Jotenkin erikoisella tavalla viimeksi lukemani kirjat liittyvät yhteen, vaikka en niitä siinä mielessä ja tietoisesti valinnutkaan. Keskeistä niissä on voimakkaat luonto- ja tunnekokemukset, jotka on kuvattu kauniisti. Kaikki kirjat on hyvin kirjoitettu, ja niiden lukeminen jätti positiivisen jäljen.
Viimeksi lukemiani kirjoja ovat Venla Jyrkisen Eläinlääkärinä revontulten mailla, Chloe Daltonin Ystävänä jänis (suomentanut Ari Väntänen), Reetta Rannan Pyhät puut ja Jenni Räinän Veden ajat: matka läpi muuttuneen maiseman. Jenni Räinän Veden ajat ei löydy blogista, mutta kirjoitin siitä lyhyesti blogini Instagram-tilille @Kirjakirjokansi.
Viimeisimpänä luin Ella-Maria Nutin Puiden luo. Se on Nutin toinen romaani, ja senkin on suomentanut Jaana Nikula.
Isä ja aikuinen tytär joutuvat tunturissa moottorikelkkahaaveriin ja pakenevat lumimyrskyä tunturimajalle. Alkaa piinaavat tyhjyyden täyttämät päivät ja yöt. Mukana olleet eväät hupenevat nopeasti, ja kaapeista löytyy vain vähän lisäsyötävää. Majan tarjoamat virikkeet rajoittuvat pöydällä olevaan vieraskirjaan ja korttipakkaan. Ei ole muuta kuin oleminen.
Kertojana toimii aikuinen tytär, joka kärsii kovista kivuista ehkäpä etenevän neurologisen sairauden vuoksi. Hän vaikuttaa erityisherkältä persoonalta kuvatessaan sisäistä maailmaansa, lapsuuttaan ja pelkojaan. Hänen tarkat aistihavaintonsakin tuntuvat viittaavan erityisherkkään persoonaan.
Fyysisten kipujen rinnalla kulkevat minäkertojan psyykkiset kivut; koska hän ei ole poika, hän kokee olleensa isälle aina näkymätön ja riittämätön. Hän kaipaa isän tunteita ja niiden ilmaisemista. Hän kaipaa isän kieltä, saamea, jota isä ei ole suostunut hänelle opettamaan. Tytär haluaa tietää syyn isän puhumattomuuteen, suorastaan mykkyyteen. Tunturikämpässä on pitkään hiljaista ja yksipuolista keskustelun yritystä, mutta viimein jotain kuitenkin tapahtuu. Tytär saa lahjaksi pieniä tiedon rippeitä isän menneisyydestä: lapsuudesta ja kouluajasta. Pelastusreessä isän jalka koskettaa tyttären jalkaa ikään kuin vahingossa.
Mökillä saunan jälkeen isä puhuu puista ja puiden avulla kautta rantain surusta tyttären sairauden vuoksi, menettämisen pelosta, ja verhotusti myös rakkaudesta. Tytär ymmärtää ja kuulee sanojen taakse. Isä ei osaa puhua tunteista, mutta isän puhumaton rakkaus on läsnä. On ollut aina.
Nutin Puiden luo yhdistyy hienosti Reetta Rannan Pyhät puut - kirjaan, kun isä kertoo mökin lähipuista. Kirjan lopussa, sivulla 190 - 191, on tarinan valtavan koskettava huipennus, joka sai aikaan kylmiä väreitä ja silmien kostumista.
Joskus olen törmännyt siihen, että nuoren esikoiskirjailijan toinen kirja ilmestyy ikään kuin kustantajan painostamana mahdollisimman pian esikoisen jälkeen, vaikka esikoiskirjailija olisi voinut hyötyä kypsyttelyajasta. Näissä tapauksissa kakkoskirja on usein ollut huonompi kuin esikoinen.
Aluksi pelkäsin, tätä Nutinkin kohdalla, mutta onneksi turhaan! Ella-Maria Nutin Puiden luo on aivan yhtä valmis ja hieno kuin esikoiskirja Pohjoisessa kahvi on juotu mustana (Kaffe med mjölk), joka ilmestyi 2023.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti