Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä. Suomentanut Oili Suominen

 

Mitä minä luinkaan?! Kirjan, joka sai sekä August-palkinnon että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1994. Suomeksi kirja on julkaistu samana vuonna ja vielä 2022 Tammen Keltainen kirjasto -sarjassa. Laatukirjan siis.

Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä on alkuperäiseltä nimeltään Händelser vid vatten. Suoraan käännettynä Tapahtumia veden äärellä. Lukiessani ihmettelin kirjan rakennetta, jota ajattelin sekavaksi. Alkuperäinen nimi selittää rakenteen: kuvataan tapahtumia, ei perinteisesti loogisesti etenevää juonta, johon taas suomennettu nimi mielestäni viittaa. Aika jännä havainto! Pitkin matkaa kirjoitin muistiinpanoihini kysymyksiä: Miten tapahtumat liittyvät yhteen? Miksi  tuo ihminen nyt noin tekee? Onko tuo huijari? Ai nytkö nuo kohtaavat?

Etuliepeen mukaan kirjan tapahtumat tiivistetään näin:

"Svartvattnetin kylässä surmataan kaksi nuorta tunturijärven rannalla 70-luvun alussa. Murha kummittelee kyläläisten mielessä, ja monimutkainen epäluulojen ja valheiden kudelma vääristää ihmisten suhteita ja kohtaloita vuosikymmenten ajan, kunnes joku vihdoin pääsee totuuden jäljille. Silloin uhka tiivistyy äärimmilleen hiljaisten metsien keskellä."

Juonitiivistyksen sana "kudelma" on mielestäni olennainen. Ei tämä tosiaan ollut etenevä ja harkiten rakennettu kertomus. Tämä oli kuva elämästä, kuin vanhan ajan seinävaate, gobeliini, monine tapahtumineen. Ihmiset elävät elämäänsä ja tekevät omia ratkaisujaan, monenlaisia asioita tapahtuu samanaikaisesti, on väärinkäsityksiä, puhumattomuutta, ihmisten välistä toisten suosimista ja toisiin kohdistuvaa julmuutta, perhesuhteita, mielenterveysongelmia, ihanteita, tunkeilevaa uteliaisuutta, tavallista arkea, kohtaamisia, hyväksikäyttöä, kiintymyssuhteita, intohimoa, rakkautta ja suojelunhalua. Sanalla sanoen: elämää.

Paljon tapahtuu, myös kolme henkirikosta, ja paljon myös menneisyyden tapahtumista selviää loppujen lopuksi, mutta christiemäistä loppuselvitystä ei tule. Mitään ei ole tarpeen alleviivata ja selittää. Farkkujen varastaminen ja ankeriaan kuljettaminen ämpärissä jäivät minulle kuitenkin motiiveiltaan epäselviksi.

Tapahtui veden äärellä sisältää samoja luonnonsuojeluun liittyviä teemoja kuin aiemmin lukemani Suden jälkikin, mutta ei niin voimakkaasti, vaan ikään kuin taustalla. Molempien kirjojen lopussa on syvää inhimillisyyttä. Olen iloinen, että olen löytänyt Kerstin Ekmanin teokset luettavaksi. Aion jatkaa hänen tuotantoonsa tutustumista.