Leena Krohn: Oofirin kultaa. Pirjo Lyytikäinen: Leena Krohn ja allegorian kaupungit.

Miten joku kirja voikaan nostattaa primitiivireaktioita pintaan! Luin tuotantoon tutustumisprojektissani Leena Krohnin Oofirin kultaa -teosta (1987) ja koin vähän lukeneen peruskoululaisen raivoa ja turhautumista, kun en ymmärtänyt tekstiä. Yritin löytää lukuapua Pirjo Lyytikäisen kirjasta Leena Krohn ja allegorian kaupungit. Turhautumiseni jatkui. Puhisin kiukusta ja kirjoittelin ystävälle viestejä tyyliin: "Hemmettiin kaikki ja koko kirjallisuus! Ihan tyhmää koko lukemisharrastus!" 

Minussa alkoi nostaa päätään pieni populisti ja tunsin katkeruutta ja kateutta. Vertailin ja tein rajaa: me tavalliset pulliaiset ja nuo elitistisen kirjallisuuden edustajat ja tutkijat! Kiukkuilin siitä, kenelle näitä kirjoja oikein kirjoitetaan, kun en ymmärrä, vaikka olen joskus sentään saanut yliopistotason koulutusta.

Sain kirjan luetuksi jo kesällä, ja blogiteksti hautui aihiona viikkotolkulla, ja ajattelin lopettaa Krohn-projektini just nyt ja tähän paikkaan. Ehkä tulisi vain tunnustaa, että olen liian moukka tutustumaan Leena Krohnin tuotantoon. En riitä näille kirjoille. -Huh! Joku muu asia on voinut aiemmin viedä syövereihin, mutta ei koskaan aikaisemmin kirjallisuus, joka kuitenkin on ollut aina sydäntä lähellä.

Onneksi annoin tekstin hautua ja vihani laantua. Sain etäisyyttä sen verran, että kuitenkin pohjalla oleva uteliaisuus ja luonteeni periksiantamattomuus eivät jättäneet rauhaan. Niinpä nyt kirjoitan tätä tekstiä.

Kari Kanto kirjoittaa Leena Krohnia koskevassa artikkelissaan, että Krohn on opiskellut teoreettista filosofiaa, yleistä psykologiaa ja kotimaista kirjallisuutta. Hän on perehtynyt myös biologiaan, kosmologiaan ja tietotekniikkaan ja ollut ensimmäisten joukossa hyödyntämässä internettiä kirjoittajan työssään. (Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toim. Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu Oy. 2006.) Leena Krohnin oppineisuutta ja monipuolisuutta ei voi kiistää.

Oofirin kultaa sisältää episodeja ja outoja henkilöitä Tabernaakkelin kaupungista. Kieli on  paljon lukeneen ihmisen kieltä; runsasta ja kuvailevaa, paljon yksityiskohtia sisältävää. Se tarjoaa melko paljon lukenelleekin ihmiselle aivan uusia ja käsittämättömiä sanoja. Piti tarkistaa  juurikin  tuo tabernaakkeli. Myös tuatara ja sana orpana olivat outoja. Sanakirjan mukaan orpana on serkku, mutta myös kuka tahansa sukulainen. Krohnilla se on inhottava, itseään imettävä alaston olento. Onko tällä jokin vertauskuvallinen merkitys? Lisäksi piti tarkistaa serpula lacrymans, joka osoittautui lattiasieneksi, mutta oli Krohnin tekstissä yksi henkilöistä. 

"Persoonaksi muuttunut sieni on toimija ja samalla allegorinen kuva elämää tuhoavasta voimasta. Sieni turmelee kauneuden ja itse elämän." (Pirjo Lyytikäinen: Leena Krohn ja allegorian kaupungit.)

"Miksi tästä ei saa kokonaiskuvaa? Miksi tässä ei ole juonta? Miksi miljöö on niin outo? Mitä nuo henkilöt oiken ovat? Ovatko nämä unikuvia tai näkyjä tai kenties tauluja? Onko tämä kuin Fellinin hulluista elokuvista?" 

Lyytikäinen aloittaa Oofirin kultaa - muistin ulottovuudet - artikkelinsa kertomalla, että Oofirin kultaa on salaperäisin Krohnin allegorioista, kuin kuva-arvoitus. Hänen mukaansa henkilöt ovat kertojan muistoja ja samalla muistumia toisista teksteistä ja kulttuurin myyttisistä kerrostumista. Syvällisissä pohdinnoissaan Lyytikäinen löytää yhteyksiä Raamatun Ilmestyskirjaan ja tekstin merkitykset avautuvat hänen mukaansa kulttuurisen muistin ja nykyelämään kohdistetun katseen yhteispelistä. 

Niin...? Tunne moukkamaisuudesta vahvistuu. En ymmärrä tästäkään mitään.

Lopulta hylkään Lyytikäisen lukuapuna. En ymmärrä kaikkea, mitä Krohn kirjoittaa, mutta vielä vähemmän ymmärrän Lyytikäisen pohdintoja.

Ajatukseni kuvista, tauluista, unikuvista tai näyistä eivät anna rauhaa ja alankin miettiä, miten teksti on kirjoitettu. Palaan tabernaakkeliin, joka kaiken tietävän Wikipedian mukaan tarkoittaa:

• Sakramenttikaappia eli rakennelmaa, jossa katolisessa kirkossa säilytetään pyhitetty rippileipä eli hostia. Tabernaakkelikaappi on yleensä koristeellinen rakennuksen muotoinen laite, joka on sijoitettu alttarille tai seinän syvennykseen. Nykyisin kaapit ovat yleensä sakramenttikappelissa.[1][2][3]
• Ilmestysmajasta käytetään monissa kielissä nimitystä tabernaakkeli. Se on pyhäkköteltta, jonka Israelin kansa rakensi Vanhan testamentin mukaan erämaavaelluksellaan,[1] tai kannettavaa lipasta, jossa liitonarkkia säilytettiin.[3]
• Joissakin protestanttisissa kirkkokunnissa sanaa käytetään myös temppelistä.[1]
• Tabernaakkeliksi sanotaan myös pylväiden kannattamaa koristeellista katosta alttarin päällä. Goottilaisessa arkkitehtuurissa tabernaakkeli on veistoksia varten tehty teräväharjainen katosrakennelma, jota pienet pylväät kannattelevat.[2](https://fi.wikipedia.org/wiki/Tabernaakkeli) 

Päättelen, että kirjailija on jollakin matkallaan syventynyt intensiivisesti tarkastelemaan jonkun kirkon tabernaakkelia, jonka kuvat ovat kiehtoneet kirjailijan monipuolisesti sivistynyttä mielikuvitusta niin paljon, että hahmot vain alkoivat elää omaa elämäänsä. Merkityksiä voi olla, ja kirjallisuudentutkijat niitä varmasti löytävät, mutta ehkä tavallisen pulliaisen ei tarvitse sen syvempiä merkityksiä etsiäkään. Tietääkseni Krohn ei myöskään selitä tekstejään, vaan jättää sen lukijan tehtäväksi.

Kuva: Google-kuvahaku

Kuva: Google-kuvahaku

   
Ehkä sittenkään en lopeta Leena Krohnin teoksiin tutustumista. Ehkä sittenkään en lopeta lukemisharrastustani. Ehkä se ei olekaan niin tyhmää. Sainhan nytkin uusia sanoja ja aivojumppaa ja lisätietoa asioista. Yhden kirjan perusteella luin osittain kaksi muuta. Ei hassumpi harrastus!

No mikä se tuatara sitten on? Entäpä se Oofirin kulta? 
Avaapa linkit, jos kiinnostaa:  

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuatara

http://www.jariiivanainen.net/Raamattujahistoria4.html

P.S. Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita selittää Krohnin(kin) teoksia, niin että minäkin ymmärsin lukemani.