Viime vuosina Venäjän hyökkäys Ukrainaan, sotauutiset, tuhon kuvat ja tuhosanasto ovat täyttäneet mielen ahdistavuuteen asti. Krimin valloitus tapahtui jotenkin varkain, ilman, että siihen osattiin kai koko Euroopassa oikein reagoida, mutta jälkeenpäin on ymmärretty, että se on osa tätä samaa kokonaisuutta.
Andrei Kurkovin Harmaat mehiläiset on ajankohtainen kuvaus Venäjän hyökkäyssodasta ja miehitystoiminnasta tavallisten siviilien näkökulmasta. Se oli esillä Kirjallisuuden ystävät -FB-ryhmässä, ja yllättävästi se alkoi myös minua kiinnostaa.
Andrei Kurkov on kirjan takaliepeen mukaan palkittu ukrainalainen kirjailija, toimittaja ja käsikirjoittaja. Hän syntyi Pietarissa, mutta on asunut Kiovassa lapsuudesta asti. Kurkov kirjoittaa venäjäksi. Harmaat mehiläiset ilmestyi 2018 venäjäksi, ja 2023 suomeksi. Romaanin on kääntänyt Arja Pikkupeura. Se on käännetty myös muille kielille. Suomennetun romaanin kannen on suunnitellut Tuomo Parikka.
Venäjänkieliset ukrainalaisnaapurukset elävät harmaalla vyöhykkeellä ukrainalaisarmeijan ja Venäjä-mielisten separatistien välisellä alueella. Vain kaksi asukasta on jäljellä: Sergei ja Pavel, joista käytetään kirjassa lempinimiä. Kaikki muut kyläläiset ovat lähteneet; vain lapsuuden vihamiehet ovat jääneet koteihinsa. Kylässä ei ole enää mitään, ei kauppoja, ja sähköäkään ei ole ollut kolmeen vuoteen. Toimeen kuitenkin tullaan. Vanhat lapsuuden vihamielisyydet voidaan unohtaa ja elää sovussa toinen toistaan autellen ja toisesta huolta pitäen. Merkille pantavaa heidän suhteessaan on vieraanvaraisuus, pienet lahjat tutunkin luona vieraillessa ja toisen auttaminen. Votkaa naukkaillaan tuon tuosta.
Päivät kuluvat tapahtumattomuudessa perusasioihin, kuten syömiseen ja nukkumiseen, keskittyen. Eräänä yönä Sergei päättää vaihtaa kaikki kadunnimet ja kyltit ihan vain ajan kuluksi. Sellaista kuulemma tehdään muuallakin aina tarpeen mukaan.
Sergei on mehiläishoitaja, joka kevään tullen päättää lähteä kylästä, jotta mehiläiset pääsevät keräämään mettä rauhassa. Matka Krimille kääntää hänen elämässään uuden sivun ja tuo hänen elämäänsä mielenkiintoisia tapahtumia, jopa rakkauttakin.
Sergei on hyvä ihminen, sympaattinen ja auttavainen, joka ei toivo kenellekään pahaa. Hän haluaa elellä omissa oloissaan ja pysytellä konfliktien ulkopuolella ja hoitaa mehiläisiään. Mehiläistenhoito ja hunajan tuotanto onkin muiden tapahtumien lisäksi erittäin mielenkiintoista seurattavaa.
Sergei arvostaa hyvää naapurisuhdetta, ystävällisyyttä ja auttavaisuutta. Sotatoimien merkitystä hän ei ymmärrä. Kirjailijan oma sotaa ja miehitystä vastustava kanta tulee selvästi esille esimerkiksi siinä, että "kansantasavalta" kirjoitetaan koko ajan lainausmerkkeihin. Joistakin vuoropuheluista ja rivien välistä ymmärtää enemmän kuin mitä sanotaan. Kirjailijan esipuhe on suorapuheinen ja vaikuttava.
Venäjän valta, lait ja pakkokeinot, jotka kohdistuvat mm. Krimin tataareihin, tulevat selvästi esille. Nuorukaisia voidaan syyttää keinotekoisista rikoksista. Heidät voidaan passittaa vankilaan, ja vapautuksena voidaan tarjota Venäjän passin ottamista ja Venäjän armeijaan liittymistä. Toiminta herättää pelkoa ja kohdistuu myös muihin Venäjän alueen kansoihin, niin kuin uutisista on voinut lukea.
Venäjän propagandan vaikutus tulee selvästi esille krimiläisen kaupan myyjän vaahtoamisena Sergeille:
- Ne teidän tataarit karkotetaan, nainen vaihtoi ykskaks puheenaihetta. - Eivät tykkää meistä.
- Miten niin eivät tykkää? Minua kyllä auttavat.
- Tepä ette olekaan me. Meidän valtaa, venäläisvaltaa, ne eivät kunnioita. Ne passitetaan varmasti takaisin sinne uzbekistaneihinsa. Olisivat pysyneet kiltisti siellä, mitä ne tänne tuppasivat...
- No tämähän on heidän maataan, mehiläishoitaja lausui arkaillen.
- Miten niin heidän! nainen kiihtyi hyvänsuovasti. - Ikiaikaista venäläistä oikeauskoisten maata! Jo ennen tataareja venäläiset toivat tänne Turkista ortodoksisen uskonnon, Khersonesokseen. Silloin ei ollut vielä mitään muslimejakaan. Turkkilaiset ne sitten tänne lähettivät samalla islaminuskon kanssa. Putin itse kertoi täällä käydessään, tämä on pyhää venäläistä maata!
- Minä kun en tunne historiaa, Sergeitš sanoi olkapäitään kohauttaen. - Kaikenlasta on voinut käydä.
- Niin se on mennyt kuin Putin sanoi, nainen toisti. - Putin ei valehtele!
Rauhaa rakastava Sergei joutuu tekemään mehiläisiä koskevan raskaan päätöksen. Yksi pesä takavarikoidaan häneltä mehiläisen "terveystutkimuksia" varten. Pesä toki palautetaan, mutta se on täytetty vierailla, harmailla mehiläisillä. Niiden oudosta käytöksestä Sergei huomaa, että ne eivät ole hänen omiaan. Ne ovat tunkeilijoita. Ehkä niitä käytetään jopa vakoilutarkoituksessa. Petro-sotilaan antamalle käsikranaattilahjalle tulee käyttöä, eikä pesästä jää jäljelle kuin vain kuoppa. Suurin osa kolmospesän mehiläisistä kuolee. Se yksilö, joka selvisi, joutuu kokemaan kohtalonsa hetket toisten mehiläisten toimesta. Se yrittää tulla toisten pesään, mutta se ei ole tervetullut.
"Sitä saatteli kolme tai neljä pesän mehiläistä. Ne tyrkkivät sitä ensin sivuun ja tönäisivät sen sitten alas aukolta."
Kun Sergei näkee, etteivät mehiläiset hyväksy tunkeilijaa, myös hän valitsee omansa: omat mehiläisensä, hyvän naapuruussuhteen ja itsenäisyyden. Orastava rakkaussuhdekin saa jäädä, ainakin toistaiseksi. Vakaat olot ovat tärkeämpiä.
Kurkovin Harmaat mehiläiset on vaikuttava ja aiheestaan huolimatta positiivinen kirja. Se on hiljaisella tavalla rauhan puolella. Kirjan myötä minulle heräsi lisätiedon etsimisen tarve Venäjän toiminnasta, Ukrainan historiasta ja Krimin miehityksestä. Syksyllä ilmestyvä Juha Meriläisen Putinin alttaripoika: Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota on jo kirjaston varausjonossa. Lisäksi jonotan Victoria Belimin kirjaa Punaiset seireenit: ukrainalainen sukutarina. Ehkä tutustun myös Johannes Remyn Ukrainan historiaan, joka on kirjoitettu 2015 ja päivitetty 2022.
Positiivinen lukukokemus oli aiemmin myös Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikka: kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Siitä saa paljon historiallista taustatietoa. Postaukseni kirjasta avautuu alla olevasta linkistä.
Lisäksi laitoin kirjaston varaukseen Kurkovin Kuolema ja pingviini -romaanin, jonka sanotaan olevan yksi tunnetuimmista ukrainalaisen nykykirjallisuuden edustajista.
Belimin kirja oli hyvä!
VastaaPoistaTää Kurkovin kirja alko kiinnostaa.
Hei,
PoistaMukava kuulla!