Suomessa on monisatavuotisia taloja ja tiloja, joiden historiaa voi tutkia, niin kuin sukuhistoriaakin. Niistä voi varmaan myös kirjoittaa tilastoja ja omistajalistoja, luulisin. Maria Turtscaninoff on kirjoittanut mahtavan tarinakokoelman monivuosisataisesta Nevabackan tilasta. Suomaa-nimi viittaa talon sijaintiin syrjäseudulla metsien keskellä ja suon läheisyydessä. Kirjan on suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, ja kansi ja piirrokset ovat Sanna Manderin.
Nimestä olen samaa mieltä kuin @Kirsi Hietanen @Kirsin kirjanurkan postauksessaan: "Se ei mielestäni tavoita alkuperäisen ruotsinkielisen Arvejord-nimen merkityksiä niin kuin pitäisi. Suosta, valtavasta Haltianevasta, kirjassa toki kerrotaan ja sillä on merkittävä osuutensa kokonaisuudessa, mutta niin on perintömaalla ja perityllä maallakin." (https://www.kirsinkirjanurkka.fi/2023/01/maria-turtschaninoff-suomaa.html#comment-form. Luettu 14.6.2023)
Perintömaa-sana toisi mielestäni paremmin mieleen niskavuorelaiset arvot, joita Suomaassakin on näkyvissä.
Kirja kuvaa tilan asukkaita ja elämää 1600-luvulta 2000-luvulle. Vuosisadat ja sukupolvet vaihtuvat, kertojanäkökulmat vaihtuvat, mutta Nevabacka pysyy. Kerrontatekniikka on mielenkiintoinen ja huikean taitava ketjutekniikka; aikaa voi kulua pitkästikin, mutta aina seuraava kertojanääni linkittyy edellisiin kertojiin, edellisiin sukupolviin, ja lukija tietää koko ajan, missä mennään. Virallisesti kai puhutaan episodiromaanista. Nimitystä "käytetään romaaneista, jotka koostuvat useista erillisistä tai toisiinsa löyhästi, esimerkiksi miljöön avulla, liittyvistä tarinoista" (https://finto.fi/kauno/fi/index/E . Luettu 14.6.2023)
Kertojilla on oma äänensä, ja kirjailija käyttää monia erilaisia tyylikeinoja tarinan kuljettamisessa. Kirjeromaanimainen Lintutyttö on mieleenjäävä. Alinan kirjeet ovat näkyvillä, mutta niistä näkee, mitä sydänystävä (ehkä salainen rakastettu) Charlotte on vastannut. Vahinkoeläimiä kertoo koskettavasti Ottilian tarinan. Kesä Doriksen kanssa tuo esiin raikkaan teinitytön päiväkirjan ajalta, jolloin hänet "pakotettiin" Nevabackaan Doris-tädin ja hänen äitinsä hoiviin.
Luontokuvaus on kaunista. Varsinkin kurkien keväinen tanssi ja teerien soidinmenot on kuvattu niin, että uskoisin, että kirjailija on kokenut ne omakohtaisesti.
Myyttiset hahmot ovat läsnä tarinoissa. Tuleepa Nevabackaan kerran piiaksi myös metsänneito. Hänen nimensä, Myrsky, pompaa esille jotenkin nykyaikaisena luontonimenä, vaikka tarina sijoittuu 1700-luvulle, mutta ehkä nimi kuvastaa juuri sitä, että hän ei ole kuka tahansa, eikä tästä maailmasta.
Suomaan tarinat ovat saaneet alkunsa kirjailijan kiinnostuksesta omiin sukujuuriinsa Pohjanmaalla.
Suomaa on ihana, ihana kirja, jota suosittelen lämpimästi.
Lisätietoa kirjailijasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Maria_Turtschaninoff. Luettu 14.6.2023)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti