"Silkkiin kääritty kivi voisi olla Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian ruotsalainen sisarteos." - Keskisuomalainen (https://like.fi/kirjat/silkkiin-kaaritty-kivi. Luettu 20.10.2025)
Keskisuomalaisessa esitetty vertaus Mikael Niemen Silkkiin kääritty kivi ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla yhtäläisyydestä on osuva: Kummassakin kirjassa kuvataan torpparijärjestelmää, äärimmäistä vastakkainasettelua köyhien ja parempiosaisten välillä, työväenliikkeen nousua, sosialismin ja kommunismin aatteita sekä sivutaan myös Suomen sisällissotaa ja toista maailmansotaa. Kummassakin on kyse myös sukutarinasta. Linnalla Koskelan suvun, ja Niemellä Vanhakosken suvun tarinasta neljän sukupolven ajan.
Kirjoissa on paljon yhteistä, mutta myös paljon eroa. Silkkiin kääritty kivi kuljettaa tarinaa ja eri aikatasoja yhden romaanin sisällä, kun taas Täällä Pohjantähden alla on trilogia, joka ilmestyi eri vuosina. Niemelle ominaista on liittää tarinoihinsa myös jännitystä ja mystisiä elementtejä, niin nytkin. Mystisyys liittyy nimenomaan pohjoiseen; Saamenmaan ja Suomen vaikutukseen. Etiäiset, ennalta näkeminen sekä yhteys elävien ja kuolleiden maailman välillä auttavat Silkkiin käärityn kiven keskeisten tapahtumien selviämisessä Lisäksi kirjassa on luontevasti ja itsestäänselvästi kuvattu Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Suomen ikiaikainen yhteys.
Heti alusta alkaen huomioni kiinnittyi tarkasti rakennettuihin henkilöhahmoihin. Henkilöt ovat moniulotteisia ja uskottavia. Myös kahden nuoren pojan kaveruus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet on kuvattu liikuttavan uskottavasti: vauhti ja kaikenlaiset koneet kiinnostavat, vaikka poikien kotiolojen varallisuus on toistensa ääripäitä.
Toiseksi Niemen kerronnassa kiinnittää positiivisella tavalla huomiota eri aikatasojen ja tapahtumien jouheva kuljetus. Langat pysyvät kirjailijan käsissä koko ajan, ja henkilöhahmojen elämäntarinat tulevat kuvatuiksi loppuun asti. Henkilöt myös vanhenevat uskottavasti, ja ajankuvaus vaikuttaa luotettavalta. Vaikka henkilöiden tarinat ja henkilöshuhteet tulevat tarkasti selvitetyksi, kirjailija onnistui myös yllättämään minut. Oletin asioiden olevan oman tulkintani mukaisia, enkä huomannut pienenpieniä vihjeitä kuin vasta sen jälkeen, kun asioiden oikea tila oli paljastunut. Suu loksahti auki: Ai jaa, noinko se menikin!
"Katseet kääntyivät Einoon, joka lehahti tulipunaiseksi. Silti hän vääntäytyi jaloilleen. Hän puri hampaita yhteen niin että leukaperät tutisivat, ja kun hän karaisi kurkkuaan, leuka rypistyi. Ääni kuulosti kimeältä ja pakotetulta, kun hän yritti tuoda asiansa esille takkuisella ruotsillaan:
"Me haluamme tehdä työtä! Työläisen kuuluu tehdä työtä..."
Sanat juuttuivat kurkkuun, hän haukkasi ilmaa. Mutta siihen se tyssäsi. Hän huitoi avuttomana kättään, ja lopulta hän vaihtoi äidinkieleensä suomeen. Hän kiinnitti katseensa Wilhelmiin, ja sillä hetkellä sanoja alkoi virrata:
"Siinä sinä istut kuin mikäkin enkeli Jumalan oikealla puolella, niin rikkaana että lompakko kasvaa pelkästä pieraisusta, sinä joka huijasit talon ja kaikki rikkaudet omilta sisaruksiltasi ja vaimonikin yritit viedä, mutta sepä temppu ei onnistunutkaan. Olet koko ikäsi päästellyt pelkkiä valheita niin että kielesi on musta kuin helvetissä käristynyt makkara, sanoit että metsää voi syödä, niin että lapsiparka jäysti käpyä ja risuja. Ja naurat vain kun herrat vievät tervan ja mätkäisevät elinikäiset velat, niin että meidän oli pakko myydä ainoa lehmämme ja pankki yrittää häätää meidät kodistamme. Mutta kyllä minä näen sinut siellä, senkin sika, senkin saatanan perkeleen saarnaajapuvussa patsasteleva täi, ja minun mittani on nyt täynnä! Sitä minä olen koko ajan yrittänyt sanoa. Että nyt riittää!" (s.294)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti