Takakansitekstin mukaan Kristin Neff on Texasin yliopiston professori ja maailman johtavia myötätuntotutkijoita. Kirjassaan hän neuvoo, miten voimme luopua liiallisesta itsekritiikistä ja opetella kohtelemaan itseämme ystävällisesti ja parantaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiamme kilpailuhenkisessä nykymaailmassa.
Kirjan lukeminen edistyi hitaasti, kun lähes joka sivulta löysi itsensä, ajatuksensa, reagointitapansa ja toimintamallinsa, jos ei juuri nykyisen minän, niin ainakin aiemman. Kirjaa lukiessa huomasi, että joissakin asioissa itsensä suhteen on jo pitkällä, joissakin on vielä kehittymisen varaa.
Itsemyötätunto-kirjassa on monia omaan elämään ohjeiksi soveltuvia kohtia, joita halusi kirjata muistiin. Lisäksi siinä on monia harjoituksia. Muutama meditaatiomantrakin herätti kiinnostusta. Mielenkiintoista olivat myös Neffin esittelemät ajatukset valikoimattoman kehumisen seurauksista ja amerikkalaisesta narsismiedpidemiasta, esim. kouluissa, joissa opiskelijat kuvittelevat olevansa maailman parhaita, vaikka muualta tulleet opiskelijat päihittävät heidät mennen tullen.
Neff ei kehota itserakkauteen, josta voi olla monenlaisia huonoja seurauksia, mm. narsismia ja hyökkäävyyttä. Hän ei kehota myöskään itsesääliin vaikeiden asioiden kohdatessa, sillä se ei vie eteenpäin. Kristin Neff kehottaa nimenomaan itsemyötätuntoon, puhumaan itselleen kuin hyvälle ystävälle ja siten selviämään negatiivisista asioista ja elämän vastoinkäymisistä positiivisella tavalla.
Kirjassa oli paljon asioita, jotka saivat mietiskelemään omaa elämäänsä. Kaikista eniten minuun kolahti kuitenkin termi "riippuvainen itsetunto", jossa itsetunto riippuu onnistumisesta tai epäonnistumisesta, hyväksynnästä tai paheksunnasta. Kuinka monta vuotta (ja vuosikymmentä) tällainen on muokannut persoonaani miellyttämään ja kiltiksi, vähättelemään itseä tulkintojen perusteella! Loppuelämän voinkin nyt keskittyä päästämään tästä irti itsemyötätunnon avulla, syyttämättä ja hyväksyen; irrottamaan itseni erilliseksi siitä, mitä toiset tekevät tai sanovat, vapaaksi tulkinnoista, ja tarpeen vaatiessa mittaamaan murhetta koko ihmiskunnan mittakaavassa. Pienet murheet ja itsesäälinaiheet saavat tällöin aivan erilaiset mittasuhteet.
Kristin Neffin Itsemyötätunto oli kyllä vaikuttava lukukokemus, ainakin tällaiselle märehtijätyypille. Tietynlainen amerikkalaisuus siinä kuitenkin häiritsi. Luin heti perään myös samaa aihetta käsittelevän Ronnie Grandellin Itsemyötätunto-kirjan. Se on ensimmäinen kotimainen aihetta käsittelevä kirja. Grandell on myötätuntokeskeiseen psykoterapiaan erikoistunut työterveyspsykologi ja johtajuuscoach. (Miksiköhän sana "valmentaja" ei sopinut titteliin?)
Grandellin kirja on riisutumpi versio aiheesta. Siinä on myös harjoituksia ja tapausesimerkkejä, joihin on helppo samaistua. Joka luvun jälkeen on yhteenveto. Keskeinen sanoma siinä on, että jatkuvan autopilotin voi vaihtaa tietoiseen läsnäoloon. Ristiriita- tai stressitilanteissa ei esim. tarvitse toimia, niin kuin on aina toiminut, vaan voi pysähtyä ja toimia tietoisella tavalla toisin. Lukemisjärjestystä voisin suositella toisinpäin, sillä Grandellin Itsemyötätunto perehdyttää aiheeseen selkeästi ja hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti