Satu Rämö: Rakel

Satu Rämön Rakel on neljäs osa Hildur-sarjaa. Tällä kertaa keskiössä on Hildurin äidin elämä Hildurin lapsuuden aikoihin. Kirja antaa taustatietoja isän ja äidin auto-onnettomuudelle ja isän aggressiiviselle käytökselle, jotka ovat jättäneet jälkensä Hilduriin. Tällä hetkellä Rakel on sarjan päätösosa. Toivon niin, sillä nyt keskeisten henkilöiden elämät on käsitelty omissa osissaan. Kirjassa myös viitataan joihinkin aiemmissa osissa esiin tulleisiin asioihin. Lisäosat tuntuisivat jo ylimääräisiltä.

Keskeisiä rikoksia, joita poliisit nyt selvittävät, on mökkimurtojen sarja, varkaudet ja kuolemantapaus vanhainkodissa sekä risteilyalukselta tulevan verisen miehen tapaus. Myös vanhojen luurankojen löytyminen aiheuttaa päänvaivaa. Neulovan suomalaispoliisin, Jaakobin, kielitaito on kehittynyt niin paljon, että hän voi opiskella ja toimia kielitaitonsa puolesta tasavertaisena poliisina Hildurin ja Beatan rinnalla. 

Luin kirjan E-kirjana BookBeat-palvelussa, ja lukeminen eteni nopeasti. Vaikka tarina kulkee, huomioni kiinnittyi joihinkin asioihin, joista en niin pitänyt. Kieli on parempaa kuin aiemmissa osissa, mutta tässäkin osassa on tarkalle lukijalle huomiota kiinnittäviä kohtia, esimerkiksi "[Jaakob] alkoi lapata vettä kiukaalle."  Oikea verbi on kai kuitenkin lappaa. Muitakin kömmähdyksiä on. 

Kielen tasolla huomioni kiinnittyi myös turhaan selittelyyn ja alleviivaamiseen, kun lukija varmaan on asian tekstiyhteydestä jo ymmärtänyt. Näin oli vaikkapa trollien selittämisessä tai joidenkin poliisitöiden kuvailussa. Joidenkin eleiden kuvaaminen on mielestäni myös turhan yksityiskohtaista, koska ne eivät tuo lisäarvoa sisältöön tai paljasta jotakin erityistä henkilöhahmosta. Tällainen on esimerkiksi:  ..."pyyhkäisi toisella kädellä vasenta korvaansa..."

Kaikkia ideoituja juonen rönsyjä ei ehkä välttämättä olisi tarvinnut tarinaan kirjoittaa. Jaakobin vanhempien tekstiviestit ja yllätysvierailu Islantiin Jaakobin työpaikalle on yksi hyvä esimerkki tästä. Minua ei kerta kaikkiaan jaksaneet kiinnostaa Jaakobin lapsuuden asiat ja mummola Äkäslompolossa. Ne tuntuivat päälle liimatuilta. Hildurin pikasuhde lappilaisen poromiehen kanssa olisi voinut jäädä vain Jaakob-osaan, joka on mielestäni koko sarjan heikoin. 

Mietin myös joidenkin henkilöhahmojen merkitystä tarinassa. Yksikätinen sairaanhoitaja ihmetyttää. Miksi hän ei voinut käyttää toista kättään? Voiko sairaanhoitajana edes työskennellä vain yhden toimivan käden kanssa? Olisiko Jaakobin Matias-pojan henkilöhahmon voinut kuvailla vain kerronnan tasolla, niin että hän on olemassa ja kärsii sopeutumisvaikeuksista, mutta tarkemmin persoonaa ei olisi lähdetty luomaan?

Satu Rämö on osannut taitavasti markkinoida kirjasarjansa. Siitä täytyy antaa pisteitä, mutta valitettavasti jatkuva ja ylilyövä monikanavainen esilläolo on alkanut kääntyä myös itseään vastaan. Ainakin minä koen näin. Koko sarjan luettuani voin sanoa, että osilla ja koko sarjalla on omat ansionsa. Heitän ehkä bensaa liekkeihin toteamalla, että ehkä kirjojen suosio onkin seurausta taitavasta markkinoinnista, ei niinkään kirjojen ylittämättömästä hyvyydestä.

Alla olevasta linkistä avautuu muut postaukseni Hildur-sarjasta. Ensimmäisenä avautuu tosin Rämön Islantilainen kodinonni. 

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Satu+R%C3%A4m%C3%B6

Satu Rämö: Jakob

Tällä kertaa olen aivan ajan hermolla. Satu Rämön Jakob ilmestyi perjantaina 10.11.2023, ja nyt 15.11. se on jo luettu! Luin sen E-kirjana.

Olen seurannut kirjan kirjoittamista kirjailijan Instagram-päivityksistä. Muutamia kohtauksia saattoi tunnistaa niistä, mm. hiihtolenkin kuvauksen. Rämö asui perheineen Äkäslompolossa kirjoittamisaikana, ja lapset kävivät Suomessa koulua. Kirjan tapahtumat sijoittuvatkin Islannin lisäksi myös Suomeen ja Äkäslompoloon. Tarina kuljettaa sekä Hildurin että Jakobin sinne.

Islannin osuus on ehkä jopa vähäisempi kuin Suomen osuus, ja ainakin selvästi vähäisempi kuin aiemmissa kirjoissa. En ole aivan varma ratkaisun toimivuudesta. Aiemmissa osissa nimenomaan Islanti ja islantilaisuus ovat olleet mielenkiintoa ylläpitävät elementit, mutta nyt ne puuttuivat tai ainakin haalenivat. Tästä seurasi mielestäni se, että osa tapahtumista olisi voinut tapahtua yleispätevästi missä tahansa miljöössä. Suomi ei tuonut tarinaan lisäarvoa.

Jakobissa tulee esille uusia puolia nimihenkilöstä ja hänen yksityiselämästään. Se, miltä Jakob vaikutti Islannissa, ei nyt pidäkään paikkansa. En ole varma, pidänkö kaikista niistä puolista, joita hänestä nyt tuodaan esille. Lenasta muodostuu hyvin epämiellyttävä kuva. Hänen kohdallaan annan pisteet persoonan rakentamiselle. Tällaisia narsistipersoonia todellakin on!

Juoni on looginen ja tarkasti kirjoitettu, mutta Jakobia vaivaa mielestäni epäuskottavuus monella alueella. Hildurin Björk-sisaren ilmaantuminen tarinaan aiemmassa osassa, ja heidän sisarsuhteensa rakentuminen tässsä kirjassa on mielestäni jotenkin teennäistä. En pidä uskottavina Äkäslompolon tapahtumiakaan, eikä Hildur mielestäni oikein istu Äkäslompolon maisemaan. 

Kielen tasolla huomiota kiinnitti hyperkorrektius, eli jonkinlainen virheiden pelko. Tästä syntyi kerrontaan epäaitoutta. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa "Rolex-kellon". Eikö pelkkä Rolex riittäisi, jos oletusarvona on, että kaikki lukijat tietävät, mistä tuotemerkistä on kyse? Puhelimessa Hildur "odotti keskittyneenä, että poika jatkaisi virkettään". Onko puheessakin virkkeitä? Olen oppinut, että ne kuuluvat vain kirjoitettuun kieleen, ja tätä tietoa vahvistaa myös Wikipedia. Muitakin vastaavia hyperkorrekteja esimerkkejä on.

Mielenkiintoista oli, että "Kuu paistaa, kuollut ratsastaa" mainittiin islantilaiseksi kummitustarinaksi. Itse olen törmännyt siihen suomalaisena kummitustarinana, jossa sanotaan: "Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi. Etkös, elävä, pelkää?" Kummitustarinat voivat toki olla kansainvälisiä, mutta yksityiskohtana tämä pisti silmään.

Hevosiin kohdistuva rikollinen toiminta voi hyvinkin olla totta. On hyvä, että sellainenkin nostetaan esiin. Se on kauhistuttavaa. Kokonaisuutena Jakobissa oli mielestäni vähän liikaa väkivaltaa, julmuutta ja henkirikoksia. Kaiken kaikkiaan Satu Rämön Jakob ei mielestäni yltänyt aiempien osien tasolle ja jätti hieman tyhjän olon. Tapahtumien siirtäminen Suomeen voi jakaa muidenkin lukijoiden mielipiteitä. On mielenkiintoista jäädä seuraamaan kirjan synnyttämää keskustelua.

Kuvan lähde: BookBeat

Satu Rämö: Rósa & Björk

Viime aikoina ei ole voinut välttyä Satu Rämön Hildur- kirjan jatko-osan rummutukselta. Rósa & Björk julkaistiin 17.3.2023, ja se on jo saavuttanut suuren suosion, ja sen oikeudet on myyty myös ulkomaille. Elokuvakin on tulossa jossakin vaiheessa. Some-viestintä ja markkinointi on ammattitaitoista ja näkyvää. Kirjailija on myös hyvä verkostoitumaan, ja hänen ilmeisen  positiivinen elämänasenteensa on myös selvä etu.

Luova ajattelu, sattumiin tarttuminen ja yhteistyö neulesuunnittelija Sigríður Sif Gylfadóttirin kanssa  antoivat myös hahmon Jakobin kutomalle Hildur-villapaidalle. Yhteistyön seurauksena syntyi lisäksi kirja Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat, joka minullakin odottelee lukuvuoroaan. Aion katsoa siitä kuvia ja lukea mielenkiintoisia tarinoita. Villapaitojen neulomiseen eivät taitoni riitä.

Rósa & Björk liikkuu useassa aikatasossa: nykyhetkessä, Hildurin lapsuudessa ja nuoruudessa. Kirja valaisee Hildurin traumaa, joka syntyi, kun pikkusisaret katosivat jälkiä jättämättä ja heti sen perään, kolmen kuukauden ja kolmen viikon perästä isä ja äiti kuolivat auto-onnettomuudessa. Tinna-täti sokeutui myös pian tapahtumien jälkeen. Asiat ovat jääneet puhumatta, ja hatarat muistikuvat on suljettu pimentoon. Jakob seisoo vahvasti Hildurin vierellä, kun on pakko edes vähän raottaa muistikuvia. Onneksi entinen naapuri on mieleltään terävä ja hyvämuistinen, vaikka asuukin jo palvelutalossa. Hänestä on Hildurille paljon hyötyä menneisyyden selvittelyssä.

Olin vähän aikaa sitten kuuntelemassa Rämön esitystä Rósan & Björkin kirjoittamisesta ja omasta kirjoittamisestaan yleensä. Tuolloin hän kertoi pitävänsä Exel-taulukon avulla huolta siitä, että asiat ja eri suuntiin vihjaavat juonenpätkät pysyvät kasassa. Juonivetoisessa kirjassa tämä onkin varmaan viisas toimintatapa.

Lukiessani minäkin pidän omanlaistani "Exeliä" kirjoittamalla kynällä ruutuvihkoon. Laitan muistiin henkilöitä, heidän suhteitaan, pieniä vinkkejä ja vihjeitä sekä mahdollisia ihmetyksen aiheita. Kirjoitan muistiinpanoja ja piirtelen karttoja. Tämä on mukava, analyyttinen lukutapa.

Olin tyytyväinen, kun aiemmin annetut vihjeet Jónin toiminnasta eivät pitäneetkään pikkusiskojen katoamistapauksessa paikkaansa, vaan tarina kääntyikin aivan uuteen suuntaan. Ihmeteltäväksi jäi, miten ja miksi Hildurin äiti oli ollut Jónin kanssa tekemisissä. Olin tyytyväinen, kun osasin lukea vihjeitä oikein Hildurin äidin ja isän suhteesta ja perheen kotielämästä. Pieni Hildur ilmeisesti vaistosi asioita enemmän, kuin mistä ääneen puhuttiin.

Joistakin juonen käänteistä ajattelin, että kirjailijan ajatuksen muuttuminen jäikin näkyville tekstiin. Tällainen on mielestäni viittaus Björkin ja myöhemmin Hildurin (Erehdyskö?) silmiin. Oliko ensin tarkoitus johdattaa kyseenalaistamaan tyttöjen isä, mikä näkyisi silmistä? Kun isyyteen viittaava juonen säie ei toteutunutkaan, silmät jäivät kummittelemaan, eikä Björkin silmien piilottamiseen Runarilta enää ollutkaan perusteluja. Jäin myös miettimään, että sairastunut Hildur taisi jo oleskella Tinna-tädin luona sinä päivänä, kun isän ja äidin onnettomuus tapahtui. Muutenhan Hildur olisi nähnyt onnettomuutta edeltävät tapahtumat kotipihalla.

Nykyhetken henkirikokset, joita Hildur, Jakob ja Beta selvittävät, liittyvät toisiinsa sen sijaan saumattomasti, kunhan vähän taustoja kaivellaan. Pidän Jakobista henkilönä. Hän on varsin uskottava suomalainen mies ja terävä poliisiharjoittelija.

Rósan & Björkin katoamisesta en voi paljastaa enempää, mutta kirjoitin muistiinpanoihini kysymyksen: Oliko se rakkauden teko, jossa sattuma vain puuttui peliin?

Kirjan lopussa kirjailija kirjoittaa sattumasta:

"Tarinan ja todellisuuden mahdolliset yhteneväisyydet ovat täysin sattumaa. Mutta sellaista se elämä on: sattumanvaraista! Täällä me vaellamme ja törmäämme toisiimme. Joskus törmäyksellä on seurauksia, eikä niitä voi etukäteen tarkasti ennustaa."

Hildur-sarjan kolmannen osan on määrä ilmestyä marraskuussa 2023. Aion kyllä lukea senkin heti. Silloin kai saadaan lisätietoa Jakobinkin elämästä.

Rósan & Björkin kannen on suunnitellut Ville Laihonen.

Kansikuvan osoite: https://www.wsoy.fi/kirja/satu-ramo/rosa-and-bjork/9789510481271 (Luettu 26.3.2023) 

Luin kirjan E-kirjana BookBeat-palvelussa.

Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan myös postaukseni Rämön Islantilaisesta kodinonnesta ja Hildurista.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Satu+R%C3%A4m%C3%B6

Satu Rämö: Hildur

Islanti ja islantilaisuus kiinnostaa minua kovasti. Haaveilen Islantiin matkustamisesta, ja ostin jo matkakirjankin.

Satu Rämön Hildur on ollut positiivisesti esillä ilmestymisestään (2022) lähtien. Hildur on Rämön ensimmäinen romaani aiemmin ilmestyneiden tietokirjojen jälkeen. Se aloittaa Islantiin sijoittuvan dekkarisarjan, jonka toinen osa on tulossa keväällä, jo maaliskuussa 2023. Luen sen varmaan heti, kun se ilmestyy.

Hildur on poliisi, joka yhdessä pomonsa Beatan kanssa ratkoo islantilaisen syrjäseudun rikoksia. Hän on vahva, itsevarma ja monitaitoinen selviytyjä. Hänen harrastuksensa ovat liikunnallisia, ja talvisurffaus jopa vaarallista.

Hildurin ja Beatan työkaveriksi tulee suomalainen poliisiopiskelija Jakob, jonka työpanosta rajoittaa islannin kielen osaamattomuus, mutta vahvalla englannilla hän pärjää kollegoidensa ja joidenkin asiakkaidenkin kanssa. Vaikka hänen roolinsa on olla läsnä ja toimia vain niissä rajoissa, joissa voi, hän osoittautuu päteväksi, rauhalliseksi ja nopeaälyiseksi poliisiksi. Hän on aidosti suomalaisen oloinen mies, mutta poikkeaa massasta siinä, että hän neuloo islantilaisneuleita ja kokee sen ajatuksia rauhoittavana ja selkeyttävänä toimintana. Hänestä tulee Hildurille sopiva työpari, ja molemminpuolinen luottamus syntyy nopeasti. 

Kirjan henkilöt ovat aidon oloisia ja mielenkiintoisia. Vastenmielisiä henkilöitäkin on, ja niinhän dekkarissa kuuluukin olla. Todellisuudessa henkirikoksia maassa tapahtuu kai vähän, mutta Hildurissa tapahtui kolme suunniteltua henkirikosta ja yksi itsemurha. Todellisuudesta tutut itsemurhat ja huumemaailma lieveilmiöineen rikkovat lukijan idyllisiä ajatuksia Islannista. 

Tapaukset liittyvät mutkikkaalla tavalla yhteen, ja rikoksiin johtava sukukuvio on taitavasti rakennettu. Syyllinen selviää, ja hänen henkilökohtainen yhteytensä suvun synkkään salaisuuteen selviää myös, mutta minulle jäi epäselväksi, miten juuri hän sai sukurasitteen selville, ja mikä on hänen yhteytensä Lisaan, nuoreen vaeltajaan.

Hildurissa kerronta on sujuvaa, ja tarinan mausteena on kivoja, ilmeisesti islantilaisia sanontoja, kuten "Ulkona on mörönpyllynpimeää" ja "He ovat simpukannuolijoita." Maan erikoislaatuisuudet, sääolosuhteet ja yhteisöllisyys tulevat hyvin esille. Myös kansanperinteen uskomuksiin viitataan kivasti. Poliisien lounaat sen sijaan huolettavat: nakkisämpylöitä, pitsoja, kahvia ja pullaa, maissilastuja ja olutta. Eikä Tinna-tädin rasvainen sisäelinmakkarakaan tunnu kovin houkuttelevalta, vaikka sitä kuvataan herkulliseksi. Onneksi valasta ei sentään syöty, eikä mädätettyä hainlihaa.

Hildur oli hyvä lukukokemus ja jään mielenkiinnolla odottamaan sen jatko-osaa tai -osia. 

Kirjan kuvan alkuperäinen osoite: https://www.wsoy.fi/kirja/satu-ramo/hildur/9789510479209 (Luettu 2.2.2023.) Blogikuva on minun tuunaamani. Alkuperäisen kannen on suunnitellut Ville Laihonen. Luin kirjan BookBeatin E-kirjana.

Lisätietoa kirjailijasta ja hänen tuotannostaan saa hänen kotisivultaan:

https://satu.is/ (Luettu 2.2.2023)

Blogistani löytyy postaus Rämön kirjasta Islantilainen kodinonni tämän linkin takaa:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Satu+R%C3%A4m%C3%B6 

Olen lukenut myös Rämön Talo maailman reunalla ja Islantilainen voittaa aina, mutta niistä ei ole postauksia.

Muita Islantiin liittyviä lukemiani kirjoja ovat mm. Tapio Koivukarin Poltetun miehen tytär, jonka blogipostaus on luettavissa linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Poltetun+miehen+tyt%C3%A4r

Blogipostaus on myös kirjasta Steinunn Sigurðardóttir: Heida — Lammaspaimen maailman laidalta. https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2020/06/steinunn-sigurardottir-heida.html 

Yrsa Sigurðardóttirin dekkareita olen myös lukenut. Linkistä pääsee lukemaan postaukseni niistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search/label/Yrsa%20Sigurdard%C3%B3ttir

Kauan sitten olen lukenut myös Halldór Laxnessin klassikon Salka Valka sekä  Arnaldur Indriðasonin suomennettuja dekkareita, mutta niistä ei ole postauksia, koska silloin ei vielä blogiani ollut, enkä varmaan edes tiennyt, mikä blogi on.

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni: Perhe-elämää viikinkien malliin

Satu Rämön Islantilainen kodinonni: Perhe-elämää viikinkien malliin on  todellinen hyvän mielen kirja.

Satu Rämö on naimisissa islantilaisen miehen kanssa ja asuu Reykjavikissa. Kirjassaan hän esittelee työn ja perheen yhteen sovittamista ja  islantilaista yhteisöllistä elämäntapaa ja vertailee tilannetta Suomeen. Islannin kieltä ja ruokakulttuuria tulee esille siinä sivussa.

Maan luonto on haastava. On tulivuoria ja jäätiköitä. Ilmasto on kostea ja tuulinen. Islannin väkimäärä on pieni (Rämön mukaan Tampereen ja Kuopion asukasluku yhteensä). Islantilaisuuteen kuuluu, että kaikki tarvitsevat toisiaan. "Ihminen on ihmiselle ilo", sanotaan. Kaikki tuntevat toisensa tai ainakin kaikille löytyy jokin yhdistävä tekijä, joku yhteinen tuttu tai paikka. Etunimi riittää, sukunimenä on patronyymi (kenen poikia ollaan) tai matronyymi (kenen tyttöjä ollaan). Kuulostaa ihanan helpolta ja hyvällä tavalla maalaiselta.

Äitiyttä tai isyyttä ei suoriteta. Äitienpäiviä tai isänpäiviä ei vietetä, eivätkä kaupat markkinoi kortteja ja tavaroita juuri yhtä erityistä päivää varten. Vanhemmuuteen ja lapsiin suhtaudutaan mutkattomasti, positiivisesti ja yhteisöllisesti. Lapsista pidetään huolta klaanissa, jossa kaikki eivät ole välttämättä sukua keskenään. Sukulaiset, naapurit, työkaverit ja työpaikatkin joustavat, jos lapset tarvitsevat hoitajaa.

Perhekeskeisyys ja elämänmyönteisyys on silmiinpistävää. On hienoa, että urheiluseurat hakevat lapset suoraan koulusta harrastuksiin ja kuljettavat takaisin, jotta illat ja viikonloput voidaan viettää perheeen seurassa, eikä vanhempien tarvitse illoilla säntäillä sinne tänne. Valmentajat ovat ammattilaisia. Lapsiin ja nuoriin on satsattu määrätietoisesti, mm. valtakunnallisten kotiintuloaikojen ja juurikin harrastustoiminnan myötä, ja siitä syystä esim. lasten ja nuorten päihdekokeilut ovat vähentyneet huomattavasti. Kun on tarpeeksi mielenkiintoista tekemistä, ja turvallisia aikuisia ympärillä, kaljoittelu ei ole kiinnostavaa.

Islantilaisten menestys jalkapallossa on myös seurausta posittiivisesta yhteisöllisyydestä. Pelaaminen on kivaa yhdessäoloa, ei suorittamista. Samalla mielialalla mennään myös maailmanmestaruuskisoihin, jolloin koko Islanti on henkisesti mukana, joko runsain joukoin katsomossa tai television äärellä.

Ihana kirja! Ihana maa! Voisin käydä, ja vaikka jäädä.

Aiemmin olen lukenut Rämön Islantilainen voittaa aina. Pidin siitäkin.

Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa: Tee itsellesi työ siitä mistä pidät  vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Suvikukkasia-blogin mukaan: "Kirja oli mahtava lukukokemus. --- Unelmahommissa on myös loistava opas bloggaajille, niin harrastemielessä kirjoittaville kuin ammattibloggaajille. Kirjasta löytyy monenlaista hyödyllistä tietoa ja kallisarvoisia vinkkejä!"