirjailija Antti Leikas palaa pökerryttävältä matkaltaan eri universumeista ja kiireisistä maailmanlopun tunnelmista. Hänen matkakumppaneinaan ovat olleet tontut Koponen, Makkonen, Raskolnikov ja Silmä.  Lisäksi mukana on ollut Kustannusosakeyhtiö Siltalan entinen turvamies tohtori Simo Aholahti. Tapahtumien käynnistävinä voimina toimivat monet matemaatikot ja fyysikot, elävät ja kuolleet, Cernissä ja muissa tutkimuskeskuksissa sekä eri universumeissa. Tonttu Vänttinen on luopio, ja juuri hänen toimintansa uhkaa maailmanjärjestystä.

Yhtä pökertyneenä kuin tarinan kirjailija Leikas, päätään selvittää myös kirjan lukija sen jälkeen, kun kopsahti matkaltaan takaisin pihakeinuun, kun sai luetuksi loppuun Antti Leikaksen kirjan Tonttu: valot sammuvat.  Hykerryttävän hauska Tonttu: matka pimeyteen on saanut jatkoa neljän vuoden jälkeen.

Vaikka Tonttu-sarjan kuvailemiseen eivät taida tämän universumin sanat riittää, valitsen muutamia kelvollisia adjektiiveja: mainio, hauska, hullunhauska, pähkähullu, jännittävä, koukuttava, ainutlaatuinen, omaperäinen ja ihana! Nyt selvisi sekin, miten kirjailija voi matkustaa tontun sisällä tai osana sienirihmastoa ja tehdä samalla tarkkoja havaintoja ympärillä olevista asioista. Keitä ovat marsilaiset, jotka saunovat tarinan kirjailija Leikkaan kuolleen isän kanssa?  Pelastuuko jalkansa menettänyt Raskolnikov? Mikä on kirjailijan osuus universumin pelastamisessa?

Tonttu: valot sammuvat on kirja, jonka genreä on vaikea määritellä. Onko se scifiä? Onko se apokalyptista tai post-apokalyptista fiktiota  (Ks. https://wikinfi.icu/wiki/Apocalyptic_and_post-apocalyptic_fiction. Luettu 26.6.2022. ) Onko se fantasiakirjallisuutta? Onko se jonkinlaista agenttikirjallisuutta, eli vertautuuko tonttu Koponen vaikka James Bondiin? Onko se maagista realismia? Vai onko se iloinen sekoitus kaikenlaisia genrejä ilman rajoja? Viimeinen vaihtoehto on todennäköisesti kaikkein paras määritelmä. Joka tapauksessa Tonttu: valot sammuvat on riemastuttava lukukokemus.

"Antti Leikas (s. 1967) on savolaissyntyinen, Oulussa asuva kirjailija, puoliso ja isä. Häneltä on aiemmin ilmestynyt toimistoelämää karnevalisoiva trilogia Melominen (2011), Huopaaminen (2013) ja Soutaminen (2015) sekä tonttuja ja hiukkasfysiikkaa sekoitteleva jännitysromaani Tonttu. Matka pimeyteen (2018).

Leikas on koulutukseltaan matemaatikko (FM), joka on opiskellut myös kirjallisuutta, filosofiaa ja yritysjohtamista. Hänen työuraansa mahtuu teknologiayrityksiä sekä sanoma- ja aikakauslehtiä." (Takaliepeen tekstiä)

Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan postaukseni edeltävästä tonttukirjasta Tonttu: matka pimeyteen. Siinä kritisoin joitakin tyylipiirteitä, mutta tässä Tonttu: valot sammuvat  -kirjassa tyyli on hioutunut niin, ettei minulla ole kritisoitavaa. 

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Antti+Leikas


P.S. Tarkistin kirjastosta, miten kirjan nimi kirjoitetaan, jos nimeen kuuluu tarkentava alaotsikko. Kirjastoissa kuvailusäännöt (luettelointisäännöt) määrittävät, että päänimike ja alanimike on erotettava toisistaan kaksoispisteellä. Esimerkkinä käytettiin teosta Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa: vaellusromaani. Kirjastonhoitajan mukaan usein näkee eroja siinä, miten vaikkapa kustantaja kirjan ilmaisee verrattuna siihen, miten se kirjastoissa sääntöjen mukaan ilmaistaan. (Takaliepeen tekstissäkin on hyvä esimerkki tästä.)

Blogissani olen käyttänyt varmaan monenlaisia merkintätapoja, mutta viimeaikaisissa postauksissa olen pyrkinyt käyttämään kirjaston luettelointitapaa, vaikka alaotsikon kirjoittaminen isolla alkukirjaimella olisi mielestäni jotenkin myös maalaisjärjellä ymmärrettävissä: Tonttu-sarja, osa Valot sammuvat. 

 

2 kommenttia: