Karita Palomäki: Elämää voi aina parantaa

On mukavaa lukea hyvä ja puhutteleva kirja. On mukavaa lukea kaunis kirja. On mukavaa lukea lukematon ja uudentuoksuinen kirja.

Tällainen monipuolisesti mukava ja hoitava lukukokemus muodostui Karita Palomäen Elämää voi aina parantaa -kirjan lukemisesta. Kirjan kauniit luontokuvat ovat Anne Toivosen. 

Kirja kuuluu Hidasta elämää -sarjaan, jossa on ilmestynyt parikymmentä muutakin itsensä hoitamiseen ja voimaannuttamiseen liittyvää kirjaa. Hidasta elämää  -hyvinvointisivusto on perustettu 2010, ja sen ydinteemoja ovat luonnollinen elämäntyyli, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja henkinen kasvu.
Hidasta elämää  - kirjaperhe syventää sivustolta tuttuja aiheita. (Ks. https://hidastaelamaa.fi/ )


Elämää voi aina parantaa -kirjassa minua puhuttelivat monetkin kohdat, mutta eniten seuraavat:

"Joskus elämä muuttuu, menee täysin kaaokseen. Tällä on oma tarkoituksensa, vaikka emme sitä ihan heti oivaltaisikaan. Ja jossakin vaiheessa oivallusten myötä elämä järjestyy uudelleen siihen tilaan, joka on meille tarkoitettu."

"Et ole vastuussa siitä, mitä sinulle on lapsuudessa tapahtunut, mutta aikuisena olet vastuussa siitä, että annat mahdollisuuden omalle eheytymisellesi siksi ihmiseksi, joka aidosti olet." 

"Kuka olet todellisena itsenäsi, kun sinusta riisutaan kaikki muu, joka ei ole sinua? Todellinen minä voi kokea rauhaa, vapautta, rakkautta, yhteyttä muihin ja kykenee antautumaan elämälle ja sallii sen tapahtua. Kun elämä virtaa vapaasti, voima sinussa virtaa vapaasti. Tämä voima on lopulta rakkautta, joka on olemassa sinussa tälläkin hetkellä. Käänny sitä kohti."

Suosittelen kirjaa lämpimästi niille, joilla on tarve pysähtyä ja kääntyä sisäänpäin; niille, jotka prosessoivat elämäänsä ja etsivät itseään, voimavarojaan ja haluavat pitää huolta itsestään.

Joel Haahtela: Katoamispiste

Kolmas lukemani Joel Haahtelan teos Katoamispiste rakentuu kirjailija Raija Siekkisen elämän ja teosten ympärille. Lähestymistapa ei kuitenkaan ole elämäkerta, vaan faktojen ympärille on kehitetty fiktiivinen tarina. Kyseessä lienee siis faktio, faktan ja fiktion sekoitus.

Kirjan kannessa on Raija Siekkisen kasvokuvia. Hän oli eteerisen kaunis nainen. Kuvat ovat jotenkin tuttuja kirjallisuushistorioista tai oppikirjoista, joissa kirjailijoita on esitelty luettelomaisesti, mutta Siekkisen tuotanto on minulle outo. Ehkäpä Joel Haahtelalle kävi samoin, ja hän  halusi selvittää, kuka on kuvien takana.

Niinpä kirjailija (tai fiktiivinen kertoja) lukee koko Siekkisen tuotannon ja alkaa salapoliisimaisesti etsiä taustatietoja. Tulipalo, jossa Siekkinen kuoli, tuhosi autenttisen materiaalin, joiden pohjalta elämäkertoja normaalisti rakennetaan. Ehkäpä siksi Joel Haahtela kehitteleekin fiktiota tietojen ympärille.

Kertojan täytyy turvautua arkistoihin ja tuttavien muisteluksiin. Erään Siekkisen tuttavan jutustelu tuo säröä kuvankauniiden kasvojen taakse. Persoonassa olikin karkeutta ja sarkasmia, joka hämmensi kirjoittajakurssilaisia. Myös alkoholi oli kuvioissa. 

Kertoja tutkii Siekkisen elämää suorastaan pakkomielteisesti. Miksi? Rakastuiko hän kauniisiin kasvoihin? Muut elämän asiat tapahtuvat jossain sivussa. Viitataan Lottaan, viitataan onnettomuuteen ja eroon, mutta tapahtumat jäävät irrallisiksi. Tämä on kummallista. Mitä merkitystä niillä oli?Loppuiko kertojan muu elämä fanaattiseen työntekoon ja Siekkisen jalanjälkien seuraamiseen?

Fiktiivisen kehystarinan alku on mielenkiintoinen, mutta se ei jaksa kantaa loppuun asti tai kirjailija menee jotenkin liian syvälle siihen. Loppuratkaisusta en pitänyt. Se oli mielestäni turhan helppo. Jo aiemmin heräsi kysymys: Pidänkö tästä? Luenko tämän loppuun?

On kulttuuriteko nostaa esille unohtunut ja traagisesti vuonna 2004 kuollut kirjailija ja hänen tuotantonsa. Siekkinen kirjoitti kahdeksan novellikokoelmaa, yhden pienoisromaanin ja kaksi romaania vuosina 1978 - 2003. Voisin joskus ehkä jotain lukeakin, jos joku noista sattuu sopivasti kohdalle, mutta en usko, että alan aktiivisesti niihin tutustua.

Kokonaisuutena Katoamispiste ei mielestäni ollut niin vaikuttava kuin kaksi muuta tähän mennessä lukemaani Haahtelan teosta, joiden postaukset on luettavissa tästä:

.https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Joel+Haahtela

Joel Haahtela: Adèlen kysymys

"Mies matkustaa ystävänsä kokemuksen innoittamana Pyreneille luostariin tutkimaan tarinaa Pyhästä Adèlesta, naisesta, joka putosi jyrkänteeltä mutta julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Mitä Adèlelle yhdeksänsataa vuotta sitten oikeastaan tapahtui?" (Etuliepeen tekstiä)

Joel Haahtelan Adèlen kysymys on nimetty pienoisromaaniksi, eli proosateokseksi, joka on laajuudeltaan novellin ja romaanin väliltä. 

Mies viettää luostarissa kolme viikkoa tutkien Adèlen pyhimystarinaa, jota on kirjattu muistiin vuosien ajan. Monet eri todistajat ovat kertoneet ja todistaneet tapahtunutta ihmettä: naisen nähtiin putoavan jyrkänteeltä, mutta hän selvisi vahingoittumatta ja ilmestyi sen jälkeen monille parantaen ja pelastaen. Ihmeellinen valo ympäröi häntä.

On kolme todistajaa. Kahden veljeksen tarinat ovat yhtäpitäviä. Kolmas todistus poikkeaa muista, mutta siitä on jäljellä vain alku, jossa todistaja osoittaa kiitollisuuttaan saadessaan vihdoinkin äänensä kuuluville. Todistus on oudosti hävinnyt - tai hävitetty. Ihmeestä kerrotaan, mutta vihjeitä vaihtoehtoisesta tarinasta on näkyvillä, jos niitä uskaltaa tarkastella.  Kaikki  Adèlen tarinan parissa toimineet (todistajat, kirjurit, munkit) ovat olleet miehiä. Onko sillä merkitystä?

Adèlen kysymys jää auki, mutta luostarin rauhassa kertoja voi kohdata omat kipukohtansa: lapsuutensa, äidin ja isän, traumaattisen tapahtuman, joka on kulkenut mukana vuosikymmeniä,  oman toimintansa isänä ja puolisona.Vastauksia omiin kysymyksiin tulee, kun niille antaa mahdollisuuden tulla ja hiljenee kuuntelemaan. Luostariveljien rauha ja kristillinen rakkaus antavat tilaa käsitellä vaikeita asioita. Isä Jean pesee kertojan jalat, ja se on kertojan kannalta merkittävä hetki. Minulle kohtaus on yksi kirjan vaikuttavimmista:

"Isä Jean palaa ja laskee lattialle vadillisen vettä. Hän polvistuu, käärii lahkeeni puolisääreen ja ryhtyy pesemään jalkojani haalealla vedellä.
         Isä Jean tekee kaiken hitaasti ja vaitonaisesti, keskittyneesti ja rakkaudella, niin kuin maailmassa  ei juuri nyt olisi mitään tärkeämpää. Niin kuin maailma virtaisi hänen lävitseen ja muuttuisi samalla hivenen paremmaksi,
          Ei hän tiedä minusta kovinkaan paljon, eikä hän tiedä minun äidistäni, eikä hän tiedä pienestä pojasta, joka seisoi kevätpäivänä kerrostalon pihalla. Mutta silti minusta tuntuu kuin hän tietäisi ja samalla  pesisi pois kaiken mikä minua on vaivannut, koko vanhan elämäni ja kaikki sen taakat,  jokaisen rikkomukseni, ottaisi ne omiin käsiinsä ja antaisi veden huuhtoa ne pois."

   
Tästä puhutaan nykyään: itsensä kuuntelemisesta, taakoista luopumisesta, armosta itseään kohtaan, pysähtymisestä, mindfulnessista. Mysteerin lisäksi kirjassa pohdiskellaan elämän tärkeitä kysymyksiä. Vuokko, Joonas, Yvonne, äiti, isä ja lapsuuden tapahtumat asettuvat paikoilleen kertojan elämässä ja hän löytää itselleen rauhan.

Joel Haahtelan kieli on kaunista! Adèlen kysymys on hieno pieni kirja! Tämä on toinen lukemani Haahtelan kirja. Olen vaikuttunut!

Tässä vielä linkki vasta lukemaani Mistä maailmat alkavat -teokseen:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/12/joel-haahtela-mista-maailmat-alkavat.html

Pekka Hiltunen: Syvyys

Odotin Pekka Hiltusen uutta kirjaa Syvyys, enkä todellakaan pettynyt. Syvyys on neljäs osa Hiltusen Studio-sarjasta. Aiemmat osat ovat Vilpittömästi sinun (2011), Sysipimeä (2012) ja Varo minua (2015), jotka olen kaikki lukenut, mutta niistä ei ole blogipostausta, koska ne ovat ilmestyneet ennen blogin syntyä. Sarja kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, sillä tapahtumat pohjautuvat edellisten kirjojen tapahtumiin, vaikka ovatkin itsenäisiä teoksia.

Vilpittömästi sinun voitti Vuoden johtolanka -palkinnon, Kirjakauppojen Laila Hirvisaari -palkinnon ja Kaarlen kirjallisuuspalkinnon. Studio-jännärisarjan aloittanut teos on ollut Suomessa arvostelumenestys ja sen käännösoikeudet on myyty jo kuuteen maahan ( https://www.wsoy.fi/kirja/pekka-hiltunen/syvyys/9789510442258 )

Wsoyn mukaan trillereistä on tekeillä myös kansainvälinen tv-sarja, mikä onkin ymmärrettävää. Kirjat ovat hyvin jännittäviä, ja henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Kaksi vahvaa suomalaisnaista ovat keskeisiä tapahtumien kannalta. Mari johtaa Lontoossa toimivaa Studiota, joka käy taistelua monenlaisia vääryyksiä vastaan. Studio on monitaitoisten ammattilaisten tiimi, johon toinenkin suomalaisnainen, Lia, kuuluu.

Kirjan osien otsikot ovat kuvaavia ja tehokkaita:
Osa 1: Taivaalta putoava ihminen
Osa 2: Tuonpuoleisen kutsu
Osa 3: Maailman ääri

Hiltunen osaa luoda jännitystä uskottavasti, realistisella otteella. Pahojen hahmojen ja pelottavien tapahtumien kuvaaminen on voimakasta, niin että ne tulevat herkimmillä ehkä uniinkin, mutta ne ovat uskottavia ja tietyllä tavalla tyylikkäitä. Hahmot ja tapahtumat eivät mene överiksi, eikä väkivallalla mässillä.

Syvyys-kirjassa pidin myös siitä, kuinka Tujuka, laittomasti Espanjassa elävä siirtolaisnainen, nousee rohkeaksi ja älykkästi toimivaksi naiseksi miehensä kuoleman jälkeen. Suru on syvä, ja pettymys siitä, että paremman elämän toiveet romahtivat, on suunnaton. Tujuka kääntää kuitenkin surun ja pettymyksen voimakseen. Hän nousee keskeiseen rooliin tapahtumien selvittämisessä. Ihailin sitä, kuinka Hiltunen kirjoitti hänet yksilöksi, ihmiseksi, eikä pelkästään mustaksi laittomaksi siirtolaiseksi. Tämä piirre on Pekka Hiltuselle tyypillistä: Myös kirjoissa Iso ja Onni hän on ihmisen puolella, kaikenlaisia luokitteluja vastaan.

Syvyys-kirjan miljöö on konkreettisesti syvyyksissä, huonokuntoisen kaivoksen käytävillä ja onkaloissa, ja vaikka joka hetki ei syvyyksissä ollakaan, kaivokset ovat koko ajan läsnä. Studion seuraava tehtävä liittyy juurikin Espanjassa olevaan kaivokseen ja sen orjuuttaviin työoloihin.

Syvyys-nimi viitannee myös Marin persoonaan liittyvään syvemmän taustatiedon antamiseen. Tiedot selittävät sitä, miksi Mari on aina varuillaan. Tähän asti lapsuuden traumoihin on viitattu epäsuoremmin, mutta nyt tietoa Marin menneisyydestä tulee enemmän. Samalla ymmärrys Maria kohtaan lisääntyy.

Syvyys-nimi toimii nähdäkseni myös kolmannella tasolla: syvän pahuuden tasolla.  El Pico, hakkumies,  on kauhistuttava ja paha, mutta Maria ja hänen läheisiään uhkaa myös vielä syvempi pahuus, joka nousee yllättävästi aivan läheltä.

"Mari käännytti yhden meistä meitä vastaan...

             ...Te voitte käyttää yhtä heistä, Äiti sanoi. Yhtä Marin läheltä."

Tarinan loppu viittaa siihen, että koko tarina ei vielä ole päätöksessä. Toivottavasti jatkoa tulee! Onko tulossa vielä viimeinen taistelu kahden tasavahvan toimijaryhmän välillä? Mikä on Studion tulevaisuus? Miten Mari selviää kaikesta? Onko henkilökohtaiselle elämälle tilaa?


Tässä on vielä aiempi postaukseni Pekka Hiltusen kirjasta Onni. Postauksessa viitataan myös muihin Hiltusen teoksiin.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Pekka+Hiltunen

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Miten ihmeessä en ole aiemmin tutustunut Joel Haahtelan tuotantoon, vaikka Mistä maailmat alkavat on jo hänen kymmenes kirjansa? Miten olen voinut tähän asti ohittaa hänen tuotantonsa?

No, nyt kun olen ensimmäiseen kirjaan tutustunut, en varmasti ohita kirjailijaa enää! Löysin aivan uskomattoman hienon kirjailijan, jonka kieli on kaunista  ja jonka kertoma tarina on hämmästyttävän ehyt ja kokonainen. Ensimmäisen lukemani kirjan jälkeen syttyi halu lukea lisää. Haahtela on  sekä kirjailija että lääkäri (psykiatri); se osoittaa, että kyse on älykkäästä ihmisestä. Mistä maailmat alkavat kertoo myös kuvataiteeseen ja -taiteilijoihin perehtyneestä ihmisestä. Kirjaa varten on pitänyt tehdä valtava taustatyö. Monipuolisesti fiksu ihminen siis!

Mistä maailmat alkavat kertoo Visa Lehtisen kasvamisesta taiteilijaksi. Ajanjakso kuvaa hänen elämäänsä 1950-luvulta 2000-luvulle. Googletin nimeä: Ei löytynyt taiteilija Visa Lehtistä.  Googletin taidekoulun opettaja Unto Pusan ja tärppäsi: Hän on todellinen henkilö. Löysin myös muita kirjan esittelemiä taiteilijoita ja taidekoulun opettajia (esim. Carolus Encell). Kirja on siis rakennettu ilmeisen taitavasti faktan ja fiktion rajamaastoon. Kuka mahtaa olla Visa Lehtisen esikuva? Vai onko Visan suulla mahdollisuus kertoa kirjailijan itsensä perehtymisestä taidekirjoihin, kuvataiteeseen ja -taiteilijoihin?

Miten tarina voi olla niin kokonainen ja ehyt? Miten henkilön kokemukset voidaan kuvata niin aidosti, ja hänen elämäänsä kuuluvat henkilöt niin kokonaisina?! Kirja on täydellinen pala elämää.

Visan äitisuhde on lämmin ja rakastava. Nuoruuden rakkaus Helmi ja hänen veljensä Tapio ovat hänelle merkittäviä ihmisiä, vaikka vuodet erottavatkin heidät. Aika tuo Helmin ja Visan myös uudelleen yhteen, ja heille syntyy yhteinen tytär. Tapio on myös Pusan oppilas Vapaassa taidekoulussa, mutta taidesuuntautuneisuus ei saa hänen isänsä hyväksyntää, eikä Tapio itse voi hyväksyä itseään. Maalaaminen on hänelle tuskaa, ja hän valitsee itselleen teknisen, isälleen paremmin kelpaavan ammatin.

Helmi kertoo totuuden, jonka lukija jo aiemmin aavisti: kauniisti, ilman mitään alleviivauksia, vain ajatuksen tasolla. Visa maalaa taulun Tapiosta, ja Tapion katse kysyy, onko kukaan häntä varten ja hänen kanssaan kuoleman hetkellä. Visa vastaa maalauksellaan: "On! Vaikka sitä ei silloin näkynytkään." Kuvaus maalauksesta on hyvin elävä. Mistä maailmat alkavat vaikutti minuun voimakkaasti. Ihailen Haahtelan kirjoitustapaa ja taustatietoihin perehtymistä.

Haahtela kertoo öljyvärimaalauksen  ja kirjoittamisen pelastaneen hänet nuoruuden yksinäisyydestä (https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/introvertti-kirjailija-joel-haahtela-vaimoni-tukea-selviytyisi) .

Mielenkiintoinen henkilöhaastattelu Haahtelasta on luettavissa täältä:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/me-kaikki-ihmiset-olemme-haavoittuneita-ja-heikkoja-sanoo-psykiatri-ja-kirjailija-joel-haahtela/  (Parnasson ja Suomen Kuvalehden yhteistyöjulkaisu. Sivulla on mainoksia.)

Joel Haahtela ollut kaksi kertaa Finlandia-palkintoehdokkaana, vuonna 2003 ja 2010.  Hänen tuotantosa menee nyt kirjaston varauslistalle!

• Kaksi kertaa kadonnut. Helsinki: Otava, 1999. 

• Naiset katsovat vastavaloon. Helsinki: Otava, 2000. 

• Tule risteykseen seitsemältä. Helsinki: Otava, 2002.

• Elena. Pienoisromaani. Helsinki: Otava, 2003. 

• Perhoskerääjä. Helsinki: Otava, 2006. 

• Lumipäiväkirja. Helsinki: Otava, 2008. 

• Katoamispiste. Helsinki: Otava, 2010. 

• Traumbach. Helsinki: Otava, 2012. 

• Tähtikirkas, lumivalkea. Helsinki: Otava, 2013. 

• Mistä maailmat alkavat. Helsinki: Otava, 2017. 

• Adèlen kysymys. Helsinki: Otava, 2019.

       ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Joel_Haahtela )