Anneli Kanto: Kaivatut

Kaivatut on kolmas osa Anneli Kannon Näkijä-rikossarjasta. Se jatkaa Saalistetut-osan tarinaa, siten että kakkososasta tuttu Aava-tyttö ja hänen ystävänsä Suvi ovat mukana tapahtumissa, ja tietenkin nimihahmo Näkijä. Tällä kertaaa hänen roolinsa on kuitenkin yllättävän vähäinen. Toiminnan tasolla johtohahmoksi nousee bisnesnainen Hanna Silvennoinen, joka pitää itseään Noora Näkijän ystävänä. Näkijä on hitaasti ystävyydelle lämpiävää tyyppiä, mutta suostuu yhteisiin kahvihetkiin ja antaa Hannan touhuta ympärilllään. Aava ja Suvi myös osallistuvat juonen tapahtumiin aktiivisesti. Tästä porukasta muodostuu etsiväseurue.

Tenho Vehviläinen on uusi, muheva hahmo, joka on kotoisin Mikkelin seudulta ja joutuu petoksen uhriksi. Tenhon puheenparsi on onnistunutta ja mukavaa, ja se tekee Tenhosta aidon ja sympaattisen hahmon:

" - Miä mänen ite sinne laevasatamaan kytteemään, ja kun niän Annin, otan kii ja toemitan poliisile, Tenho uhkasi sekoitellen kahviaan niin kiukkuisesti, että lusikka kilisi ja kahvi roiskui."

Jessi ja Raine ovat häikäilemättömiä rikollisia,  joiden suhde on outo ja mielestäni epäuskottava. Heidän tekonsa ovat yksiselitteisesti pahoja. Ehkä tällaista pahuutta voi olla oikeasti olemassa, varsinkin, jos rikosten kohteena ovat kielitaidottomat, paperittomat maahanmuuttajat tai muuten avuttomassa asemassa olevat ihmiset. On tärkeää, että tällaista rikollisuutta nostetaan esille myös fiktion keinoin, mutta mielestäni Kaivatut-osassa juuri tämä yhteiskunnallisuus ja kantaaottavuus nousee hallitsevaan rooliin, ehkä jopa vastoin kirjoittajan alkuperäistä tavoitetta. Trilogian aloitusosan takaliepeessä todetaan näin:

"Halusin kirjoittaa dekkarin Maria Langin tai Agatha Christien hengessä. Ei kovaksikeitetteyä, ei yhteiskunnallista, ei realistista, ei poliiseja, ei rikoslaboratorioita. Näiden sijaan nokkela juoni, mielenkiintoisia henkilöitä ja paljon johtolankoja." 

Tietenkin kirjoittaja saa tehdä omat ratkaisunsa, ja tavoitteetkin saavat muuttua. Tarina ei kärsinyt näkökulman valinnasta; sehän kulki hyvin, mutta jokin minulla tässä tökki.  Näkijä on ikään kuin sivuhenkilönä, ja Näkijälle kehittyy ammattinsa harjoittamisesta identiteettikriisi. Ehkä kirjailijallakin kehittyi jonkinlainen kriisi. Ehkä tämä ei ole hänen lajinsa. Ehkä se on kokeilu, joka saa jäädä tähän, ellei sitten käy niin, että Hanna Silvennoinen ottaakin seuraavien rikoskirjojen pääroolin. Hänellä olisi varmaan edellytyksiä siihen. 

Kirja on nopealukuinen. Luin sen E-kirjana BookBeat-palvelussa, josta kirjan kuvakin on kopiotu.

Anneli Kanto on taitava ja monipuolinen kirjailija. Jään odottamaan, mitä on tulossa seuraavaksi.

Alla olevista linkeistä pääsee lukemaan postaukseni muihin Näkijä-sarjan teoksiin.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Haihtuneet

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Saalistetut-

Tämän linkin takaa löytyy myös muita postauksiani Kannon tuotannosta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Anneli+Kanto

Lähettänyt Eila Hyrkäs klo 18.1.25 http://Ei kommentteja:  

Anneli Kanto: Saalistetut

Anneli Kannon Saalistetut on toinen osa Näkijä-sarjaa. Rikoskirjallisuutta tämä on, mutta ei se varsinaisesti dekkari ole, koska rikosta ei selvitä salapoliisi tai poliisi. Näkijä vaikuttaa asioihin, mutta ei varsinaisesti toimi rikoksen ratkaisijana.

Näkijä katsoo korteista ihmisten tulevaisuutta. Myös menneisyyden asioita voidaan tulkita korteista, usein asiakkaan itsensä tahattomalla avustuksella. Tällä kertaa Näkijä (Noora tai Leo tilanteen mukaan) työskentelee lappilaisessa laskettelukeskuksessa. Päivisin hän saattaa sulautua huomaamattomaksi ulkoilevaksi mieheksi, mutta iltaisin hän muuntautuu punatukkaiseksi näkijäksi.

Sarjan ensimmäinen osa on Haihtuneet, ja sen takaliepeeseen on kirjattu Kannon  kirjoittamistavoitteesta näin:

"Halusin kirjoittaa dekkarin Maria Langin tai Agatha Christien hengessä. Ei kovaksikeitetteyä, ei yhteiskunnallista, ei realistista, ei poliiseja, ei rikoslaboratorioita. Näiden sijaan nokkela juoni, mielenkiintoisia henkilöitä ja paljon johtolankoja." 

Mielenkiintoisia henkilöitä tarinassa riittää. Näkijä itse on uudenlainen henkilöhahmo androgyynisyytensä ja erikoisen ammattinsa puolesta. Osittain Saalistetuissa pelataan kaksoispersoonien avulla. Heidän välillään voi olla yllättäviä yhteyksiä. Persoonat on rakennettu enimmäkseen onnistuneesti, mutta mielestäni tamperelaisen taksikuskin henkilöhahmo on löysähkö. Venäläinen kokki Sergei on suorastaan surkuhupaisa. Onko hänet kirjoitettu tahallaan loppukevennyshahmoksi?

Teinitytöt Suvi ja Aava sekä Suvin äiti Raisa ovat ehkä tarinan aidoimmat hahmot. Kanto kuvaa uskottavasti nuorten tyttöjen haavemaailmaa, seikkailunhalua ja romantiikan kaipuuta, jotka valitettavasti johtavat vaaratilanteisiin myös todellisessa maailmassa.

Saalistetut etenee kahdessa tasossa. Perustarina tapahtuu Lapisssa ja laskettelukeskuksessa. Välillä tehdään hyppäys toiseen tarinaan, jossa kaksikko Zaida ja Fedi hörhöilevät huumemaailmassa. Vaikuttaa siltä, että he eivät liity perustarinaan mitenkään. Myöhemmin huomataan, että Zaidalla ja Fedllä onkin siinä valtavan suuri merkitys. 

Kannon Näkijä-sarjasta odottelee vielä lukemista viimeinen osa,  Kaivatut. Trilogian kahden ensimmäisen osan perusteella sanoisin, että sarja on leppoisaa luettavaa, taitavasti kirjoitettua rikosgenreä, ja ainakin ensimmäiset osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa.

Saalistetuissa annan miinusta mustuneesta jalkaterästä. En mitenkään tajunnut, miten se saattoi ilmestyä menneisyydestä nykyhetkeen ja erään henkilön ovelle. Voi tietenkin olla, että vain minä en tajunnut annettuja vihjeitä.

Luin kirjan E-kirjana BookBeat-palvelusta, josta myös kuva on kopioitu.

Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan blogipostaukseni Haihtuneet-kirjasta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Haihtuneet

JP Koskinen: Kalevanpoikien kronikka: historiallinen romaani

Kiitos, kumarrus ja kymppi plus JP Koskiselle Kalevanpoikien kronikasta! Kalevanpoikien kronikka on ilmestynyt WSOY:n kustantamana 2018. 

Lukukokemus oli riemastuttava! 418 sivua piti loppiaisen tienoolla otteessaan päivin ja öin. 

Takakansitekstistä pomittua: "Entä jos Kalevala sijoittuisi 1100-luvulle? 

Eletään syvintä 1100-lukua, ja Miklagård on maailman napa, tieteen, uskonnon ja kaupan keskus. Tuohon keisari Manuelin kultaiseen kaupunkiin suuntaa kaukaisesta pohjolasta värikäs nelikko. ... Lieto Lemminkäinen, Väinö Kalevanpoika, takojamestari Seppo ja Väntti...

...Tästä aukeaa tarinoiden ja tarujen verkosto, jota Väntti vanhoilla päivillään muistelee, tapahtunutta väritellen ja omiaan pannen. Kalevanpoikien kronikka on kalevalaista mytologiaa, historiaa ja seikkailua yhdistelevä romaani, joka maalaa tuoreen kuvan maamme ja maailmamme menneisyydestä. Se on tarunhohtoinen ja verihuuruinen kirja, aivan uusi suunnanavaus yhtä lailla Koskiselta kuin suomalaiselta kirjallisuudelta."

JP Koskinen on Kalevalansa lukenut ja tarkasti tutkinut. Hän käyttää sitä taitavasti tarinansa pohjana. Ne, jotka tuntevat Kalevalan hahmoja ja tarinoita, saavat Koskisen romaanista mukavia ja näppärästi kehiteltyjä juonenkäänteitä ja ilahduttavia alkuperäisen Kalevalan aukkojen paikkamisia. Ne, jotka eivät Kalevalaa tunne, voivat lukea romaanin historiallisena seikkailuromaanina ja ehkä innostuvat tutkimaan myös Kalevalaa. Onhan se tarinoiden, henkilöhahmojen ja tapahtumien ehtymätön aarreaitta.

Kalevanpoikien kronikan kertojana toimii Väntti, joka on Ahti Saarelaisen (eli Lemminkäisen) poika. Koska Ahti on melko kelvoton isä, Väntti annetaan Väinölle ottopojaksi, ja samalla vanhan perimätiedon oppipojaksi. Väinön omat pojat ovat kuolleet. Tämä on uutta, että Väinöllä on vaimo ja lapsia. Molemmat pojat tosin kuolivat hämärissä olosuhteissa, ja vaimokin kärsii mielenterveysongelmista. Väinön matkalle lähdön syy liittyykin perheasioihin.

Takojamestari Seppo on kiinnostunut uudesta teknologiasta, ja Miklagårdissa hän lyöttäytyykin yhteen tieteistä kiinnostuneen kreikkalaisen Stauriakosin kanssa. Hän on keisari Manuelin yliteknikko ja kehittelee mm. sotakoneita. Yhdessä he pääsevät suurten salaisuuksien äärelle.

Väntti kasvaa tarinan kuluessa pienestä ja heiveröisestä ottopojasta yhdeksi keskeiseksi toimijaksi. Sepon mukana Vänttikin pääsee  tutustumaan Stauriakoksen tieteelliseen maailmankuvaan, ja ystävystyy Stauriakoksen pojantyttären, Irenen kanssa. Irene on älykäs, rohkea ja itsenäinen nuori nainen, jolle uskonnot eivät tuo ratkaisuja: havainnointi, tutkiminen ja todistaminen sen sijaan tuovat.

Väntti on myös piispa Henrin opissa ja oppii lukemaan ja kirjoittamaan sekä tuntemaan uutta uskontoa, joka valtaa maailmaa muinaisuskon pikkuhiljaa väistyessä. Pohjoisen miehetkään eivät voi välttyä uuden uskonnon, eli kristinuskon, vaikutukselta.

Kalevalasta tuttuja henkilöitä, nimiä ja tapahtumia on mukana, mutta sekoitettuna niin, että JP Koskisen Kalevanpojat lähtee aivan omille teilleen ja antaa raikkaita uusia tulkintoja ja hykerryttäviä ratkaisuja. Kalevalan aukkoiseen tarinaan. Vihdoin myös Lemminkäisen äiti saa nimen: Anni!

Lisäksi tarinassa on uusia virkistäviä henkilöhahmoja, viikinkejä tai kveenejä, kuten Egil Vasenkätinen, Björn Pitkäparta ja Knut Kierosilmä. Piispa Henrin ja Laurin myötä vanha legendakin saa uuden selityksen. Voisihan se olla näinkin!

Viime kesänä pääsin käymään Hattulan Pyhän Ristin kirkossa ja näin alttarin, jonka alla on hautaholvi. Kalevanpoikien kronikassa kirkko on nimeltään Hattulan Pyhän Ristinaulan kirkko, ja sillä on oma tärkeä tehtävänsä tarinassa. Kirkon nimi on hersyvän hyvin keksitty ja  liitetty kivasti tarinaan.

Aiemmin olen lukenut JP Koskisen kirjoittaman suomalaissiirtolaisten sukutrilogian, jonka osat ovat Tulisiipi, Haukansilmä ja Ukkoslintu. Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan postaukseni niistä, jos kiinnostaa.

JP Koskisen tuotanto on laaja, ja siihen tutustuminen on kiinnostavaa. Kiitos kirjasta @JP Koskinen!

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=JP+Koskinen

 

Aili Somersalo: Päivikin satu. Kuvittanut Onni Mansnerus

Kiitos kaikille teille, jotka kommentoitte postaustani  Aili Somersalon Mestaritontun seikkailuista ja kiitos @ Hanna Lintunen tiedosta, että Päivikin satu on ilmestynyt ensin, ja Mestaritonttu on sen jatko-osa. Nyt on aukko sivistyksessä paikattu, ja luin myös Päivikin sadun, joka ilmestyi ensi kerran vuonna 1918.

Sain kirjan kirjastosta ja yritin etsiä sitä Antikvaari.fi - sivustoltakin ostettavaksi, mutta sitä ei ole enää saatavilla. Niinpä otin yhteyttä WSOY:n Anna-Riikka Carlsoniin, Irina Björkmaniin ja Hanna Pudakseen ja esitin, että Päivikin sadusta otettaisiin uusintapainos tai vaikka yhteisnide Mestaritontun kanssa. Jään toiveikkaana odottamaan heidän vastaustaan. 

Mutta yllätys, yllätys! Sekä Päivikin satu että Mestaritontun seikkailut löytyvät myös BookBeatista! "Mutu-tuntumalla" näyttää kuitenkin vähän siltä, että varsinkin Päivikin sadussa Onni Mansneruksen kuvien värit ja yksityiskohdat hieman kärsivät.

Monet kommentoivat  Mestaritonttu-postaustani Facebookin Kirjallisuuden ystävät -sivustolla ja muistivat sen rakkaana satuna lapsuudestaan. Opettaja oli lukenut monille satua alakoulussa, ja se oli jäänyt lähtemättömästi mieleen.

Päivikin satu on lyhyt, kertaistumalta luettava johdanto Mestaritontun seikkailuihin. Se loppuu niin, että lukija jää toivomaan, että jatkoa olisi tulossa. Mestaritontun seikkailut ilmestyikin vuoden päästä 1919. Päivikin sadusta selviää myös Yönsilmän ja Päivikin rakastavan ystävyyden taustat ja Päivikin hämmästyttävän monivaiheinen elämä ennen Mestaritontussa kuvattuja tapahtumia.

Mukana häärivät jo Sammaleinen ja myös Mestaritonttu, jonka tehtävänä on vartioida Satumaan rauhaa ja turvallisuutta. Selviää myös, miksi kuningas haukkuu Mestaritontun ja saa hänet lähtemään Satumaasta. Myös Sammaleisen elämästä paljastuu asioita, jotka eivät käy ilmi Mestaritontussa. Ihmettelen, miksi uusintapainosta ei ole otettu, ja Päivikin satu on päässyt unohtumaan. Onneksi on vielä lukijoita, jotka muistavat sadun ja vinkkaavat sitä muillekin.

Aili Somersalon kuvaileva kieli on tässäkin kirjassa vertaansa vailla,  ja se auttaa näkemään tapahtumat selkeästi mielikuvien avulla. Onni Mansneruksen kuvat täydentävät tarinaa hienosti.

Joulun ajan lukemisistani Aili Somersalon sadut ovat ehdottomasti vaikuttavimpia lukukokemuksia.

Postaukseni Mestaritontun seikkailuista avautuu linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Aili+Somersalo