14/10/2020

Elena Ferrante: Napoli-sarja, suomentanut Helinä Kangas

 


Elena Ferrante: 

Loistava ystäväni: lapsuus ja nuoruus 2016                       

Uuden nimen tarina: nuoruus 2017                    

Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät: aikuisvuodet 2018

Kadonneen lapsen tarina: kypsyys - vanhuus 2018

Olipa urakka, kun luin koko Elena Ferranten Napoli-sarjan peräjälkeen; neljä kirjaa ja n. 1830 sivua.  Aikaa meni monta viikkoa, ja välillä jo tuskastutti, mutta en lipsunut päätöksestä. Yritän nyt saada moninaiset ajatukset kasaan ja ilmaistua tiivistetysti.

Jarl Hellemann -palkintoraati valitsi Helinä Kankaan suomentaman sarjan avausosan vuoden 2016 parhaaksi käännösromaaniksi. Palkintoraadin mukaan "Helinä Kankaan suomennos on todellinen taidonnäyte. Käänös välittää hienosti alkuteoksen eleettömän tyylin ja vie lukijansa väriä ja väkivallan uhkaa huokuvaan Napoliin, sen köyhien kortteleihin, joissa ei pelätä elää, rakastaa tai kuolla. Hehkuva, loistava kudelma, jota on vaikea laskea käsistään." (3. osan etulipeestä)

Voin yhtyä raadin mielipiteeseen. Loistava ystäväni lähti vetämään heti, ja tekstin vahvat kuvat pyrkivät yölläkin mieleen ja sekoittuvat uniin. Mielen pohjalta alkoi pian tulvia kuvia kotitakissa ja alushameessa räyhäävästä Sophia Lorenista Vittorio De Sican ohjaamassa elokuvassa Avioliitto italialaisittain. (Ks. https://www.smackthejack.net/onnigideon/6239/ sisältää trailerin, luettu 14.10.2020 ) 

1. osa luo kuvan Napolin köyhyydestä, tyttöjen ja naisten jatkuvasta seksuaalisesta häirinnästä,väkivaltaisesta elämäntavasta, naisen alistetusta asemasta sekä perheiden monimutkaisista suhteista. Tarinan keskiössä on Lilan ja Elenan luja, mutta läheisriippuvainen ystävyys. Kirjan kuvaamat yhteiskunnalliset ilmiöt ovat kiinnostavia. Tuntuu olevan tavallista, että aikuiset, naimisissa olevat miehet, lähentelevät nuoria tyttöjä, ja naimisiin mennään alaikäisenä, jo 16-vuotiaana. Eikö Italiassa tunnettu 1950-luvulla mitään suojaikärajaa? Oliko tämä todellakin laillista?  Onko suojaikärajaa olemassa nyt?

2. osassa, Uuden nimen tarinassa, päästään syvemmälle naisen alisteiseen asemaan, perheväkivaltaan ja tietyn perheen mafiamaisiin otteisiin ihmisten hallinnassa. Kaunottarista tulee nopeasti hengettömiä kotiäitejä, joiden on alistuttava aviomiestensä mielivaltaan. Katolilaisuus ja perinteet kahlitsevat ja säätelevät elämää. Juuri nämä yhteiskunnalliset näkökulmat olivatkin kirjassa mielenkiintoisia, mutta nuorten ihastumis- ja seurustelukohtaukset ja jatkuva tunteiden vatvominen oli puuduttavaa. Enzon persoona saa lisää tilaa, mistä pidin kovasti. Enzo on poikkava persoona muihin verrattuna: vakaa, turvallinen ja rehellinen.

3. osa, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät,  ei mielestäni nouse kiitoon, vaan tuntuu hieman väkinäiseltä. Kerronta tuntuu pikkutarkalta ja turruttavalta. Mafiaperhe palkkaa hallitsemiaan köyhiä miehiä töihin - ei kysytä, mitä työ on, kunhan rahaa tulee. Köyhä on valmis kaikkeen, mistä maksetaan. Ihmisten pitää alistua perheen vallan alle selvitäkseen päivittäisestä elämästä.

4. osan, Kadonneen lapsen tarina, aikana aloin mielessäni kiittää suomalaisten tapaa pitää etäisyyttä toisiinsa. Täällä saa kai sentään olla sairaalassa rauhassa ilman meluavia sukulaisia, jotka kilvan puuttuvat toistensa asioihin. Kulttuurierot Suomen ja Italian välillä - tämän kirjasarjan pohjalta - vahvistuvat, ja pisteet keräsi kyllä Suomi.  Näillä italialaisilla tuntuu olevan elämäntehtävänä puuttua toistensa asioihin ja syytellä ihmisiä milloin mistäkin. Miksi he eivät anna kenenkään olla rauhassa? Tähän Napoli-sarjan maailmaan peilaten, ei ole ihme, että kevään 2020 koronaluvut olivat Italiassa aivan omaa luokkaansa.

4. osa on tragedia, kun 4-vuotias lapsi katoaa aivan yhtäkkiä keskellä päivää, vilkkaalta kadulta, äitinsä läheltä. Kuka hänet sieppasi? Miksi? Mitä lapselle tapahtui? Äidin ja monen muun elämä romahtaa, eikä palaudu koskaan enää ennalleen. Epäilyksiä syyllisistä ja lapsen kohtalosta on, mutta ei mitään todisteita. Ovatko  korttelissa sittemmin tapahtuneet murhat kosto?

Koko sarjan kestoteemana on Lilan ja Elenan syvä, mutta epäterve ystävyys. Jo lapsena Lila osoittautui älykkääksi, ylivoimaiseksi, ja jopa vaaralliseksi. Elenan kiltteys ja pyrkimys sivistyksen kautta ulos napolilaisen korttelin vallasta on Lilalle jatkuva pilkan kohde. Lila ei saanut käydä kuin kansakoulun, mutta perehtyi moniin asioihin omin päin, jopa tietokoneisiin ja ohjelmointiin ensimmäisten joukossa ja perusti menestyneen it-yrityksen.

4. osan lopussa Lilan ja Elenan nuket palaavat vuosikymmenten jälkeen Elenan haltuun, ja nukkejen myötä heräsi kysymyksiä. Kuka lopulta piti koko sarjan ajan lankoja käsissään? Kuka vaikutti kaikkeen? Mitä Lilalle lopulta tapahtui?

Olen tyytyväinen, että sain kahlatuksi paljon kehutun Napoli-sarjan. Se oli vaikuttava lukukokemus, varsinkin yhteiskunnallisten teemojen osalta, mutta en ylistä sitä varauksettomasti. Tekstiä olisi voinut tiivistää ja karsia, ja tunteiden vatvomista olisi voinut olla hieman vähemmän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti