On äiti, isä ja poika, joille ei kirjassa anneta nimiä. Isä on piilotellut jo kaksi vuotta asunnon takahuoneessa. Poika pääsee vain harvoin ulos leikkimään. Tunnelma kotona on kireä ja pelokas. Kun poika kerran on pihalla ja leikkii halkopinon päällä linjurikuskia, pihan eteen ajaa tuliterä beessin värinen Pobeda. Poika pääsee kyytiin ja koskemaan rattiin ja auton vipuihinkin. Auto on vastustamaton, ja sitä ajaa kiva Pobeda-setä. Toisella kerralla poika unohtaa kaikki varoitukset. Kun linjurikuski katsoo tiukasti tietä "ohjatessaan" autoa, hän ei huomaa, että kotipihaan ajaa toinenkin auto, kuorma-auto, josta hyppää nahkatakkisia miehiä, jotka menevät kotiin. Isä katoaa.
Ilmar Taskan Pobeda 1946 kertoo Neuvostoliiton miehitysajasta tallinnalaisen perheen kokemana. Virolaisten muuttunut arkitodellisuus tulee esille pienin keinoin, vuoropuhelussa, ajatuksena, rivien välissä.
Pobeda-setä on pojalle ystävällinen, mutta samalla hän on salaisen poliisin mies, jonka tehtävänä on hallinnoida ja toimeenpanna kansanvihollisten nimilistoja, katoamisia, vangitsemis- ja tappokäskyjä. Ystävällisyys ja hurmaavuus ovat vain osa toimenkuvaa. Hän toimii operatiivisella osastolla. Toimeenpano-osastolla työskentelevät likaisen työn tekijät kyselemättä ja kyseenalaistamatta mitään.
Pobeda-setä liittyy vääjäämättömästi pojan, isän ja äidin elämään. Myös Johanna-tädin ja hänen rakastettunsa Alanin elämään hänellä on vaikutusta. Kirjan aihe on ahdistava ja se sisältää paljon kauheita asioita, mutta se on kirjoitettu erittäin hyvin. Takaliepeen mukaan Imbi Paju on kirjoittanut siitä seuraavasti UpNorth- julkaisussa:
"Se on täydellinen! Pobeda 1946 sisältää kaikki neuvostoajan luomat arkkityypit, muttei sorru mustavalkoisiin asetelmiin ja asenteisiin. Teos on hienovarainen, mukaansatempaava ja psykologisesti uskottava. Taska käyttää kaikkia aisteja, ja siksi teoskin elää: se ei vain näy ja kuulu, vaan myös tuoksuu ja tuntuu. Valaistessaan mennyttä, myrskyisää aikakautta, Pobeda 1946 puhuttelee lukijaa, joka joutuu luovimaan nykyhetken epävarmoilla vesillä."
Pobeda 1946 todellakin peilautuu nykyhetkeen. Lähialueen käyttämä propaganda ja sanasto on tuttua, ja samanlaista toimintaa on valitettavasti nähtävissä edelleenkin.
Samaa aihetta käsitellään myös Sofi Oksasen Finlandia-palkinnon voittaneessa romaanissa Puhdistus. Vaikka aihe on sama, Taskan Popeda 1946 on mielestäni helpompi luettava. Yhtenä syynä on ehkä henkilöiden sympaattisuus, vahvuus ja periksiantamattomuus. Varsinkin pojan neuvokkuus, viisaus ja positiivinen tulevaisuuden usko kantavat. On myös hyviä ihmisiä, ja yllättävältä taholta esille tulevaa inhimillisyyttä.
Kun kaikki on menetetty, ja äiti ja tätikin häviävät pojan elämästä, hänellä on vain kolme ruplaa taskussa, oma neuvokkuutensa ja kaiken kattava toivo. Se tarttuu myös lukijaan, joka toivoo sydämensä pohjasta, että poika selviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti