Toisinaan työ ja muut maiset murheet haittaavat harrastusta. Voi tulla aika, ettei lukeminen suju, ettei voi keskittyä tai ... tulee vain valinneeksi itselleen vääriä kirjoja. Minulle vääriä valintoja olivat paljon mainetta niittäneet Anni Kytömäen Kultarinta ja Hanna Weseliuksen Alma!
Anni Kytömäki oli vuonna 2017 Finlandia-palkintoehdokas ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas, sai Kaarlen palkinnon* ,Tulenkantaja-palkinnon**, Blogistanian Finlandia -palkinnon ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Mainetta on siis tullut.
Minulla oli luettavana pokkaripainos, jossa oli 644 sivua tuskallisen pientä tekstiä, johon tavallisten lukulasieni tehot eivät riittäneet. Miksi? Kustannussyistäkö teksti on pienennetty ja tehty kirjasta pehmeäkantinen versio? Tuskailen paitsi tekstin pienuuden, myös sen sekavuuden kanssa: Kuka on minäkertoja? Mikä on tapahtuma-aika? Mitkä tapahtumat-ajat ovat? Kuka ui saaresta saareen? Mikä ihmeen vauva? Luen luettuja rivejä uudelleen, vilkuilen kännykkää ja Facebookia, käyn juomassa, viestittelen. Pelkään, että olen jo menettänyt kyvyn lukea yhtenäistä pitkää tekstiä. Monen viikon lukemisen jälkeen olen edelleen sivulla 45. (Tosin olen lukenut muuta välillä: mm. lastenkirjoja sekä hyvään uneen liittyviä meditaatiokirjoja). Tämän pitäisi olla hyvä kirja, mutta... luovutan. Ei ole oikea aika ja hetki tälle kirjalle. En sano, että se olisi huono, mutta minulle se ei toiminut.
Tässä on vastapainoksi pari positiivista lukukokemusta Kultarinnasta:
http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2014/06/anni-kytomaki-kultarinta.html
https://sabinanknalli.blogspot.fi/2015/01/anni-kytomaki-kultarinta.html
Hanna Weseliuksen Alma! voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016. Mainetta sekin siis niitti, ja siitä keskusteltiin aktiivisesti Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä. Hanna Weselius niputtaa kirjassaan yhteen Alma Mahlerin - miehensä varjoon jääneen säveltäjän - suomalaisen taiteilijan, juristin sekä Nigeriassa siepatut koulutytöt. Aika kaukaa haettua, sanoisin!
Kertoja on yhtä aikaa minäkertoja, ulkopuolinen kertoja, kaikkitietävä kertoja, ja itseriittoisesti läsnä oleva kertoja, joka komentaa henkilöitä, tönii ja raivoaa. Huutomerkilläkö kaikki naiskohtalot yhdistetään? - Kaikkien maiden Almat, yhtykää taisteluun miehistä ylivaltaa vastaan! Näinkö tämä on ymmärrettävä? Tämä raivokas feminismi ja kertojan aggressiivinen ote saivat minut hylkäämään kirjan ja jättämään sen kesken. En halua huutomerkkejä. En halua aggressiivisuutta. En halua niputuksia. En halua kummallisia kertojatyyppejä. En halua itsetehostusta. En halua pinnistellä ymmärtääkseni lukemani. Haluan selkeitä, hyvin kirjoitettuja tarinoita.
Se raivokkuus, joka minua Alma!:ssa häiritsi, voi toiselle olla nimenomaan kiinnostavaa, kuten esimerkiksi seuraavissa blogiteksteissä:
https://kaisareetta-t.blogspot.fi/2016/11/hanna-weselius-alma.html
http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2017/01/hanna-weselius-alma.html
------
Tässä vielä tietoa alussa mainituista kirjallisuuspalkinnoista:
*Kaarlen palkinto tai Kaarlen päivän palkinto on kustannusosakeyhtiö Gummeruksen vuodesta 1970 alkaen jakama kirjallisuuspalkinto omille kirjailijoilleen. Palkinto myönnetään vuosittain ansiokkaasta kirjallisesta teoksesta tai koko tuotannosta.(https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlen_palkinto)
**Tulenkantaja on Aamulehden ja tamperelaisen Tulenkantajien kirjakaupan vuonna 2012 perustama kirjallisuuspalkinto. Se myönnetään edellisenä vuonna ilmestyneelle suomalaiselle teokselle, jolla arvioidaan olevan mahdollisuuksia menestyä käännöksenä Euroopassa. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tulenkantaja_(palkinto)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti