17/04/2023

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu


Omasta kirjahyllystäni löytyi eteläpohjalaista suunpieksäntää, suuria egoja ja tiukkoja tilanteita, joiden parissa viihdyin oikein hyvin. 

Antti Tuurin Lakeuden kutsu (1997) on Pohjanmaa-sarjan päätösosa. Tämä ja Pohjanmaa ovat tähän asti olleet minulle tuttuja vain elokuvaversioina. Jostakin syystä kirjat ovat jääneet lukematta, mutta nyt oli sopiva hetki paikata tuo aukko sivistyksessä. Ehkäpä luen myös sarjan muut osat.

Ilkka Vanteen ohjaama elokuva vuodelta 2000 voisi oikeastaan olla kirjan sisarus, joka vahvistaa tekstiä. Niinpä kirjoitan myös elokuvasta.

Elokuvan  käsikirjoituksesta vastaa Antti Tuuri ja Ilkka Vanne.  Elokuva nostaa romaanin naljailevan vuoropuhelun ja vahvat pohjalaispersoonat niille kuuluvaan arvoonsa. Näyttelijäsuoritukset ovat niin vahvoja, että ne värittivät myös lukukokemusta, vaikka elokuvan katsomisen ja lukemisen välillä oli pitkä aika. Kirja ja elokuva toimivat yhdessä erittäin hyvin, ja ne voisikin lukea ja katsoa rinnakkain.

Lakeuden kutsu - elokuvan päärooliin Erkki Hakalaksi ei oikein tunnu kukaan muu sopivankaan kuin Kari Väänänen, jonka karisma ja persoona ovat siihen juuri sopivan isoja. Esko Nikkari on ylittämätön. Samuli Edelmann, Vesa Vierikko ja Mari Rantasila tekivät myös rooleissaan unohtomattoman vaikutuksen. Roolimiehitykset ovat kertakaikkisen onnistuneita. 

Mielenkiintoista on, että kirjan tapahtumat etenevät naljailevan ja itsetietoisen vuoropuhelun varassa, mutta kirjassa ei vuoropuhelua ja suoria lainauksia ole kuin muutama, pari kolme. Tuurin referointityyli on kyllä täysin omalla tasollaan. Ilman vuoropuheluakin eteläpohjalainen luonteenlaatu ja puheenparsi tulevat hyvin esille.

Pohjanmaa-sarja kertoo Hakalan sukutarinan ja antaa samalla katsauksen Suomen lähihistoriaan. Pohjanmaa-sarjan osat ovat: Uusi Jerusalem, Maan avaruus, Talvisota, Pohjanmaa, Ameriikan raitti ja Lakeuden kutsu. Niiden tapahtuma-aika etenee kronologisesti, mutta kirjat ovat luettavissa myös itsenäisinä teoksina.

Lakeuden kutsu -romaani päättyy positiivisissa tunnelmissa, mutta kyllä elokuvan loppuhuipennus vie tässä mielestäni  voiton.

Lisätietoa elokuvasta Lakeuden kutsu

Lisätietoa Pohjanmaa-elokuvasta:

2 kommenttia:

  1. Olipa vauhdikas päivä lakeuksilla. Tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Paljon ehti tapahtua päivässä. Tykkäsin henkilöiden puhetavasta, vaikka repliikkejä ei oikeastaan ollutkaan.

      Poista