Tartuin Anderssonin Oton elämä -teokseen jotenkin varovaisesti ajatellen: Katsotaanpa nyt tuokin. Kirja on kirjoitettu 2011, mutta kansikuva on mielestäni mielenkiintoisesti 70-lukulainen.
Kirjan minä on Otto, ikääntyvä kirjailija, jazz-pianisti ja entinen poliitikko. Otto lienee kirjailijan alter ego, niinpä:
"Otto halusi tehdä elämästään yhteenvedon, inventaarion siitä mitä oli ollut. Paras tehdä se niin kauan kuin vielä tietää kuka on, muistaa elämänkumppaninsa, lasten ja lastenlasten nimet, pystyy ostamaan punaviiniä ja käymään vessassa ja täyttämään veikkauskupongin ilman kotihoidon apua, Otto järkeili."
On hienoa jättää itsensä läheisille sisintä myöten. Kirjaan kirjoitettuna ihminen voi vaikuttaa siihen, miten ja millaisena hänet muistetaan.
Kirjassa on läsnä musiikki ja laaja kulttuurinen sivistys, lukeneisuus. Siitä nauttii. On mukavaa lukea ajattelevan ihmisen ajatuksia elämästä ja kuolemasta tässä tyhjäpäiden luvatussa maassa. Kirja etenee hitaasti pohdinnasta toiseen. Esille nousee idealistin pettymys politiikkaan ja sivistyksen kaipaaminen niin politiikassa kuin sen ulkopuolellakin. Tietty melankolisuus hallitsee tekstiä, kuten käsittääkseni Anderssonin persoonaakin.
Hiljaiseloa Meilahdessa - Oton elämä 2 on myös lainattu, mutta tässä vaiheessa taidan kuitenkin alkaa vilkuilla kirjapinon muita kirjoja. Ensimmäisinä siellä näyttää olevan Anni Kytömäen Kultarinta ja Hanna Weseliuksen Alma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti