Päivi Alasalmi: Kultainen kissanpentu: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Kolmas osa Päivi Alasalmen kirjoittamasta ja Riikka Jäntin kuvittamasta satukokoelmasarjasta on nimeltään Kultainen kissanpentu. Minua viehättää sarjan visuaalisesti samanlainen ulkoasu ja satujen päivittäminen nykyaikaan. Päivi Alasalmen satujen kieli on rikasta ja hauskaa. Riikka Jäntin kuvitus sopii satuihin hyvin.

Takakansitekstin mukaan:

 "Kultainen kissanpentu täydentää Päivi Alasalmen perinteikkäiden, mutta railakkaiden satujen sarjan...

...Sadut vievät kiehtovalle maailmanympärimatkalle Konstantinopolin sulttaanin vieraaksi ja kuulemaan Jaavan prinssin soittorasian outoa melodiaa. Tarinoissa seurataan ritareiden, velhojen, hirmuvaltiaiden, metsänpeikkojen ja myös ihan tavallisten tyttöjen ja poikien kutkuttavia kohtaloita."

Kultainen kissanpentu -kokoelman kahdestatoista sadusta nostan esille kolme, joista pidin erityisen paljon. 

Sokerileipurin suuri koira -sadussa on ihana miljöö postikorttimaisessa vuoristokylässä, joka vertautuu mielessäni pikku Heidin asuinseutuun. Satu kuvaa hienosti Anttonin ja hänen pappansa välistä rakkautta, vähän niin kuin pikku Heidissäkin. Satu sisältää jännitystä ja kuvaa hyvin kylän yhteisöllisyyttä, kun on toimittava nopeasti Anttonin pelastamiseksi paleltumiskuolemalta. Lisäksi sadussa on ihana koira, joka lopulta löytää Anttonin. Antton saa kohmettuneella kädellään avatuksi koiran kaulassa olevan kaakaotynnyrin hanan. Sen jälkeen Antton kiepsahtaa koiran selkään, ja koira kuljettaa hänet etsijöiden luo.

Taikurin piano -sadun kieli saa pisteet kuvauksistaan. Esimerkiksi tästä:

"Kun taikuri saapui torille ja alkoi pystyttää esiintymislavaa, kyläläiset kerääntyivät uteliaina hänen ympärilleen. Kylässä ei ollut käynyt muukalaisia pitkään aikaan, ja uuden tulokkaan ilmestyminen  oli merkittävä tapaus. Vallankin kun tällaista ilmestystä ei ollut konsanaan nähty. Taikuri oli luiseva mies, jolla oli mustat, kiharat hiukset. Hänen nenänsä oli pitkä kuin nälkävuosi, ja hänellä oli harteillaan yönmusta viitta, jonka selkämystä koristivat hopeatähdet. Hänen tummat silmänsä välähtelivät arvaamattomasti. Päässään hänellä oli teräväkärkinen piippalakki, jonka solki oli tehty hopeasta. Hän veti vankkureistaan alas pyörillä kulkevan kiiltävänmustan pianon ja musteensinisen maton, jolle hän asetti suuren, puisen matkakirstun. Piano alkoi soittaa itsekseen outoa ja salaperäistä sävelmää, joka lumosi kuulijat."

Seinähullu Seppo -satu naurattaa kielellisillä oivalluksillaan. Seppo on metsänpeikko, joka pitää itseään maailmankaikkeuden tyylikkäimpänä kaverina ja lähestyy metsään ilmestynyttä tyttöä kohteliaasti:

"-Hyvää päivää, kaunis neiti! Minä olen Seppo. Ketä minulla on kunnia puhutella?Harmi vain, että peikkojen kieli kuulostaa niin kovin vieraalta piikaihmisten korvissa. Tyttö luuli, että Seppo oli huutanut:

 - Ölölölö löllölöö! Räyh! Ärä kärärä Seppo. Ölölö löllerö räkä räyh?" ... 

... Seppo ymmärsi, että neiti oli käsittänyt hänet aivan väärin, ja hyvin kasvatettuna peikkona hän halusi korjata erehdyksen. Niinpä hän lähti rynnimään isoilla, karvaisilla jaloillaan neidin perään, ja huusi juostessaan: 

- Anteeksi, hyvä neiti! Minun ei ollut tarkoitus pelästyttää Teitä, vaan ainoastaan kysyä, mitä Teille kuuluu ja missä Te asutte. 

Tämän lauseen piika kuuli korvissaan näin:

- Räävärä värä! Ärä ölölölö käräräkä räyh rää! Räyh räyh rää, kärä löllerö lää." 

Voi, mikä ihana suomen kieli ja ihanat suomen kielen öökköset! Millä muulla kielellä peikon mökellyksen ja älämölön olisi voinut näin osuvasti kuvata?! 

Ja voi, minkä ihanan elämyksen ja ilon kirjojen ääneen lukeminen saattaa lapsille antaa. Kyllä tuolle älämölöllekin on varmasti aivan pakko yhdessä nauraa. Mikään peli ei korvaa kielen voimaa, joka lisää sanavarastoa ja ruokkii mielikuvitusta ja tuottaa iloa - toivottavasti turvallisessa läheisyydessä ja joka päivä. 

Päivi Alasalmen satukirjat sopivat hyvin itse lukeville lapsille, koska sadut ovat sopivan mittaisia. Ne sopivat myös erityisen hyvin ääneen luettaviksi juuri kielen rikkauden vuoksi. Uskoisin, että eläytyvä ääneenlukeminen tuo paremmin esiin kaikki kielelliset hienoudet, kuten vaikkapa juuri peikon mökellyksen. Tutkimusten mukaan ääneen lukemista kannattaa jatkaa, vaikka lapsi osaisikin jo itse lukea. (https://blogs.helsinki.fi/lukuklaani/2019/10/09/aaneen-lukemisen-merkitys-ei-katso-lapsen-ikaa/ Luettu 23.5.2022.)

Muiden sarjaan kuuluvien satukokoelmien postaukset löytyvät alla olevista linkeistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Turhamainen+aasi

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Sinnik%C3%A4s+meripoika 

Päivi Alasalmi on taitava ja monipuolinen kirjailija, ja jatkan hänen tuotantoonsa tutustumista.

 

Päivi Alasalmi: Turhamainen aasi: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Päivi Alasalmen Turhamainen aasi -satukokoelma sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Saman palkinnon sai myös hänen kolmas satukokoelmansa Kultainen kissanpentu ja vielä kaksi muutakin Alasalmen kirjaa. Turhamainen aasi sai myös Kaarlen palkinnon, joka on Gummeruksen jakama kirjallisuuspalkinto omille kirjailijoilleen. 

Turhamainen aasi - kokoelma sisältää 12 satua, joissa seikkailee prinssejä ja prinsessoja, puhuva kissa ja sammakko, jotka ovat tietenkin loihdittuja kuninkaallisia. Satujen kieli on selkeää ja rikasta. Joissakin saduissa on totuttuja asetelmia keikautettu mukavasti hieman eri asentoon: Hyvä haltiatar -sadussa on virkistävästi uima-asuissaan temmeltäviä poikakeijuja, joiden nimet ovat Usko, Toivo ja Onni. Hirviö ja palvelijatar - sadussa puolestaan käsitellään aviopuolisoiden välien viilenemistä ja monikymmenvuotista mykkäkoulua. 

Riikka Jäntin kuvat ovat hienoja, osittain mustavalkoisia, osittain värillisiä piirroskuvia. Koska luin ensimmäisenä sarjan toisen osan, Sinnikäs meripoika, en voi välttyä vertailemasta osia keskenään. Turhamaisessa aasissa tarinat ovat perinteisempiä, mutta kuvat herättävät voimakasta huomiota ja ihailua. Kakkososassa Sinnikäs meripoika on päinvastainen tilanne: tarinat vievät ykkösaseman hulvattoman hauskalla kielellään, ja kuvat ikään kuin vain tukevat tarinoita. 

Iloitsin  Sinikkään meripojan aiheista, kielestä ja teemoista. Tuntuu, että kakkososassa Alasalmi pääsi kunnolla vauhtiin, ja perinteisiä satujen kuvioita todellakin ravisteltiin. Mielenkiinnolla odotan myös sarjan viimeisen kirjan lukemista. Se odottelee lukupinossa seuraavana.

Päivi Alasalmen kirjoittamat ja Riikka Jäntin kuvittamat satukokoelmat Turhamainen aasi, Sinnikäs meripoika ja Kultainen kissanpentu muodostavat kivan, visuaalisesti tunnistettavan sarjan.

Kansikuvat on poimittu osoitteista: 

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512077106/turhamainen-aasi/ 

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512085897/sinnikas-meripoika/  

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512092970/kultainen-kissanpentu/

Postaukseni Sinnikkäästä meripojasta on luettavissa tämän linkin takaa:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/

Päivi Alasalmi: Onnellisia ihmisiä ja Ei jälkeäkään - Lukuprojektini tämänhetkinen päätös

 

Onnellisia ihmisiä on Päivi Alasalmen kolmas romaani vuodelta 1992. Kiiltokuva keikahtaa irvikuvaksi. Takakansitekstin mukaan "Marianne ja Jali asuvat tiilitalossa maaseutukaupungissa, heillä on kaksi pientä lasta ja hyvä toimeentulo. Ritva on lähikaupungin taidemuseossa töissä. Hänen, Jalin ja Mariannen kohtalot liittyvät toisiinsa omituisella, sattumanvaraisella ja järkyttävällä tavalla."

Tämä kuvio, jossa asiat keikautetaan päälaelleen, toistuu myöhemmin muissakin Alasalmen teoksissa kehittyen jopa tunnusomaiseksi tyylipiirteeksi,  Se, mikä ei näy, on kiinnostavampaa kuin se, mikä näkyy.  Museovahti on päällisin puolin mitäänsanomaton laiha blondi, mutta hänelläkin on oma tarinansa, joka on johtanut nykyiseen tilanteeseen: pelkoon, epäilyyn, eristäytymiseen, harhoihin, pillereihin, ja kertakaikkisen outoon käytökseen. Hänen sisäinen maailmansa saa yhä makaabereimpia ilmenemismuotoja. 

Marianne joutuu kohtaamaan kovia asioita: miehensä katoamisen, poliisitutkimuksen, tirkistelijän hiippailun talon lähettyvillä, omituisen puhelinhäirikön, koiran päälle ajamisen ja sen omistajan väkivaltaisen raivon. Itsepuolustuksena Marianne joutuu ampumaan. Kaikesta on vain selvittävä. Loppu on yllättävä. Onko niin, että kulissit on kuitenkin pidettävä pystyssä?

Onnellisia ihmisiä sisältää mielenkiintoista ajankuvaa: on lankapuhelimet, puhelinpöydät, puhelinluettelot ja hyvätuloisilla jopa kaksi NMT:tä, molemmissa autoissa. Lisäksi painetussa kirjassa näkyy myös historiallinen kädenjälki, mikä on viehättävää. Sivut ovat kellastuneet ajan ja monien lukijoiden käsissä. Kirjaston kirja on ostettu oululaisesta Pohjalainen Oy:n kirjakaupasta. Se on maksanut 139 markkaa. Tällaisia tietoja ei äänikirjoista saa.

Viimeisenä projektihaasteenani kuuntelin Alasalmen dekkarin Ei jälkeäkään, joka on alun perin ilmestynyt Storytelin äänikirjana 2020. Lukijana on Sanna Majuri. Nyt sen saattoi kuunnella BookBeatistakin. (Kuva on anteeksiantamattoman kehnolaatuinen, kun tekniikan ihmelapsena otin vain kuvan BookBeatin sivulta.)

Ei jälkeäkään on tyylipuhdas chriestiemäinen suljetun paikan dekkari, jonka tapahtumapaikkana on Suomen Lapissa oleva tunturihotelli. Tämä oli kiva ja viihdyttävä kuuntelukokemus ja mukava päätös tähänastiselle projektilleni.

Olen nyt kahlannut kirjailijan laajan proosatuotannon ainakin 98%: sesti läpi. Olipas se intensiivinen ja mielenkiintoinen projekti!😀 Kiitos kirjoista @Päivi Alasalmi!

Postauksen lopussa on lista, johon olen osoittanut vahventamalla lukemani teokset. Näytelmiä ja jatkokertomuksia en ole lukenut. (Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu )

Blogistani postaukset löytyvät tästä linkistä päivämäärän mukaan lajiteltuna:

 https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi&max-results=20&by-date=true

Projektissani jäi muutama Alasalmen teos lukematta. Novellikokoelma Suden hetki jäi kesken, koska sen henkilöt herättivät minussa niin ärsyyntyneitä tunteita, että en halunnut olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ellei ole pakko. Samalla tavalla ja samasta syystä kävi myös Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalon porukan kanssa. Kesken sekin jäi. Sudenraudat jäi kesken, koska kirja herätti minussa liian voimakkaita mielikuvia, jotka tulivat uniin. Nämä ovat lukijan ongelma, ei kirjojen.

********************************************************************************

Romaanit

·         Saana  Gummerus, 1988. 

·         Lopettajat  Gummerus, 1990.

·         Onnellisia ihmisiä Gummerus, 1992. 

·  Vainola Gummerus, 1996. 

·         Metsäläiset Gummerus, 2000. 

·         Ystävä sä naisien Gummerus, 2002. 

·         Tuo tumma nainen Gummerus, 2006.

·         Valkoinen nainen Gummerus, 2008.

·         Joenjoen laulu Gummerus, 2013. 

·         Pajulinnun huuto Gummerus, 2015. 

·         Siipirikon kuiskaus Gummerus, 2017. 

·         Riivatut Gummerus, 2018. 

·         Alamaailman kuningatar Storytel, 2019 äänikirja, painettu 2022

·         Häkkilinnut Storytel, 2020. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Kyy povellani Storytel, 2021. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Myrkynkylväjä Storytel , 20222  Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Sudenraudat Gummerus, 2021.   

Novellikokoelmat

·         Suden hetki Gummerus, 1995. 

·         Koirapäinen pyöveli Gummerus, 2010. 

Satukirjat

·         Turhamainen aasi Gummerus, 2009.

·         Sinnikäs meripoika Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2011. 

·         Kultainen kissanpentu Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2013.

·         Unten puutarha ja muita satuja Tammi, 2018.

·         Sirkus kummajuna Kvaliti, 2022

Muut

·         Matkalla paratiisiin. Matkakertomus. Gummerus, 1999.

·         Loistava yksinhuoltajuus. Tietokirja. Gummerus, 2011. 

·         Taivaan tulet. Punainen kukko. Romaanisovitus tv-sarjan käsikirjoituksesta.

Päivi Alasalmi: Unten puutarha ja muita satuja. Kuvittanut Laura Haapamäki

Voisi sanoa, että Päivi Alasalmen neljäs satukokoelma Unten puutarha ja muita satuja (2018) on oikeastaan saturomaani, koska kaikki sadut liittyvät toisiinsa ja muodostavat yhtenäisen kertomuksen. Kirjan on kuvittanut Laura Haapamäki. Mielikuvitukselliset tekstit ja huippukauniit kuvat muodostavat aikuiselle lukijallekin kiinnostavan ja kiehtovan lukukokemuksen.  

                                                         

                                                  

Miljöönä on Vuorensumun kylä ja sen läheisyydessä oleva Varmapurnan kaupunki. Ne sijaitsevat alueella, jossa on vuoristoa ja lumileopardikin asuu, ja myös jeti on nähty. Norsut ovat raskaissa töissä. Maantieteellisesti ja vinkkien perusteella tarinat sijoittunevat jonnekin Aasiaan, mahdollisesti Nepalin lähistölle. Laura Haapamäen kuvat tukevat tätä ajatusta.

Varmapurnassa on Unten puutarha, sairaala, jossa hoidetaan vaikeasti sairaita potilaita, mutta vain yhtä kerrallaan. Tänne joutuu saturomaanin toinen päähenkilö, 13-vuotias Nuna. Hänen kaksoissisarensa Mena jää sairaalaan hänen tuekseen. Se onkin tärkeä ratkaisu, koska juuri hänen täytyy etsiä parannuskeinoa sisarelleen, kun lääkärit eivät sitä löydä. Aika alkaa käydä vähiin, joten Menan on oltava sekä rohkea että nokkela.

Unten puutarhan lääkäreiden kykenemättömyyteen löytyy selitys: heillä ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta! Mikään muukaan ei ole niin kuin ensin näyttäisi olevan. Varmapurnan ruhtinas Sewati perheineen on kadonnut jäljettömiin, ehkä kuollut. Nunan huoneeseen ilmestyy toistuvasti ruskeita mutaisia jalanjälkiä, mutta ketään ei näy, ja vintiltä kuuluu outoa ääntä.

Nunan, Menan ja kelvottomien lääkärien lisäksi henkilögalleriaan kuuluvat mm. eräs herkkumunkkien paistaja, johon Vuorensumun lääkäri oli nuoruudessaan rakastunut, eräs norsutilallinen perheineen, punakylkisiä kaloja ja varsin ilahduttava persoona; valkea, puhuva kissa.

Sadut ovat erillisiä, mutta muodostavat yhdessä kokonaisen kertomuksen Vuorensumun ja Varmapurnan asukkaista ja heidän elämästään. Unten puutarha on päätarina, johon toiset tarinat liittyvät. Tarinoissa on jännitystä, taikaa, positiivisuutta, rakkautta ja välittämistä. Yksittäisestä sadusta nostan esille Lumottu laiva -sadun, jonka loppuratkaisu on erityisen raikas ja nykyaikainen.

Päivi Alasalmen kieli on runsasta, selkeää ja kuvailevaa. Hauskat kielelliset tyylinvaihdokset piristävät kerrontaa, kuten alla olevassa esimerkissä:

"- Tervetuloa Varmapurnan huvipuistoon, kissa ilmoitti ylpeänä. - Minä kaipasinkin jo hiukan perjantai-illan huumaa. Menojalkaa alkoi vipattaa. Meinasin tulla mökkihöperöksi, mutta nyt myö lyödään lapikasta lattiaan, että irtoaa karstat koneesta."

Voin lämpimästi suositella Päivi Alasalmen  kirjoittamaa ja Laura Haapamäen kuvittamaa satukokoelmaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Suositukseni on saanut myös kolme aiempaa satukokoelmaa:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Turhamainen+aasi

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Sinnik%C3%A4s+meripoika

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Kultainen+kissanpentu