Sandu on lähes samanikäinen kuin kirjan kertoja, kolmikymppinen Alba, romanian kielen tulkki, joka matkustaa Romaniaan isoisänsä hautajaisiin. Hän muistaa lapsuutensa kesiä, joita on viettänyt kylässä Bukarestin laitamilla. Päähenkilön ja kirjailijan elämät ovat samankaltaisia: molemmilla on romanialainen isä ja suomalainen äiti sekä elämä kahden kulttuurin välissä. Kerronta on aitoa ja sujuvaa, joten on helppo uskoa kirjailijan kertovan omakohtaista, oman sukunsa tarinaa.
Kirja jakautuu osiin, jotka kertovat tarinaa eri näkökulmista: Tarinankertoja (isän ja Alban tarina), Kaksi taloa (isovanhempien elämää Romaniassa), Lottovoitto (isän veljen lähtö Amerikkaan) ja Morsiamen siniset silmät (äidin näkökulma)
Ensilukemalla tuotti hieman vaikeuksia hahmottaa, kuka kukin on, mutta luettuani kirjan kertaalleen luin alkuosaa uudelleen, ja niin henkilöt asettuivat paikoilleen:
On Alba ja hänen vanhempansa Mihai ja Eeva, joka oli kylän ensimmäinen ulkomainen asukki kultaisine hiuksineen. On Susi ja Flavia, Alban isovanhemmat. On Mihain veli Costel, hänen vaimonsa Ana Maria ja lapsensa Pikkukukka, jotka muuttavat Amerikkaan. On Pavel, isoäidin veli, joka vietiin, kun joku antoi ilmi salaiselle turvallisuuspoliisille hänen oletetun miessuhteensa. Pikkutyttö näki jotain avaimenrei'ästä, ja juorujen levittäjät kertoivat nähneensä polven polven lähellä kapakan pöydän alla. Sen jälkeen Pavelia ei nähty. Suureksi mysteeriksi jää, oliko ilmiantaja isoisä Susi. Lisäksi on Albert Tanase, Alban rakastettu, joka kuitenkin rakasti maataan enemmän kuin Albaa.
Henkilöiden lisäksi piti olla tarkkana aikatasojen kanssa:
On nykyhetki ja Alban työ romanian kielen tulkkina sairaalassa ja käräjäoikeudessa.
On menneisyys: lapsuuden kesät ja muistot sekä isovanhempien elämä kylässä.
On vielä kaukaisempi menneisyys: Nicolae Ceaușescun diktatuurin aika, myyttiset tarinat ja valaan aika.
Tarina on kokonainen eri aikatasoista huolimatta. Se on ehyt ja pysyy hyvin kasassa. Kyllä tämä Finlandia-ehdokkuutensa ansaitsi!
Kirjan Romania-kuvaukset ovat kiinnostavia: isoisän kertomat tarinat, taikausko ja diktatuurin aika, jota kerrataan isovanhempien puheissa. Romania-tietoisuus kasvaa mukavasti. (No, se olikin kyllä melkoisen kapeaa: Transsilvania, Dracula, kerjäläiset, Nadia Comăneci, tuo totinen voimistelija..) Omiin muistoihini tuli tarttumapintaa, kun muistin nähneeni televisiouutisista 22.12.1989 diktaattorin lennättämisen helikopterilla "pakoon" vallankumousta, ja pikaoikeudenkäynnin jälkeisen teloittamisen.
Kiinnostavaa kirjassa on tietenkin myös elämä kahden kulttuurin välissä, monen muunkin kirjan henkilön osalta kuin vain Alban. Cristina Sandu tuo hienosti esille juuri kielen merkityksen identiteetin rakentumisessa ja kahden kulttuurin kansalaisuudessa.
Mutta mikä se juttu oikein oli valaasta nimeltä Goliat? Kirjailija kertoo saaneensa idean valaskohtaukseen (s. 83 - 84) Gabriel García Márquezin romaanista Sadan vuoden yksinäisyys, jota pidetään maagisen realismin edustajana. Ehkäpä Goliat selittyykin tästä näkökulmasta.
Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat on hyvä, ja sen intensiteetti kestää. Kieli on sujuvaa, mutta yhden nuoren kirjoittajan kielivirheen - tai kenties kulttuurierehdyksen - huomasin:
Kannen kuva on mielenkiintoinen, mutta sen tekijästä ei valitettavasti ole tietoa. Tätä kirjailijaa kannattaa seurata. Uskon ja toivon, että hänestä kuullaan vielä lisää.
Mutta mikä se juttu oikein oli valaasta nimeltä Goliat? Kirjailija kertoo saaneensa idean valaskohtaukseen (s. 83 - 84) Gabriel García Márquezin romaanista Sadan vuoden yksinäisyys, jota pidetään maagisen realismin edustajana. Ehkäpä Goliat selittyykin tästä näkökulmasta.
Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat on hyvä, ja sen intensiteetti kestää. Kieli on sujuvaa, mutta yhden nuoren kirjoittajan kielivirheen - tai kenties kulttuurierehdyksen - huomasin:
"Pikkukukka työntää Aviatorit ylemmäs nenänvarttaan pitkin. Sierainten alla erottuu vieläkin valkoinen viiva, muisto siitä päivästä kun hän vei kasvonsa liian lähelle vasta poikinutta koiraa."
Hih! Tietääkseni lehmät poikivat, ja koirat penikoivat, mutta annettakoon se anteeksi kirjan muiden ansioiden vuoksi. Ihmettelen taas, eikö kustannustoimittaja ole ollut hereillä, vai onko kustannustoimittajia enää olemassakaan?
Kannen kuva on mielenkiintoinen, mutta sen tekijästä ei valitettavasti ole tietoa. Tätä kirjailijaa kannattaa seurata. Uskon ja toivon, että hänestä kuullaan vielä lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti