Joel Haahtelan Tule risteykseen seitsemältä oli minulle positiivinen ja mukava lukukokemus. Kaikki on kohdillaan: tarina kulkee pakottomasti, henkilöt ovat miellyttäviä, ja miljöö on niin aidon oloisesti kuvattu, että fado-musiikin aivan kuulee ja ruokien tuoksut haistaa.On kyse nuorista muusikoista, musiikista, ystävyydestä, rakkaudesta, nuoruuden rakkaudesta ja kotikylään paluusta. Kyläläiset ovat hyväntahtoisia ja ystävällisiä, hieman taikauskoisiakin.
Mukana on myös muutamia yllättäviä ja realismin rajalla olevia tapahtumia, jotka pitävät mielenkiintoa yllä. Esimerkiksi valkeapukuinen tyttö ilmaantuu yhtäkkiä pimeälle tielle auton valojen eteen, ja Fernando katoaa päiviksi ja löytyy rannalta ihmeellisen kokemuksen pökertyttämänä.
Muista kirjoista tuttuja elementtejä ovat taas kerran mukana oleva perhostutkija sekä sairaus, josta toipuminen on kestänyt pitkään. Nyt kun olen lukenut jo melkein koko Haahtelan tuotannon, olen alkanut miettiä, linkittyvätkö kaikki kirjat jollakin tavalla yhteen. Onko kirjailija punonut tahallaan intertekstuaalista palapeliä lukijoiden ratkaistavaksi?
Tule risteykseen seitsemältä on kirja, jota voin kyllä suositella. Ei suuren tarinan tarvitse sisältää aina suurta kärsimystä ja dramatiikkaa. Tavallinen elämäkin on ihmeellistä ja mielenkiintoista, sillä kaikki on kuitenkin vain sattumaa.
Muut Haahtela-postaukseni löytyvät linkin takaa:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Joel+Haahtela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti