Astrid Lindgren seurasi tarkasti toisen maailmansodan tapahtumia ja kirjasi niitä sotapäiväkirjoihinsa, eli 17 nahkakantiseen päiväkirjaan, joihin hän liimasi myös paljon lehtileikkeitä kommentoiden niitä. Päiväkirjoja säilytettiin vuoteen 2013 asti Lindgrenin kotona pyykkikorina käytetyssä pärekorissa.
Lindgren on koko sodan ajan "poloisen" Suomen puolella ja kertoo empaattisesti Ruotsin avustustoimista: sotaan lähteneistä vapaaehtoisista ja muusta Ruotsin antamasta rahallisesta ja aineellisesta tuesta: vaatteista, hevosen loimista, pullotetusta verestä. Antaapa Astridkin anoppinsa takin suomalaisten lämmikkeeksi, vaikka arveleekin suomalaisten kärsivän riittävästi ilman sitäkin. Suomen lisäksi hän seuraa erityisen tarkasti ja kauhistuneena Tanskan, Norjan ja Baltian maiden miehityksiä.
Lindgren on terävä ja älykäs tarkkailija. Hän työskenteli turvallisuuslaitoksen postintarkistuslaitoksen palveluksessa. Työhön kuului höyryttää auki kirjeitä ja lukea niitä, joten hänellä oli paljon sellaista salaista tietoa, jota muilla ei ollut. Mm. natsien harjoittama terrori ja yksittäisten ihmisten kohtalot ulkomailla tulivat esille autenttisista kirjeistä, joita Lindgren kopioi päiväkirjoihinsa. Vaikka Ruotsi oli virallisesti puolueeton, se antoi kuitenkin saksalaisille kauttakulkuluvan Norjaan. Julkisesti puhuttiin "lomakuljetusluvasta". Astrid Lindgren kritisoi tätä päiväkirjoissaan ankarasti.
Lindgren on koko sodan ajan "poloisen" Suomen puolella ja kertoo empaattisesti Ruotsin avustustoimista: sotaan lähteneistä vapaaehtoisista ja muusta Ruotsin antamasta rahallisesta ja aineellisesta tuesta: vaatteista, hevosen loimista, pullotetusta verestä. Antaapa Astridkin anoppinsa takin suomalaisten lämmikkeeksi, vaikka arveleekin suomalaisten kärsivän riittävästi ilman sitäkin. Suomen lisäksi hän seuraa erityisen tarkasti ja kauhistuneena Tanskan, Norjan ja Baltian maiden miehityksiä.
Lindgren selostaa maailmanlaajuista sotahistoriaa, mutta samalla hän kirjoittaa myös perheen historiaa. Yksityinen ja yleinen lomittuvat mielenkiintoisesti tuoden uuden näkökulman historiaan. Toisinaan lasten sairastuminen vie mielenkiinnon maailman tapahtumista. Sotapäiväkirjoja kirjoittaessaan Astrid Lindgren oli 32-vuotias perheenäiti. Kerta kerran jälkeen hän ihmettelee kiitollisena sitä ylellisyyttä, josta ruotsalaiset saivat nauttia säännöstelystä huolimatta. Joulu- ja pääsiäisruokien sekä lasten saamien lahjojen kuvailu on sympaattista.
Luin aiemmin Lindgrenin elämäkerran (ks. https://kirjakirjokansi.blogspot.fi/search/label/Jens%20Andersen) Sotapäiväkirjat vahvistavat saamaani käsitystä Lindgrenin älykkäästä ja sydämellisestä persoonasta. Kirjan esipuheessa Kerstin Ekman kirjoittaa: "...juuri hänen terävä älynsä auttoi häntä saattamaan mittavan sotapäiväkirjahankkeen päätökseen. Tämän vuoksi päiväkirja ei ole pelkästään elävä kuvaus sodasta vaan myös Astrid Lindgrenistä sellaisena kuin hän oli ja millaisena hän tosiaan myös pysyi."
Sodan loppupuolella ilmestyi Lindgrenin lastenkirjat Kerstin ja minä sekä Peppi Pitkätossu, mutta kirjailijan ura oli vasta alkamassa. Hänen mielestään oli vain hauskaa olla "kirjailija", niin kuin hän itse lainausmerkkejä käyttäen kirjoitti. Valtaisa suosio ja taloudellinen menestys olivat vasta tulossa.
Sotapäiväkirjat 1939 - 1945 täydentää mielenkiintoisesti Astrid Lindgrenin elämäkertaa, ja elämäkertojen avulla myös hänen lastenkirjansa saavat syvempää merkitystä, kun tietää, millaiset arvot olivat hänelle tärkeitä.
Sotapäiväkirjat 1939 - 1945 täydentää mielenkiintoisesti Astrid Lindgrenin elämäkertaa, ja elämäkertojen avulla myös hänen lastenkirjansa saavat syvempää merkitystä, kun tietää, millaiset arvot olivat hänelle tärkeitä.
Mielenkiintoinen kurkistus Lindgrenin elämään ennen kuuluisuutta. Ja on toki ihailtava, että hänellä oli mielenkiintoa koota itselleen muistikirjat täyteen lehtileikkeitä ja kertoa sodasta havaintojaan. Ja että hän piti "sotapäiväkirjaansa" loppuun asti, olisi luullut, että jossakin vaiheessa into olisi lopahtanut.
VastaaPoista