Lukemisen yhteydessä käsiini osui myös Historia-lehden Suuri kultanumero, jossa sattumalta on myös artikkeli Pontius Pilatuksesta. Huomasin, että lehdessä ja kirjan kannessa on sama kuva, jonka alkuperäislähdettä ei ole kummassakaan selkeästi mainittu.
Historia-lehden artikkelin otsikko on asenteellinen: "Raamatun pahis vältteli vastuuta: Pontius Pilatus pesi käsiään päivät pitkät" . Sahlbergin näkemys on toinen: Pilatus ei suinkaan vältellyt vastuutaan, vaan hoiti tunnollisesti virkatehtäviään, mutta Jeshuan asiassa hän oli niin sanotusti puun ja kuoren välissä ratkaisemassa ongelmaa, johon hänen määräysvaltansa ei oikeastaan riittänyt. Hän myös joutui pappien ikävän juonittelun uhriksi.
Sahlbergin kertomuksen mukaan Pilatus tiesi, että juutalaisten tapa oli kerran vuodessa panna kaksi rikollista vastakkain ja vapauttaa toinen kansan valitsemana. Hän tiesi myös sen, ettei tämä olisi oikea tapa Barabbaksen ja Jeshuan kohdalla, koska vain toinen oli tuomittu rikollinen. Romaanissa ylipappi Kaifas johdatteli Pilatuksen kuitenkin suostumaan tähän äänestykseen. Pilatus halusi uskoa hyvään, eli siihen, että kansa äänestäisi viattoman vapaaksi, mutta toisin kävi. Todennäköisesti kansan joukossa oli myös pappien järjestämiä provokaattoreita vaatimassa Barabbaksen vapauttamista ja Jeshuan tuomitsemista.
Sahlberg kuvaa sekä Pilatuksen että Jeshuan ihmisinä inhimillisine piirteineen; ei pelkästään hyviksinä tai pahiksina, vaan mielenkiintoisina persoonina. Tämä onkin Pilatus-romaanin suuri ansio. Kerrontateknisesti romaanissa on samaa kuin Waltarin Sinuhessa, jossa ikääntynyt minäkertoja kertoo elämästään edeten nykyhetkestä menneisyyteen. Pilatuksen omaa ajatuspuhetta kuvataan käyttämällä sinä-kerrontaa. Sekin on ennakoinnin ohella taitavasti käytetty tyylikeino.
Kirjassa vilahtelee historiallisia ja Raamatusta tuttuja nimiä, kuten Ceasar, Augustus, Caligula, profeetta Johannes [Kastaja] ja Herodes, jotka Sahlberg kirjoittaa fiktiivisiksi hahmoiksi niin, ettei lukijan tarvitse miettiä, osaako sijoittaa henkilöt johonkin oikeaan asiayhteyteen tai tietääkö heistä jotakin oikeita faktoja. Lukija kyllä ymmärtää lukevansa fiktiota. Raamatusta tuttua kertomusta ei ole tarpeen toistaa yksi yhteen. Sahlbergin kertomus vain sivuaa sitä, mutta kulkee omia polkujaan, ja nimensä mukaisesti keskittyy kuvaamaan asioita Pilatuksen kannalta.
Tällaisen romaanin kirjoittaminen vaatii paljon taustatyötä ja sekä historiaan että Raamattuun perehtymistä, mutta tilaa on myös mielikuvitukselle. Uutta näkökulmaa tuovat Jeshuan ja Pilatuksen kohtaamiset ennen Jeshuan tuomiota sekä Pilatuksen yksityiselämä, rakkausavioliitto Claudian kanssa, lasten kohtalot ja lopulta erkaantuminen ja ero, kun Claudia liittyy Jeshuan seuraajiin.
Kerronta etenee hyvin ja pitää mielenkiintoa yllä koko kirjan 440 sivun verran. Paikoitellen kieli on hersyvän hauskaa, kuvailevaa ja suorasukaista. Mukavaa on myös, että Raamatusta tutut Jeesuksen puheet on kirjassa puhekielistetty Jeshuan puheiksi. Näin niistä on tullut aidon oloisia.
Lukeminen eteni hitaasti, ei suinkaan kirjan tylsyyden vuoksi, vaan siksi, että lopulta oli pakko hieman hidastella ja vähän pitkittää lukunautintoa. Asko Sahlbergin Pilatus on hieno kirja!
Ajan nopean kulumisen kuvaus kosketti minua, koska juuri samoja asioita olen itsekin viime aikoina ihmetellyt:
"Vaikka en ollutkaan vielä vanha mies, koin kipeästi vuosien taipumuksen vilahdella ihmisten nilkkojen lomitse kuin vikkelä tuuli. Aurinko nousi ja aurinko laski, mutta miten ihmeessä sen laskun ja nousun väliin mahtui vuosikymmeniä? Totisesti ihmisen aika, tuumailin haikeana, on lyhyt ja hänen kykynsä käyttää se järkevästi on kehittymättömämpi kuin kilpikonnalla."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti