Leena Krohn: Kadotus. Leena Krohn: Viimeinen kesävieras. Leena Krohn, Outi Heiskanen: Sydänpuu

Leena Krohnin  tuotantoon tutustumisprojektini etenee. Kadotus (2018) on helmi, jota olen etsinyt! Nyt nappasi!

Pidin kirjan rakenteesta, joka tarkastelee yhtä miljöötä (taiteiden yötä) eri kokijoiden näkökulmasta. Samalla kadonneille tai unohtuneille esineille, joita tuodaan löytötavaratoimistoon, Kadotukseen, saadaan omistajat ja tarinat. Rakenne on spiraalimainen. Kieli on selkeää, ja hahmot ovat enimmäkseen normaaleja, vaikka taiteiden yönä ei aina voi olla varma, onko hahmo osa jotain performanssia vai todellinen ihminen. Erilliset tarinat yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, yhdeksi todellisuudeksi, jolla on monta eri kokijaa. Hieno oivallus, johon en ole aiemmin törmännyt!

Olen lukenut nyt jo niin monta Krohnin kirjaa peräjälkeen, että uskallan heittää villin arvauksen: tarinoissa tuli esille ehkä myös omaelämäkerrallisia aineksia ja henkilökohtaisen elämän henkilöhahmoja.

Voisi ajatella, että esineiden tarinat toimisivat myös nuorten kirjoittajien kirjoittamisharjoituksena. Pöydällä on vaikkapa avain, sateenvarjo, korvakoru, juhlaraha, talutushihna, kello, lompakko, puhelin, matkamuistolusikka, peli, tossu, käärmeennahka, kynä ja kultaiset sakset, joista olisi valittava yksi ja kehiteltävä sen taustatarina.

Mielenkiintoinen uusi näkökulma tuli myös tarinoiden otsikoista, joista osa on tai-konjunktiolla yhdistettyjä, esimerkiksi "Lompakko tai hukkuneita poikia", eli lukija voi kiinnittää huomiota jompaan kumpaan asiaan, mutta todennnäköisesti hän kiinnittää huomiota kumpaankin, ja kirjailija koukuttaa lukijan taitavasti.

Kadonneiden esineiden tarinoissa tulee esille tavaran ja niiden pakkauksien valtaisa määrä ja huoli maapallon, merien ja avaruudenkin kohtalosta roinan säilyttäjänä kauan sen jälkeen, kun ihminen on jo poistunut elämästä. Teksteissä on myös paljon muuta, joka herättää ajatuksia.

Aiemmin luin pari Krohnin kirjaa. Viimeinen kesävieras - Kertomuksia ihmisten ilmoilta (1974) sisälsi pieniä kertomuksia, joista oikeastaan vain yksi sytytti. Kuu paistaa Katkuruun oli mielenkiintoinen kummitustarina. Huomiota kiinnitti, että 27-vuotias kirjailija esiintyi kirjan takakannen kuvassa huivi mummosolmulla kiinni leuan alla. Kirja on luokiteltu kuvakirjaksi.

Sydänpuu (1984) puolestaan on runokirja, jossa Leena Krohnin runot ja Outi Heiskasen kuvat muodostavat tasavahvan liiton. "Nämä kuvat silmieni edessä olen kirjoittanut, en selittääkseni niitä - mikä olisi joutavaa - vaan pyydystääkseni omia kokemuksiani, jotka välähtelevät kuvien syvyyksissä." - Leena Krohn