Parkkinen on paneutunut Yrjö Kokon elämään kunnioitettavalla tarkkuudella ja käynyt läpi Kokon kirjeenvaihdon, hänen päiväkirjansa, teoksensa, sanoma- ja aikakauslehtijuttunsa sekä muun Kokon perikunnan käsikirjoitus- ja leikearkiston.
Lisäksi hän on haastatellut Aune Kokkoa, Anna Kokko-Zalcmania ja Olli Kokkoa sekä Kokon aikalaisia muun tiedonhankinnan lisäksi. Aineisto on valtaisa.
Kirjan esipuheessa Parkkinen kirjoittaa:
"Elämäkerran kirjoittamisen keskeinen ongelma on saada synkronoitua ihmisen elämän monitahoisuus tekstin lineaarisuuteen. Jonkin tapahtumaketjun seuraaminen alusta loppuun karsii rinnalla kulkevia kerrontalinjoja. Jos pyrkii pitämään esillä monia samaan aikaan kulkevia tapahtumia, teksti voi hajota ja tulla sekavaksi tilkkutäkiksi...
...Mutta ihmiselämä on suurimmaksi osaksi niin moniulotteinen, ettei sitä voi kuvata verbaalisesti. Parhaassa tapauksessa sen voi myötäelää. Siihen olen pyrkinyt Kokon elämäkertaa kirjoittaessani. Olen antanut Kokon puhua tekstiensä välityksellä suoraan lukijalle, jolloin hän voi tehdä omia tulkintojaan."Parkkinen on onnistunut tavoitteessaan mielestäni loistavasti, ja tuloksena on loogisesti etenevä ja hyvin kirjoitettu elämäkerta, jota on miellyttävä lukea. Elämäkerta piirtää kuvan intohimoisesti eläimiin ja luontoon suhtautuvasta herkästä ja taiteellisesta ihmisestä, joka eli itsensä näköistä elämää ja toteutti unelmiaan, egoistisestikin. Se ei ollut perheen kannalta ristiriidatonta, mutta onneksi hänen vaimonsa Aune oli vahva, viisas ja itsenäinen toimija, joka myös teki rohkeita valintoja elämän ja uransa suhteen.
Perhe eli paljon erillään ja eri paikkakunnilla, ja toisinaan - tuntui siltä - yhdessäoloa vältellenkin. Näkemyseroja yhteiselämästä oli, mutta pari ei koskaan kuitenkaan eronnut, vaikka niin oletin aiemmin lukemieni kirjojen perusteella.
"Yrjö pani paljon painoa sille, että hän pyrki vähintään kerran kuussa käymään perheen luona. Aune koko tämän usein lisärasituksena. Mies tuli passattavaksi, hoiti vain omaa kirjeenvaihtoaan ja kolisi yökaudet omissa puuhissaan kehittäessään filmejä ja tehdessään kopioita.
Aunesta Yrjö toimi vain omilla ehdoillaan. Hän ja lapset saattoivat vierailla Muoniossa silloin, kun Yrjölle sopi ja tämä halusi ottaa vastaan. Kokon suurpiirteinen elämänmuoto, joka ei juuri piitannut sovinnaisesta herrasväen porvarillisuudesta, ei miellyttänyt Aunea. Yrjö oli alkanut 'porottua' ja 'painunut rähjäisemmäksi kuin pahin Lapin äijä.'"Yrjö Kokko matkusteli maailmalla yhdessä perheenjäsenten kanssa ja yksikseen, mikä osoittaa ajan hermolla olemista ja nykyaikaisuutta 1960- ja 1970-luvuilla. Kirjojen tuoma varallisuus mahdollisti matkustelun ja pitkätkin oleskelut ulkomailla. Luultavasti taloudellinen menestys saattoi olla syynä Kokon ja Sulo Rovan (laulujoutsenen toinen etsijä ja ystävä vuosien ajan) - ja koko Rovan suvun - välirikkoon, jossa Ungelon torpasta tuli kiistakapula.
Kokosta sanotaan yleensä, että hän oli eläinlääkäri ja kirjailija. Jukka Parkkinen kääntää asian toisinpäin: Kokko oli kirjailija, joka opiskeli eläinlääkäriksi. Näin hän antaa kunniaa nimenomaan Kokon kirjallisille pyrkimyksille ja saavutuksille.
Kirjassa oli mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi se, että Kokon ollessa opiskeluaikana opettajan sijaisena, oppilaana oli pankinjohtaja Emil Fennanderin poika Veikko, joka suomensi myöhemmin nimensä Vennamoksi. Myös Hannoverin "lappalaisnäyttely" ja kotipaikkakuntani Ylitornion aika loivat kiehtovaa ajankuvaa.
Yrjö Kokko -projektini muut postaukset on luettavissa täältä:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Yrj%C3%B6+Kokko
Lisäksi varsin mielenkiintoinen oli Pessin ja Illusian kuvittajan, Aleksander Lindebergin elämäkerta:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Sisko+Ylimartimo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti