09/01/2017

Vanha tekijä - uusi tuttavuus: Harri Närhi

Missähän umpiossa olen elänyt, kun en ole kuullutkaan Harri Närhistä, joka WSOY:n mukaan on kirjoittanut jo kahdeksan romaania? Kustannustoimittaja vinkkasi kirjaa WSOY:n sivulla. Ei muuta kuin kirjaston varaukseen!

Kuparitalo-kirjassa on kaksi tarinaa, jotka eivät aluksi vaikuta millään tavalla liittyvän toisiinsa. Tarinat kertovat suomensomali Awaale Valonsuusta ja menestyneestä asianajaja Sari Brose'liuksesta. Molemmat tarinat etenevät kiinnostavasti, ja lukija odottaa niiden yhtymistä, ja tuleehan niitä: Awaalen kasvatti-isän antikvariaatissa on myös Sari B. vieraillut. Myös itse kuparitalo on yhdistävä tekijä; onhan sen yläkerrassa moskeija, jossa Awaale käy. Samassa talossa on myös Sari B:n asianajotoimisto. Sarin naapuri ja miesystävä puolestaan liittyvät Awaalen kohtaloon, kuten myös väärennetyn profeetan Mortti ja Vertti, eli Awaalen veljet Somaliasta. 
 
Sari B:n tarina on yllättävä ja mielenkiintoinen. Yhtäkkiä siinä on vihjeitä tulevista tapahtumista vaikka kuinka paljon, mutta Sari itse ei niitä huomaa. Kissakin yrittää varoittaa, mutta ei voi estää Jinni-henkeä vaikuttamasta sekä Awaalen että Sarin elämään.
 
Molemmat tarinat ovat hienosti rakennettuja ja kiinnostavia, mutta pienet yhdistävät tekijät eivät riitä punomaan tarinoita riittävän jäntevästi yhteen. Lopussa tarinat hajoavat harmillisesti, ikään kuin kirjailija olisi kesken kaiken väsynyt. Molemmat jäävät jotenkin kesken. Sen verran kiinnostavasti Harri Närhi kuitenkin kirjoitti, että aion tutustua myös hänen muihin kirjoihinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti