Kirjakirjokansi: Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen

22/03/2023

Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen

Jyrki Erra sai Vuoden johtolanka 2021 -palkinnon romaanistaan Lyijyvalkoinen (2020). Palkinnon myöntää Suomen dekkariseura.

Palkintoraadin perusteluissa sanotaan:

”Romaani sijoittuu alueelle, johon suomalaisessa rikoskirjallisuudessa ei juuri ole paneuduttu: taidemaailmaan ja siellä liikkuviin suuriin rahoihin. Teos on sujuvasti kirjoitettu ja kulttuurihistoriallisesti äärettömän kiinnostava nimenomaan taidemaailman kuvauksena. Harvoin liki 500-sivuisesta rikosromaanista pääsee vilpittömästi sanomaan, että sen kerronnasta ei juuri tyhjäkäyntiä ja turhia koukeroita löydy.” (https://www.kirjasampo.fi/fi/vuoden_johtolanka_2021 Luettu 21.3.2023)

Perustelut pitävät kyllä paikkaansa. Tarina kulkee todella hyvin, ja tällä kertaa lukija pääsee kurkistamaan Sisilian vanhojen kuningassukujen ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan. Panokset ovat kovat. Neulat saavat tekstin myötä aivan uudenlaisen merkityssävyn. Korppikotkien toiminta on määrätietoista ja kammottavaa. Myös tässä kirjassa Vatikaani häärii jälleen taustalla. Mukana on myös vanhoja pergamentin lehtiä ja peilikirjoitusta, kuten Kaunasin sivuissa. Erran esikoisromaanin Kaunasin sivut on saanut jostakin syystä alaotsikon "kertomus", mikä on kyllä vähän harhaanjohtava, sillä trillereitähän nämä kaikki Erran kirjat ovat. Sana "kertomus" viittaa mielestäni melko paljon rauhallisempaan tarinointiin.

Lyijyvalkean miljöönä on Helsinki ja Rooma vuonna 2015, mutta tapahtumissa eletään myös 1600-luvulla taidemaalari Caravaggion aikana. Caravaggion elämästä, persoonasta ja taiteesta saa mielenkiintoista tietoa. Rooman kadut tuntuvat kirjoittajalle tutuilta, ja italian kieltä on ripoteltu tässäkin kirjassa kivasti vuoropuheluihin. Näin oli myös Berliinin ajokoirissa saksan osalta. Se sopii kirjoihin hyvin, ja luo aidonoloista miljöötä. Suomen valtion omistama renessansihuvila, Villa Lante, on myös tapahtumapaikkana.

Tarinan minä-kertojana on taidemaalari ja Caravaggio-asiantuntija Axel Wallas, joka toimii myös Caravaggion teosten aitouttajanaa ja provenienssin toteajana. Provenienssi tarkoittaa asian tai esineen alkuperää ja omistajuuden tai sijainnin historiaa sen tekoajasta nykypäivään. Taiteen sanastoa tulee tutuksi muutenkin. En koe pahaksi sitä, että joudun googlettamaan outoja sanoja. On kiva oppia uutta, ja Erran romaanit tarjoavat siihen hyvän mahdollisuuden kaikenlaisen kovan toiminnan ohessa.

Axelin vaimo Elina on keskeinen henkilö, mutta hän on suurimman osan ajasta poissa, eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa. Tämä on aika kiva tapa tuoda henkilö tarinaan. Axel yrittää etsiä häntä Roomasta, mutta tuloksettomasti, koska ei pääse mitenkään kiinni siihen, miksi ja minne Elina on kadonnut. Vasta s. 405 Elina tulee mukaan tapahtumiin ja sanoo paljon puhuvan repliikkinsä: "Tämä on yhtä helvettiä."

Näin on tosiaankin ollut, sekä Elinan että Axelin osalta mafiosojen valtataistelussa. Axel osaa onneksi pelata myös kovin panoksin ja voipa jopa sanoa, että suomalainen sisu ja Antero Rokan kylmäpäisyys pelastavat sekä hänen että Elinan hengen, tosin vain maalaussivellintä aseena käyttäen. Axelin ystävät, suomalainen taidehistorian professori ja ansioitunut italialainen taidemaalari, sen sijaan joutuvat valtataistelun uhriksi. Myös isä Iacob joutuu luopumaan ainakin terveydestään, ellei jopa hengestään. Kylvääkö Caravaggion taulu vain kuolemaa ympärilleen?

Kehen voi luottaa, ja kuka kukin on? Pelissä on kovat panokset. "Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Jos teet virheen, maksat siitä hengelläsi." Pikkuruinen tiklilintukin joutuu osaksi häikäilemätöntä kahden kuninkaan sotaa.

Loppuratkaisu ja kiistellyn taulun sijoituspaikka on yllättävä. Jää salaisuudeksi, kuka taulun lopulta ostaa yli 150 miljoonan euron hintaan.

Pidän tästäkin Erran kirjasta kovasti. Tarina on taitavasti rakennettu, miljöö ja henkilöt ovat aitoja, kieli on selkeää ja sopivasti kuvailevaa. Ainoa asia, josta annan hieman miinuksia, on suomalaisen poliisin toiminta. Se ei kaikin paikoin tuntunut aivan uskottavalta. Liikuttavaa sen sijaan on, että kirjailija osoittaa kiitoksensa edesmenneelle äidinkielen lehtorilleen.

Lyijyvalkean kansi on vaikuttava. Ehkä siihen on kuvattu Palazzo Barberinin Borrominin portaikko.

"Borrominin portaikko oli pimeänä. Valkoinen porras oli erikoinen luomus, plastinen ja klassisen pelkistetty kaksoispilareiden tukema hämärään nouseva ovaali kierre."

Kansikuva on Johanna Junkalan käsialaa, mutta koko sarjan ulkoasusta vastaa Sami Saramäki. Kirjat muodostavatkin helposti tunnistettavan visuaalisen kokonaisuuden: