Amanda on "syntynyt käyttökelvottomana, kuin viulu, jossa on lapion varsi." 16-vuotiaana hänet tuomitaan ensimmäisen kerran vankilaan irstaan elämän ja juopottelun vuoksi. Hän on irtolainen, jonka on tultava toimeen, sillä mitä hänellä on. Kun tarvitaan ruokaa, vaatteita tai yösijaa, Amanda kyllä tietää, miten nainen voi saada rahaa. Sen tietävät ammattilaisetkin. Amanda suhtautuu rahan ansaitsemiseen käytännönläheisesti, ja siitä hänet tunnetaan. Markkinoiden aikaan hänet pidetään putkassa varmuuden vuoksi.
Kirjan tapahtuma-aika kattaa vuodet 1890 - 1918. Kirjassa eletään pääasiassa Seilin saarella, Nauvon lähellä. Amanda Aaltosen elämästä ikävuodet 26 - 52 v kuluvat Seilin saarella, jossa aiemmin hoidettiin leprasairaita, ja myöhemmin saarella sijaitsi kroonikkopotilaiden mielisairaala. Saarella elää naispotilaita, joista osa on tehnyt vakavia rikoksia ja osalla on erilaisia henkisiä sairauksia. Diagnoosejakin on, mutta kaikkiin diagnooseihin ei ehkä voi luottaa. Eikä aina voi olla varma, kuka on potilas ja kuka hoitaja.
Vaikka Seili on pääasiallinen tapahtumapaikka, tapahtumat lähtevät kuitenkin liikkeelle kuumailmapallolennolta kohti Pariisia vuonna 1890. Duplesis-herran ja Amandan elämä Pariisissa on erikoista ja outoa, ja se on kuin eri kirjasta, mutta Pariisin aika toimii tiettyjen "hullun tekojen" ja Amandan persoonan pohjustajana.
Elämä Seilillä sujuu arkiaskareissa, joihin vapaakävelijät, eli terveimmät potilaat määrätään. Vaikeimmat tapaukset elävät länsisiivessä, eikä heitä paljon ulkona näy. Seilissä kehrätään, kudotaan, pyykätään, mankeloidaan, tyhjennetään hyyskää, nostetaan perunaa, totutaan olemaan kommentoimatta terveydentilaansa ja tehdään työt niin, että saadaan juoda päivittäin kahvikupillinen. Elämä vakiintuu uomiinsa. Yhden epäonnistuneen karkaamisyrityksen jälkeen Amandan sellistä tulee vähitellen koti pitsiverhoineen ja -liinoineen. Juhannusruusukin kukkii vaasissa. "Ei täältä lähdetä minnekään."
Amanda Aaltonen kärsii oudoista iho- ja näköoireista ja joutuu erilaisten lääkehoitojen uhriksi. Oliko Amanda vain prostituoitu, varas ja parantumattomasti mielisairas? Aluksi kyllä näin ajattelee, mutta lukemisen edistyessä alkaa vähitellen tuntua siltä, että ei hän ainakaan mielisairas ollut, päinvastoin! Oireet johtuivat ehkä erityisherkkyydestä, elämän mittaisesta väärästä kohtelusta, huonosta näöstä ja erittäin voimakkaasta hormonivaihtelusta. Enemmän kuin mielisairaalaa, Amanda olisi tarvinnut sosiaalihuoltoa sekä silmälääkärin, ihotautilääkärin ja gynekologin asiantuntevaa apua.
Seilin saari elää omavaraisesti. Arkirutiinit tuovat turvaa. Lapset on opetettu kunnioittamaan vapaakävelijöitä ja antamaan heille rauhan. Salaisuuksia on, jos niiden halutaan jäävän salaisuuksiksi. Hoitotoimenpiteet ovat julmia ja epäinhimillisiä, eikä kukaan hoitajista ole koulutettu sairaanhoitaja. Lääkärienkin tietämys oli 1800-luvulla vielä mitä sattuu, eikä saarella edes ollut lääkäriä. Katetutta, kiusaamista, vallan väärinkäyttöä, seksuaalista ahdistelua ei nähdä, eikä niihin puututa. Pitää vain oppia olemaan välittämättä. Ystävällinen huolenpito ja suklaarasian silkkinauha voivat herättää kiitollisuutta, jota joku erehtyy pitämään jopa rakkautena. Rakkaudennälkäinen voi tulkita arkisen huolenpidonkin rakkaudeksi.
Saaren oloissa yllättävästi syttyvä oikea rakkaustarina on kuvattu vähäeleisesti ja kauniisti. Pienen hetken ajan Amanda saa kokea suurta onnea, mutta mahdoton, epäsopiva rakkaus estetään. Kaikenlaista hullutusta saarella on nähty, mutta kalasumppu, jolla voisi kuljettaa eläviä kaloja Tukholmaan myytäväksi, on raja, jota ei voi ylittää. Ties, vaikka korjailija-nikkari ja potilas keksisivät tulla kirkkoonkin yhdessä, kun yhdessä olivat veneen purjeitakin värkkäilleet ja verkkoja paikkailleet.
Katja Kallio on minulle taas uusi löytö Suomen kirjallisuudessa, vaikka hän on kirjoittanut jo viisi romaania. On ilo huomata, että suomen kieli ja kirjallisuus voivat hyvin, ja aina löytyy uusia kirjailijoita ja uusia kirjoja luettavaksi. Kallion taustatyö on hyvää. Mielisairaanhoito on ollut 1800-luvulla sadistista kokeilua vailla kovinkaan vahvaa tieteellistä tutkimusta. Tämä on tuttua myös Aleksis Kiven elämäkerroista.
Yön kantaja on suurien tunteiden kirja, mutta se on vähäeleisesti kirjoitettu! Pidän tällaisesta kirjoittamistyylistä. Luin kirjan heti perään toisen kerran ja huomasin kirjailijan antamat pienet vihjeet vielä tarkemmin. Yön kantaja on hitaasti aukeneva, mietiskelyä ja makustelua vaativa kirja. Kirjoittamistavaltaan se muistuttaa Minna Rytisalon Lempiä. Luin jostain kirjailijan haastattelun, jossa Kallio kertoi kirjan olevan arvonanto eräälle elämän kuokkavieraalle.
Lisätietoa kirjailijasta:
https://otava.fi/kirjailijat/katja-kallio/
Arvosteluja kirjasta Yön kantaja:
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005229429.html
http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2017/04/katja-kallio-yon-kantaja.html
Lisätietoa Seilin historiasta ja vierailuista saarelle:
http://www.luontoon.fi/seili/historia
http://www.luontoon.fi/seili/vieraile
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti