Aloin lukea Rosa Liksomin Everstinnaa mielenkiintoon virittäytyneenä: Kirjailijasta on positiivinen käsitys kirjoittajana ja haastattelujen perusteella. Hän on kotoisin samoilta seuduilta kuin minäkin, murre on tuttua, elävää ja ilmaisuvoimaista, ja tapahtumapaikat ovat tuttuja, vaikkakin fiktioon piilotettuja. Myös kohdehenkilö, kirjailija Annikki Kariniemi (myöhemmin Kariniemi-Willamo-Heikanmaa), on jo lapsuudesta tuttu nimi ja erikoinen persoona, josta puhuttiin, hieman naureskellen tosin. Lisäksi Aavasaksan vaaran päällä oleva kirjailijan patsas on tuttu, mutta henkilökohtaisesti en ole häntä koskaan nähnyt.
Kirjaa alkoi lukea Kariniemen elämäkertana, mutta haastattelussa Liksom korosti sen olevan fiktiota. Fiktio tulee esille myös miljöössä, jossa on tuttuja koordinaatteja ja paikkojen nimiä, kuten Ylitornio, Ruotsin raja, Miekojärvi, Iso-Vietonen ja Raanujärvi, mutta häivytys toimii. Vietosen koulua ei tietääkseni ole koskaan ollut, eikä myöskään Kalmalompoloa, vaikkakin joku sen tapainen paikka voikin olla olemassa. Everstinnan persoonassa on varmaan paljon Annikki Kariniemeä, mutta myös luultavasti kirjailijaa itseään ja ehkä myös muiden henkilöiden piirteitä, niin kuin hyvässä kirjallisuudessa voi olla. Luultavasti Everstinnassa Liksomin ja Kariniemen elämät ja persoonat risteävät ja kulkevat toistensa läpi. Ehkäpä IKL:n kannattajan ja vasemmistolaisen nuoren naisen ystävällinen juttutuokio onkin symbolisesti kirjailijan ja hänen romaanihenkilönsä kohtaaminen. Kohdataan, jutellaan hetki, mutta mennään kuitenkin eri suuntiin.
Everstinna on kertomus Everstinnan henkilökohtaisesta elämästä, rohkeasta elämänasenteesta, epäsovinnaisista rakkauksista, ja avioliitosta sadistisen eversti Willamon kanssa. Se on myös kertomus sota-ajasta, natsisismista, tämän päivän vihapuheesta ja me-muut -asettelusta. Everstinnaa lukiessa korostuu sodanaikainen saksalaisten sotilaiden ihailu ja natsismi. Historia tulee lähelle, suorastaan iholle. Suomi on ollut natsimaa, ja valokuvat natsilipuista esim. Oulun kaupungintalon lipputangoissa ovat totisinta totta. Historia toistaa itseään. Nykytilanne on monessa maassa jo huolestuttava. Pakolaisiin ja muslimeihin suhtaudutaan negatiivisesti, kuten juutalaisiin toisen maailmansodan alla ja aikana. Uhkaa ja pelkoa sekä leiritysmentaliteettia on pelottavan paljon. Liksom on terävä nykyajan kuvaaja, vaikkakin historian ja fiktion kautta.
Rosa Liksomin kertojanääni on aito. Hän on tehnyt valtavan taustatyön esim. Lapin vankileireihin perehtymisessä, saksalaisten sotilaiden toimista Suomessa sekä kohdehenkilön elämästä. Everstinna kuvataan vahvana oman tien kulkijana, joka uskaltaa elää omannäköistään elämää. Hän on "naarasuroshirvi", uljas ja itsenäinen oman tiensä kulkija.
Kirja on todella vaikuttava. Kouluarvosanana antaisin kirjalle 10-. Miinus tulee siitä, että muutahmaan sanhaan mie olisin pannu h:n, mutta niitä ei tekstissä ollu, vaikka muuten murre oli kyllä aitoa ja loistavasti kirjoitettua. Koska peräpohjolan murre voi olla lukijoille outoa, on hyvä, että kirjassa on sanasto sekä murresanoista että vierasperäisistä, murteellisista henkilönnimistä.
Kirjan lukemisen jälkeen minulle heräsi halu tutustua Kariniemen tuotantoon ja elämään. Kirjastossa on varattuna Erään avioliiton anatomia, eli ilmeisen rehellinen kuvaus Kariniemen perhehelvetistä. Willamo näyttäytyy ikävänä persoonana, vastustamattomana, mutta julmana psykopaattina ja myös pedofiilinä. Lisäksi Kariniemen muu tuotanto, varsinkin eräkirjallisuus kiinnostaa. Liksom teki tuotannosta melko selvän analyysin "minän puheena."
Ensimmäisten joukossa kirjastosta tulivat jo seuraavat elämäkerralliset teokset:
- Jäiset laakerit - artikkeleita pohjoisista naiskirjailijoista (Toim. Sinikka Tuohimaa, Nina Työlahti ja Ilmari Leppihalme). Sisältää artikkelin myös Rosa Liksomista.
- Pohjois-Suomen kirjallisuushistoria (Toim. Sinikka Carlsson, Liisi Huhtala, Sanna Karkulehto, Ilmari Leppihalme ja Jaana Märsynaho). Sisältää tietoa myös Rosa Liksomista.
- Marja L. Tuominen: Mie elän tätä Lappia - Kirjailija Annikki Kariniemen luontosuhde
Viivähdän näissä tunnelmissa vielä hetken.
Kiitos, Rosa Liksom, hienosta kirjasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti