Projektini Leena Krohnin tuotannon parissa etenee. Nyt oli vuorossa Metsänpeitto - Kertomus kadonneista ja Näkki. Kirjoja ei voi mielestäni luokitella lastenkirjoiksi tai aikuistenkirjoiksi. Ne ovat rajaamattomia, hienoja tarinoita.
Metsänpeitto - Kertomus kadonneista (1980) pohjautuu vanhoihin taruihin, taikoihin ja uskomuksiin. Se on mielenkiintoinen tarina mummosta, lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsesta sekä vähän kuolemastakin. Se kuvaa yhden aikakauden päättymistä. Staava-mummon kuolemaan päättyy uskomustieto tuonpuoleisesta maailmasta, joka on ihmisten arjessa näkymättömänä läsnä. Kuoleman läsnäolosta huolimatta kertomus on lämmin ja positiivinen, ja Staava-mummo jää kokonaisena ja hyvin kirjoitettuna henkilöhahmona mieleen.
Näkki (1979) käsittelee samaa mytologiateemaa. Molempien kirjojen kuvitus on Inari Krohnin. Näkki sisältää proosatarinan lisäksi myös lyrikkaa, joka osaltaan kuljettaa tarinaa eteenpäin. Näkki ei ole pelkästään vain paha olento, joka vie varomattomia lapsia, vaan myös Näkillä, tuolla kuvankauniilla nuorukaisella, on oma kokonainen elämänsä. Näkki on aluksi olemassaoloaan tiedostamaton olento, joka vedestä nousemisen myötä tulee itsestään tietoiseksi ja inhimillistyy. Liina rakastuu Näkkiin ja lähtee hänen mukaansa vapaaehtoisesti.
Mielenkiintoista on, että yhteisvoimin Liina ja Näkki myöhemmin pelastavat Aukustin. Aukusti ja Näkki jopa ystävystyvät. Voiko vesi siis olla ihmiselle myös ilon elementti, ei pelkästään vaarallinen ja pelottava? Näkin myötä kerrotaan myös kyläläisten kokonaisia elämäntarinoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti