Otavan sivuston mukaan Johanna Sinisalo on Finlandia-palkittu suomalaisen spekulatiivisien fiktion supertähti. Kahdeksan romaanin lisäksi hän on kirjoittanut muun muassa lyhytproosaa sekä elokuva- ja tv-käsikirjoituksia. Hänen teoksiaan on käännetty parillekymmenelle kielelle ja palkittu myös ulkomailla. (https://otava.fi/kirjailijat/johanna-sinisalo/. Luettu 3.1.2022).
Olen pitänyt kaikista lukemistani Sinisalon teoksista. Hän on taitava tarinankertoja ja kirjoittaa ajankohtaisista teemoista. Ukkoshuilu käsittelee luonnonsuojelullisia teemoja: mm. ilmastonmuutosta, ylikansallisten kaivosyhtiöiden toimintaa Suomessa ja hydrohegemoniaa, eli veden käyttämistä sota-aseena sääilmiöihin vaikuttamalla. Kuvatut asiat ovat todellisia.
Ukkoshuilussa on kaksi erillistä aikatasoa: ensimmäinen sijoittuu muinaiseen Assyriaan (Joonan tarina) ja toinen Suomeen, vuoteen 2018 (Leenan tarina). Yhdistävänä tekijänä molemmissa on äkillisesti vaihteleva sää, myytit ja rituaalit.
Aluksi olin hieman pettynyt, kun siirryttiin nykyaikaan, koska Joonan tarina on niin vetävä ja hauska, ja siinä on hyvin mielenkiintoiset henkilöhahmot. Pettymys kuitenkin haipui aika nopeasti, kun nykyajan tarina alkoi vetää omalla tavallaan.
Päähenkilönä on Leena, meteorologi, joka hullaantuu työkaveriinsa ja joutuu sen vuoksi eroamaan puolisostaan. Firma ajetaan alas, ja potkut seuraavat. Leenan on pärjättävä mahdollisimman vähin rahavaroin elättääkseen itsensä ja 6-vuotiaan tyttärensä Leian. Hän joutuu ottamaan vastaan ammattipätevyyttään halveksivan työllistämiskokeilutyön, joka kuitenkin edes hieman sivuaa hänen koulutustaan ja ammattiosaamistaan. Työkaveri Raikka osoittautuu monin tavoin epäluotettavaksi, ja alkoholikin alkaa olla kuvioissa turhan usein. Ongelmia siis riittää, mutta tämä on vain kepeä pintataso. Pinnan alla ovat ne varsinaiset isot ongelmat, joihin liittyvät asiat käyvät hengenvaarallisiksi varsinkin Leenalle, mutta myös Leialle.
Johanna Sinisalo on kehitellyt arkipäiväisestä puheenaiheesta, säästä, trillerimäisesti kehittyvän tarinan, jossa lukija seuraa jopa ukkosmyrskyn puhkeamista kuin jännitysnäytelmää.
Ukkoshuilun henkilöt ovat uskottavia, ja tarina on mielenkiintoinen. Henkilökuvauksessa suuren plussan annan etenkin Leian persoonan kuvaamisesta. Hän on viisas ja hyväkäytöksinen, positiivinen lapsi, ja äidin ja Leian suhde on lämmin ja rakastava. Uskoisin, että Leian hahmo perustuu todelliseen esikuvaan, niin aidon oloinen se on. Juonen tasolla iso plussa tulee myös Leenan ja hänen ex-puolisonsa välien lämpenemisestä, vaikka paluuta entiseen ei olekaan. Tosi mielelläni näin etäisen ja asioihin kiltisti sopeutuvan Santerin sankariroolissa.
Leenan ajatuksissa ja Säätyttö-blogissa kirjailija saa oman äänensä kuuluville. Sanoma on tärkeä ja herättelevä. Mukana on myös ajankohtaisia uskomusasioita rokotteista, hopeavedestä ja sen sellaisesta.
Lopuksi on vielä mainittava erityisen viehättävä, minulle uusi sana ja ilmiö: fulguriitti, jolla on merkittävä rooli Ukkoshuilun tarinassa.
"Fulguriitti eli ukonvaaja on maahan osuneen salamaniskun kuumentamaan maaperään muodostama lasittunut, usein putkilon muodostava mineraalirakenne." (https://fi.wikipedia.org/wiki/Fulguriitti. Luettu 3.1.2022)
Tämähän se vasta mielenkiintoista onkin! Joskus todellisuus on taruakin ihmeellisempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti