02/06/2020

Tuula-Liina Varis: Sattunut syntymään. Lukija Erja Manto

Kuvan lähde: https://www.wsoy.fi/kirja/tuula-liina-varis/sattunut-syntymaan/9789510436219

Tuula-Liina Varis: Sattunut syntymään. Wsoy:n äänikirja. 
Lukija Erja Manto. Storytel.


Tuula-Liina Varis on lempeän viisas kirjailija, jolta olen lukenut useita teoksia. Sattunut syntymään on omaelämäkerrallinen muistelmaromaani, ja se kattaa ajan lapsuusvuosista tähän hetkeen asti. Henkilöiden nimet on muutettu.

Assi on toinen kaksosista, 20 minuuttia vanhempi isosisko Essille. Perheessä on myös Anni-sisko, isä, äiti ja mamma sekä läheisesti perheeseen kuuluva suku. Perheessä toraillaan, mutta välit ovat kuitenkin lämpimät. Päähenkilö on Assi, joka on utelias ja sanoista kiinnostunut, mutta sisäisesti hyvin arka ja pelokas lapsi. Vasenkätisyyden vuoksi Assi kokee jo pienenä olevansa vääränlainen ja tekevänsä asiat aina väärin. Jopa isän kuolema tuntuu olevan hänen syytään.

" Aina saa hävetä." on tunnuslause, jota Assille  syötetään ja jonka hän omaksuu. Hän tuntee, ettei äiti tykkää hänestä, koska hän on aivan väärä lapsi. Kasvatus on ankaraa ja lapsia vertailevaa. Vitsalla taotaan järkeä päähän. Myös koulussa opetus perustuu nöyryyttämiseen.

Kerojan näkökulma on ihana lapsen näkökulma, ja vaikka Assi kasvaa aikuiseksi, näkökulma säilyy kivasti samalla tavalla ihmettelevänä ja toteavana. Vaikeatkin asiat vain todetaan. Niitä ei selitellä. Jättikö lapsuus kelpaamattomuuden arvet, joita pitää peitellä olemalla miellyttävä ja sopeutuva aviomiehiä kohtaan? Alistuuko Assi huonoon kohteluun siksi, että kelpaisi?

Assin suuri rakkaus on Runoilija. Avioliitto hänen kanssaan on omanlaistaan, kaoottista, äidillistä ja hoivaavaa. Tästä ajanjaksosta olen lukenut jo aiemmin Variksen omaelämäkerrallisen kirjan Kilpikonna ja Olkimarsalkka.

Sattunut syntymään -äänikirjan lukija on Erja Manto, joka ei vain lue, vaan enemmänkin kertoo tarinan luontevasti ja turhia korostuksia välttäen. Pidin hänen lukutavastaan ja aion etsiä muitakin hänen lukemiaan äänikirjoja, nyt kun olen tämän maailman löytänyt.


01/06/2020

Joel Haahtela: Elena

Muistin lukeneeni Joel Haahtelan Elenan jo vuosia sitten. En vielä silloin tutustunut erityisesti Joel Haahtelan tuotantoon, niin kuin nyt, ja kirja oli vain yksi muiden joukossa. Muistin, että siinä on joku vanha nainen puiston penkillä ja että kirja oli hyvä. Jälkimmäinen näistä muistikuvista piti paikaansa, mutta puiston penkillä ei ollut vanha nainen.

Puiston penkillä istuu mies, joka seuraa Elenaa ja roikkuu hänen asuntonsa lähellä. Hän ei puhu Elenalle, mutta luo mielessään hänen persoonallisuuttaan pala palalta. Mies vaikuttaa pakkomielteisesti rakastuneelta. Hän tarkkailee naista joka päivä ja odottaa hänen näkemistään.

Näyttää siltä, että Elena ei ole huomannut häntä tai ei ainakaan ole huomaavinaan. Tarinan edetessä mies alkoi herättää minussa negatiivisia tunteita: "Onko tuo joku psykopaatti? Saakelin haahuileva kummitus! Ja mamero! Ei uskalla sanoa mitään, vaikka on niin lähellä Elenaa, että pystyisi koskettamaan häntä saarihotellin huoneen ovella."

Puistossa on koiraa ulkoiluttava nainen, joka tulee miehen luo ja jää seisomaan hänen eteensä. "Nainen sanoo: tiedän mitä yritätte ja te olette sairas mies."

Kun tulee miehen syntymäpäivä, kaikki muuttuu kertaheitolla.

Tarina on kirjoitettu erittäin taitavasti ja antaa lukijalle mieluisan yllätyksen lisäksi nautittavan lukukokemuksen.

                                                             ***

Olen nyt lukenut yhtä kirjaa vaille koko Haahtelan tuotannon. Aiemmat postaukseni löytyvät tämän linkin takaa.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Joel+Haahtela





27/05/2020

Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus - Kirsti Paakkasen tarina. Lukija Karoliina Kudjoi

Kuvan lähde:
 https://www.bookbeat.fi/kirja/suurin-niista-rakkaus-kirsti-paakkasen-tarina-168225
Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus
- Kirsti Paakkasen tarina. Otavan äänikirja. Lukija Karoliina Kudjoi.

Nyt olen kuunnellut - melkein kokonaan - ensimmäisen äänikirjani BookBeatista. Kokemus ei ollut aivan superinnostava, mutta ihan ok. Sitä pitää hieman makustella.

Kirjan kuuntelu antaa uusia mahdollisuuksia esim. auto- ja lentomatkoille. Lisäksi positiivista on se, että kirjan kuuntelemisen lomassa voi puuhailla vaikka kotitöitä.  Pääasialliseksi "lukemistavaksi" en äänikirjoja ehkä kuitenkaan ota, vaan pysyttelen perinteisen kirjan lukijana. Pidän  lukemisen tarjoamasta hiljaisuudesta sekä omien ajatusten ja mielikuvien virrasta. Äänikirjassa kokemukseen vaikuttaa teksti, mahdollinen suomentaja ja väistämättä myös äänikirjan lukija. Juuri tämä kolmas toimija voi vaikuttaa kuuntelukokemukseen negatiivisesti. Ääniherkkään voi vaikuttaa epätoivotulla tavalla paitsi lukijan ääni, myös sanojen painotus ja tekstiin eläytyminen.

Kirsti Paakkanen on mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen persoona, joka kyllä ansaitsee elämäkerran. Paakkanen on voimakastahtoinen visionääri, jolla on erehtymätön bisnesäly ja voimakas luottamus omaan intuitioonsa. Hänen tyylitajunsa ja naisellinen glamourinsa on ihailtavaa, yhä edelleen.

Paakkasen johtama mainostoimisto Womena toi markkinoille vuonna 1972 Hellä Mietonen -shampoon ja Erittäin hienon suomalaisen shampoon 1974. Ne ovat nykypäivänäkin kaupan hyllyiltä löytyviä tuotteita, ja päässä soi vieläkin Hellä Mietosen mainoslaulu. Lisäksi mukavia yhtymäkohtia omaan muistimaailmaani ovat Marimekon uusi nousu,  Esa Saarisen ja Kirsti Paakkasen yhteistyö, eräänlainen sielunkumppanuus, sekä Jukka Rintalan tulo Marimekon suunnittelijaksi. Näistä muistan lukeneeni naistenlehdistä.

Kirjan kirjoittaja Ulla-Maija Paavilainen on ammattitaustaltaan toimittaja. Ehkä sen vuoksi hän on paneutunut asiaan hyvin huolellisesti - mielestäni jopa liiankin huolellisesti. Tekstissä on paljon toistoa, ja kokonaisuudessa olisi karsimisen varaa. Kaikkia Paakkasen tuntevia henkilöitä ei tarvitsisi siteerata kokonaisen luvun verran, vaan lyhyemmätkin maininnat riittäisivät.

Jukka Parkkinen kirjoitti elämäkerran kirjoittamisen vaikeudesta kirjassaan Yrjö Kokko - sadun  ja luonnon runoilija:
"Elämäkerran kirjoittamisen keskeinen ongelma on saada synkronoitua ihmisen elämän monitahoisuus tekstin lineaarisuuteen. Jonkin tapahtumaketjun seuraaminen alusta loppuun karsii rinnalla kulkevia kerrontalinjoja. Jos pyrkii pitämään esillä monia samaan aikaan kulkevia tapahtumia, teksti voi hajota ja tulla sekavaksi tilkkutäkiksi...
...Mutta ihmiselämä on suurimmaksi osaksi niin moniulotteinen, ettei sitä voi kuvata verbaalisesti. Parhaassa tapauksessa sen voi myötäelää. Siihen olen pyrkinyt Kokon elämäkertaa kirjoittaessani. Olen antanut Kokon puhua tekstiensä välityksellä suoraan lukijalle, jolloin hän voi tehdä omia tulkintojaan.

Mielestäni Paavilaisen olisi kannattanut antaa enemmän tilaa elämäkerran päähenkilölle. Teksti on mielestäni liian pikkutarkaa, jolloin se vain vie tilaa. Kudjoin paikoitellen voimakas sanojen painotus ja eläytyminen pistivät korvaan. Niinpä näistä kahdesta syystä kuuntelu jäi kesken 70 % jälkeen. Tämän äänikirjakokemuksen perusteella toivoisin jatkossa hyvää tekstiä ja mahdollisimman neutraalia lukutapaa. Silloin voisin viihtyä äänikirjan seurassa loppuun asti.

26/05/2020

Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä

Joel Haahtelan Tule risteykseen seitsemältä oli minulle positiivinen ja mukava lukukokemus. Kaikki on kohdillaan: tarina kulkee pakottomasti, henkilöt ovat miellyttäviä, ja miljöö on niin aidon oloisesti kuvattu, että fado-musiikin aivan kuulee ja ruokien tuoksut haistaa.

On kyse nuorista muusikoista, musiikista, ystävyydestä, rakkaudesta, nuoruuden rakkaudesta ja kotikylään paluusta. Kyläläiset ovat hyväntahtoisia ja ystävällisiä, hieman taikauskoisiakin.

Mukana on myös muutamia yllättäviä ja realismin rajalla olevia tapahtumia, jotka pitävät mielenkiintoa yllä. Esimerkiksi valkeapukuinen tyttö ilmaantuu yhtäkkiä pimeälle tielle auton valojen eteen, ja Fernando katoaa päiviksi ja löytyy rannalta ihmeellisen kokemuksen pökertyttämänä.

Muista kirjoista tuttuja elementtejä ovat taas kerran mukana oleva perhostutkija sekä sairaus, josta toipuminen on kestänyt pitkään. Nyt kun olen lukenut jo melkein koko Haahtelan tuotannon, olen alkanut miettiä, linkittyvätkö kaikki kirjat jollakin tavalla yhteen. Onko kirjailija punonut tahallaan intertekstuaalista palapeliä lukijoiden ratkaistavaksi?

Tule risteykseen seitsemältä on kirja, jota voin kyllä suositella. Ei suuren tarinan tarvitse sisältää aina suurta kärsimystä ja dramatiikkaa. Tavallinen elämäkin on ihmeellistä ja mielenkiintoista, sillä kaikki on kuitenkin vain sattumaa.


Muut Haahtela-postaukseni löytyvät linkin takaa:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Joel+Haahtela






17/05/2020

Maritta Lintunen: Stella

Vaikka luen koko ajan, tulee aina vaan uusia kirjailijoita, joista en ole kuullutkaan tai joihin en ole aiemmin tutustunut. Stellakin on Maritta Lintusen viides romaani. Lisäksi hän on julkaissut runoja ja novelleja. Minä tutustuin vasta nyt ensimmäiseen romaaniin.

Kertojina ovat Liisa Mikkola ja hänen poikansa Juri. Ajatuspuheena toimii myös Sylvi Indreniuksen ääni. Sylvi on ollut lahjakas laulajatar, jonka ura kuitenkin katkesi sota-aikana. Hän on tyylikäs vanha rouva koruineen, Chanell-asuineen, kynsilakkoineen ja hattuineen. Liisa, ujo maalaistyttö, muuttaa hänen luokseen asumaan kirjoituskurssinsa ajaksi, ja sen jälkeen useammaksi vuodeksi. Liisan poika, Juri, syntyy hetkellisen huuman seurauksena, ja kummankin naisen elämä muuttuu.

Mielestäni Sylvi Indrenius, Stella, on mielenkiintoinen henkilöhahmo: Hän käyttelee mielellään suhteitaan toisen parhaaksi, on voimakastahtoinen, tarkkakatseinen ja omistautuva. Yrjö Indrenius, Sylvin poika, alkaa kuitenkin mustamaalataa Sylviä Liisalle kutsuen Sylviä hämähäkiksi, joka saa ihmisiä verkkoonsa. Panettelusta huolimatta minä olen Sylvin puolella edelleenkin, ja olisin toivonut, että Liisa ei olisi uskonut pahoja puheita. Kuka tässä oikein olikaan hämähäkki ja kenelle?

Stella oli nopealukuinen kirja, mutta kyllä sekin jäi päähän vaikuttamaan ja pani miettimään ihmissuhteita, unelmia ja niiden toteuttamista, toisten unelmien estämistä, erilaisia tunteita, katkeruutta, rakkautta ja rajoja.

Kirjan kieli on sujuvaa ja selkeää, ja sitä oli mukava lukea. Kielihaukkana löysin kuitenkin kolme kummallista verbiä, joista en pitänyt: "tyttö riemastelee", "tyttö toimeaa", "Kaija työnnälsi tuolin liikkeeseen"

Lisäksi jäin miettimään kirjan nimeä. Stella oli Sylvin yksi viimeisimmistä roolihahmoista revyyssä, jota esitettiin korpikorsuissa ja vetoisissa parakeissa. "Surkea musiikki. idioottimainen libretto, vastaparina niljakas sankaritenori, joka käytti morfiinia."  Lisäksi Stellan aikaan liittyvät ilkeät juorut, jotka vaikuttivat uran loppumiseen. Miksi siis tämä elämän kipein vaihe ja jonkinlainen alennustila piti nostaa kirjan nimeksi, kun Sylvissä oli niin paljon muutakin;  hyvää ja kaunista?

Jurin puolesta iloitsin siitä, että hän pääsi takaisin turvaan ja kotiin, vaikka se häneltä juuri yritettiinkin viedä.