Japani ja japanilaisuus ovat aina kiehtoneet minua. Kirsikankukat, kimonot, viuhkat, geishat, sake, samurait, keisari, nuoren näköiset ihmiset, suojus kasvoillaan liikkuvat kaikesta kiinnostuneet turistit... Tässä joitakin pintatason tietoja Japanista. Joku suositteli Minna Eväsojan kirjaa Bigagu- Japanilaisesta kauneudesta. Aloitin sen lukemisen, mutta totesin pian, että kirja oli siihen lukuhetkeen liian teoreettinen, liian mustavalkoinen, liian väitöskirja. Se soveltuukin yliopistojen sekä aikuisopetuksen oppikirjaksi. Jätin kirjan kesken.
Sen sijaan Minna Eväsojan Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani on erittäin mielenkiintoinen, omakohtainen kokemuskirja japanilaisesta kulttuurista ja elämäntyylistä. Minna Eväsoja vietti vuosia Japanissa ja opiskeli yliopistossa teetaidetta kuuluisan sensein johdolla. Opiskelu oli erittäin vaativaa ja kurinalaista. Senseitä oli toteltava ehdottomasti. Eväsojaa ajoi valtava mielenkiinto, keskittyminen opintoihin ja oppimisen halu. Hän oli mallioppilas, ja hänestä tuli "valkoinen japanilainen". Parasta palautetta oli sensein lause japanilaisille oppilailleen: "Tehkää niin kuin Minna tekee, niin minun ei tarvitse hävetä."
Eväsojan mukaan Japani on kaunis ja viehättävä maa. Kaikkea toimintaa leimaa arkipäivän kauneus: esineiden kauneus, asetelmien kauneus, jopa kauhan äänen kauneus, liikkeiden harkittu kauneus. Kaikki on harkittua ja esteettistä.
Japanilainen kulttuuri on tabu- ja häpeäkulttuuri, ja kaikin paikoin tätä on vaikea ymmärtää. Sopimattomia asioita on paljon, mm.: jäätelön syönti kadulla, naisten paljaat sääret (olipa hellelukema mitä tahansa), seksuaalisuus ja sairaudet. Koska sairaudet ovat tabuja, ystävät kaikkoavat heti, kun joku sairastuu kunnolla. Flunssa ei ole sairaus. Minna Eväsojan vauva ja isompi lapsi sairastuivat rotavirukseen. Hän oli lasten kanssa yksin toisella puolella maapalloa, ja lasten isä oli Suomessa. Sairaanhoitajat eivät hoitaneet, koska se on omaisten tehtävä. Sairaalavaatteita ei ole. Pyyhkeet ja petivaatteet on tuotava mukanaan, ja niitä voi pestä sairaalan pyykkikoneella. Eväsoja lähti hotellista kiidättämään lapsia sairaalaan, joten hänellä ei ollut mitään varusteita mukana. Vauva ripuloi ja oksensi koko ajan. Isompi lapsi oli heikkona. Eväsoja nukkui vauvan sängyssä, edes hieman nukkuakseen. Ystävät katosivat. Monen päivän päästä ainoa oljenkorsi oli soittaa suomalaiselle, johon oli pintapuolisesti tutustunut 20 vuotta sitten. Tämä puolituttu toi vaihtovaatteita, peittoja ja pyyhkeitä sekä leluja lapsille ja päästi Eväsojan käymään hotellilla siistiytymässä ja hakemassa tarvikkeita. Minna Eväsoja matkusti täpötäydessä bussissa vauvan oksennukselta ja ripulilta haisten, mutta taksia hän ei voinut ottaa, koska taksikuskit eivät olisi suostuneet ottamaan häntä kyytiin. Sairaalan toiminta tuntuu joustamattomalta, kylmältä ja epäinhimilliseltä.
Japanilaisen "kaiken kauneuden" vastapainona on myös suurta rumuutta: miesten estotonta seksuaalista lähentelyä ja raiskauksia, joista ei voi puhua. Nainen tekee mieluummin itsemurhan kuin kertoo asiasta. Häpeä estää puhumasta.
Kulttuuria määrittelevät monenlaiset kiellot ja tarkat käytössäännöt sekä pakkorituaalit. Avioliitto on järjestetty, sopimus, vailla romanttista rakkautta. Yliopistoissa opiskelleet naiset jäävät ammattimaisiksi kotiäideiksi ja hallinnoivat kotia tiettyjen sääntöjen mukaisesti päätoimisesti. Avioliitossakin olevat miehet ja naiset elävät käytännössä erillään: mies töissä ja "ylitöissä", mutta kotiin tullessaan vaimo on aina eteisessä vastassa tuomassa tohveleita ja on valmiina täyttämään miehensä toiveet. Avioliitto on statussymboli. Naimaton ihminen on viallinen. Rakastajia ja rakastajattaria voi olla kummallakin osapuolella, mutta avioliitossa syntyneen lapsen (harvemmin lapsien) hyvinvoinnista äiti huolehtii äärimmäisellä huolellisuudella. Avioparit voivat olla hämmentävän uuden tilanteen edessä, kun mies jää eläkkeelle: yhtäkkiä tuon oudoksi jääneen kumppanin kanssa pitäisi alkaakin elää saman katon alla.
Vanhat traditiot alkavat olla nuorelle sukupolvelle jo outoja. Äidille oli tavattoman häpeällistä, kun Minna Eväsojan, (ulkomaalaisen!) piti auttaa tytärtä pukeutumaan kimonoon. Hän mieluummin maksoi pukeutumiskurssin tyttärelleen kuin otti vastaan apua ulkomaalaiselta. Ehkäpä tiukasti säännellyt käytösnormit selittävät japanilaisten innokkuutta osallistua kaikenlaisiin tv-kilpailuihin, joissa ylitetään vesiesteitä ja kiipeillään erilaisten liikkuvien elementtien läpi ja yli. Ehkä myös cosplayn suosio Japanissa selittyy perinteisten traditioiden arvon vähenemisellä. Kerrankin saa revitellä.
Vaikka japanilaisen kulttuurin tarkoin määritelty säännönmukaisuus ja yhtenäinen normisto tuntuvat joissakin tapauksissa menevän yli ymmärrykseni, toivoisin kuitenkin, että suomalaisessakin kulttuurissa olisi edelleen joitakin yhtenäisiä arvoja tämän kaiken yksilöllisyyden, vapauden ja juurettomuuden yläpuolella. Melkein geisha: hurmaava ja hullu Japani antaa hyvän peilauspinnan myös suosittuun Marie Kondon Kon mari - menetelmään. Ehkäpä se auttaa ymmärtämään hieman myös taitelija Yayoi Kusaman pilkkumaailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti