Finlandia Junior 2016 -palkintoehdokkaana oli myös Sanna Iston Maan alaiset. Kerta kaikkiaan mainio kirja! Miljöönä on kiehtova Suomenlinna. Päähenkilönä on Metuli ja Suomenlinnan maanalaiset, oudot asukkaat, jotka ovat asuneet paikalla jo satoja vuosia, mutta jotka yhä edelleen varovat näyttäytymästä ihmisille. Metuli on tyttö, oikealta nimeltään Merituuli Miete. Tarinan kulussa hänen nimensä vielä muuttuu Arkajalaksi ja Epeliksi, mikä tuntuu olevan tavallista muillekin asukkaille: Nimi voi muuttua, kun asema yhteisössä muuttuu. Päähenkilön tyttöys ei ole este sille, että pojatkin kiinnostuisivat tarinasta. Tarina on hyvä ja jännittävä, ja ihmisten lisäksi muu henkilökaarti on erittäin mielenkiintoinen. Aikuisena nautin kirjasta samalla tavalla kuin esimerkiksi Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielestä tai C.S. Lewisin Narnia-sarjasta. Hyvää ja jännittävää tarinaa eivät ikärajat kahlitse. Lisäksi kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa. Sitä on mukava lukea.
Suomenlinnan maanalaisissa käytävissä ja onkaloissa asustaa varsin persoonallinen erwinien yhdyskunta. Enpä ole ennen törmännyt tällaisiin asukkaisiin! He ovat luonnollisia ja kokonaisia persoonallisuuksia, eivät mitään teennäisiä taikaolentoja. Heillä on myös persoonalliset nimet: Limppu, Dillo, Van Suchtelen (myöhemmin Aatelinen), Moska, Toikkanen, Amiraali, Vandaali, Lisko, Jänes...Nimistä tuli mieleen vanhat suomalaiset, ruotsalaisperäiset sukunimet, jollaisia on mm. Suomen sodan sotilasnimissä. Nimet on hyvin keksitty, ja ne viittaavat mukavasti Suomenlinnan historialliseen menneisyyteen.
Syy siihen, miksi Viapori antautui vain muutaman päivän piirityksen jälkeen 1808 on jäänyt historialliseksi arvoitukseksi. Amiraali Cronstedt vain leimattiin maanpetturiksi. (Ks. lisää esim. http://www.suomenlinna.fi/linnoitus/ruotsalainenkausi/viapori-antautuu/)
Sanna Iston kirja Maan alaiset antaa varsin pätevän ja ymmärrettävän selityksen antautumiselle. :)
Olisin toivonut, että Maan alaiset olisi voittanut Finlandia Junior -palkinnon. Se olisi sopinut hyvin Suomen juhlavuoteenkin, vaikka ei Suomi 100 -teemaan, mutta Suomen historiaan kuitenkin. Viime vuonna voitti Nadja Sumasen Rambo (ks. blogin erillinen postaus otsikolla Palkittu kyllä, mutta miksi ihmeessä). Se ei mielestäni ollut vuoden paras kirja, varsinkin, kun ehdokkaana oli myös Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä, joka oli myös Tulenkantaja-ehdokkaana sekä Kuvastaja-ehdokkaana 2016. Se sai Blogistanian Kuopus 2015 -palkinnon, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon 2015 sekä Topelius-palkinnon 2016. (http://siirienoranta.com/surunhauras-lasinterava/)
Finlandia-palkinnon valintaa ja merkitystä voi pohtia. Palkitun kirjan olettaisi olevan todellakin "vuoden kirja", kun palkintoa on kuitenkin markkinoitu Suomen ykköskirjallisuuspalkintona.
Valinnassa yksi nostetaan, mutta paljon hyviä kirjoja jää varjoon, ehkä jopa unohduksiin.
Kun aikuinen kirjoittaa ja aikuinen valitsee nuorille suunnatun kirjan, nuoret itse jäävät prosessissa ulkopuoliseksi. Olisiko syytä valita Finlandia-palkittavat kirjat yleisöraatien äänien perusteella? Eräs ystäväni ehdotti, että Finlandia Junior -palkinto voitaisiin valita nuorten lukijoiden äänien perusteella. Tässä on ideaa: Tällä konstillahan nuoret saataisiin lukemaankin vuoden aikana ilmestynyttä lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kun heillä olisi myös valtaa vaikuttaa palkittaviin kirjoihin. Lisäksi nuoret voisivat esitellä ehdokkaana olevat kirjat ja jakaa netissä, kirjastoissa ja muilla foorumeilla lukukokemuksiaan. Näin muutkin palkintoehdokaskirjat saisivat huomiota. Eiköhän tällainen toiminta vastaisi hyvin myös uuden opetussuunnitelman osallistavaa näkökulmaakin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti