Islanti ja islantilaisuus kiinnostaa minua kovasti. Haaveilen Islantiin matkustamisesta, ja ostin jo matkakirjankin.
Satu Rämön Hildur on ollut positiivisesti esillä ilmestymisestään (2022) lähtien. Hildur on Rämön ensimmäinen romaani aiemmin ilmestyneiden tietokirjojen jälkeen. Se aloittaa Islantiin sijoittuvan dekkarisarjan, jonka toinen osa on tulossa keväällä, jo maaliskuussa 2023. Luen sen varmaan heti, kun se ilmestyy.
Hildur on poliisi, joka yhdessä pomonsa Beatan kanssa ratkoo islantilaisen syrjäseudun rikoksia. Hän on vahva, itsevarma ja monitaitoinen selviytyjä. Hänen harrastuksensa ovat liikunnallisia, ja talvisurffaus jopa vaarallista.
Hildurin ja Beatan työkaveriksi tulee suomalainen poliisiopiskelija Jakob, jonka työpanosta rajoittaa islannin kielen osaamattomuus, mutta vahvalla englannilla hän pärjää kollegoidensa ja joidenkin asiakkaidenkin kanssa. Vaikka hänen roolinsa on olla läsnä ja toimia vain niissä rajoissa, joissa voi, hän osoittautuu päteväksi, rauhalliseksi ja nopeaälyiseksi poliisiksi. Hän on aidosti suomalaisen oloinen mies, mutta poikkeaa massasta siinä, että hän neuloo islantilaisneuleita ja kokee sen ajatuksia rauhoittavana ja selkeyttävänä toimintana. Hänestä tulee Hildurille sopiva työpari, ja molemminpuolinen luottamus syntyy nopeasti.
Kirjan henkilöt ovat aidon oloisia ja mielenkiintoisia. Vastenmielisiä henkilöitäkin on, ja niinhän dekkarissa kuuluukin olla. Todellisuudessa henkirikoksia maassa tapahtuu kai vähän, mutta Hildurissa tapahtui kolme suunniteltua henkirikosta ja yksi itsemurha. Todellisuudesta tutut itsemurhat ja huumemaailma lieveilmiöineen rikkovat lukijan idyllisiä ajatuksia Islannista.
Tapaukset liittyvät mutkikkaalla tavalla yhteen, ja rikoksiin johtava sukukuvio on taitavasti rakennettu. Syyllinen selviää, ja hänen henkilökohtainen yhteytensä suvun synkkään salaisuuteen selviää myös, mutta minulle jäi epäselväksi, miten juuri hän sai sukurasitteen selville, ja mikä on hänen yhteytensä Lisaan, nuoreen vaeltajaan.
Hildurissa kerronta on sujuvaa, ja tarinan mausteena on kivoja, ilmeisesti islantilaisia sanontoja, kuten "Ulkona on mörönpyllynpimeää" ja "He ovat simpukannuolijoita." Maan erikoislaatuisuudet, sääolosuhteet ja yhteisöllisyys tulevat hyvin esille. Myös kansanperinteen uskomuksiin viitataan kivasti. Poliisien lounaat sen sijaan huolettavat: nakkisämpylöitä, pitsoja, kahvia ja pullaa, maissilastuja ja olutta. Eikä Tinna-tädin rasvainen sisäelinmakkarakaan tunnu kovin houkuttelevalta, vaikka sitä kuvataan herkulliseksi. Onneksi valasta ei sentään syöty, eikä mädätettyä hainlihaa.
Hildur oli hyvä lukukokemus ja jään mielenkiinnolla odottamaan sen jatko-osaa tai -osia.
Lisätietoa kirjailijasta ja hänen tuotannostaan saa hänen kotisivultaan:
Blogistani löytyy postaus
Rämön kirjasta
Islantilainen kodinonni tämän linkin takaa:
Olen lukenut myös Rämön Talo maailman reunalla ja Islantilainen voittaa aina, mutta niistä ei ole postauksia.
Muita Islantiin liittyviä lukemiani kirjoja ovat mm. Tapio Koivukarin Poltetun miehen tytär, jonka blogipostaus on luettavissa linkistä:
Yrsa Sigurðardóttirin dekkareita olen myös lukenut. Linkistä pääsee lukemaan postaukseni niistä:
Kauan sitten olen lukenut myös Halldór Laxnessin klassikon Salka Valka sekä Arnaldur Indriðasonin suomennettuja dekkareita, mutta niistä ei ole postauksia, koska silloin ei vielä blogiani ollut, enkä varmaan edes tiennyt, mikä blogi on.
