Hannu-Pekka Björkman: Metsä ei kuule neuvojani: kirjoituksia

"Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa herkkävireisesti ihmisenä olemisesta ja pyrkimyksistämme kurottautua kohti merkitystä. Metsä ei kuule neuvojani on matka tunnustetun taiteilijan mielenmaisemaan, muistoihin, aikaan ja taiteen kosketukseen." (Kirjan takakansitekstiä)

Kirjan takaliepeen mukaan Björkman on palkittu ja suosittu näyttelijä, kolumnisti ja kirjailija. Olen pitänyt kaikista lukemistani Björkmanin kirjoista. Aivan  erityisen paljon pidin tästä kokoelmasta, jonka tekstit ovat ilmestyneet aiemmin Eeva-lehden kolumneina vuosina 2014 - 2022.

Ensinnäkin kirjan nimi on loistava! Mielestäni nimi viittaa hyvin osuvasti ihmiseen, joka tärkeilevänä jakelee neuvojaan, vaikka niitä ei kysytä, eikä tarvita. Ihminen luulee tietävänsä, mikä luonnolle on oikein, miten metsiä pitää hyödyntää ja miten toimia tehokkaasti kaikessa suorittamisessaan. Metsä ei kuule, se vain on. On asetuttava kuulemaan, mitä metsällä on sanottavana. Se antaa suojaa, iloa, virkistystä ja jotakin syötäväksi kelpaavaakin vain olemalla, ei vaatimalla, pakottamalla tai ihmisten tavalla vouhottamalla.

Toiseksi tekstien kieli on selkeää ja kaunista. Ajatukset ovat syviä ja viisaita. 

"Eletty, nähty, koettu ja luettu on tallentunut ja tiivistynyt lauseiksi... Kirjoittaminen on liikkumista mielen avaruuksissa. Yksinäisen  tutkimusmatkailijan taivallusta ajassa ja tilassa." ( s. 11 - 12)

Björkmanin teksteissä elämän asioiden tärkeysjärjestys on selvä: kiitollisuus, nöyryys ja pysähtyminen.

Elämä on tarkkuutta kosketti minua erityisesti. Se on pohdiskeleva ja kieleltään kaunis teksti, jota lainaamalla haluan osoittaa teoksen sisällöllisiä aarteita.

"Elämän tarkkuus on syksyn lehtien lento, kieppuvat lentoradat kirkkaassa ilmassa ja yöllisen myrskyn pimeydessä. Elämän tarkkuus ovat myös lehtien suonet ja ruoteet, joita harvoin pysähdymme katsomaan. Kaikki tuo elämää ylläpitävä mikroskooppinen taituruus, joka vallitsee näkymättömissä ympärillämme.

Elämän tarkkuus on keltainen lehti veden pinnalla. Suhiseva tuuli korkeuksissa ja taivaalta satavat värit syksyn viileydessä. Tiet ja polut pehmeät kävellä, matkalla sydämen sisäisen alueen halki."

Muita erityisen koskettavia tekstejä minulle olivat Eläimistä ja ihmisistä, Puitten hengitys ja Merkityksiä. Ne soittelivat sieluni kelloja, ja luin tekstit monta kertaa.

Metsä ei kuule neuvojani sisältää myös paljon viittauksia muihin teksteihin.  Mm. Matti Saanion ja Paavo Rintalan kuvaromaani Lähdön jäljet (1980) vaikuttaa siltä, että haluan tutustua siihen, koska Björkman kuvaa teosta sanoin; "Kuin Edgar Lee Mastersin Spoonriver-antologiasta nousevat ihmisten syntymät ja kuolemat tämän ohuen kirjan sivuilta." 

Oli todellakin mukava viivähtää tämän kirjan viisauden ja syvällisen pohdinnan sekä kauniin kielen parissa. Kiitos kirjasta, @Hannu-Pekka Björkman!

Metsä on aina ollut minulle tärkeä ja rauhoittava maisema. Se antaa kaikille aisteille jotakin. Metsässä oleskelu virkistää ja rentouttaa. Vaikka suuntavaistoni on kehno, pystyn kulkemaan tutussa metsässä tuttuja polkuja ja maamerkkejä seuraten. Postauksen kuva on kollaasi erään minulle tärkeän metsäkokemuksen muistoksi.

Muita kommentteja ja ajatuksiani Björkmanin teoksista avautuu alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2022/01/hannu-pekka-bjorkman-valahdyksia.html