Piia Leinon Yliaika sijoittuu Taivaan lailla lähitulevaisuuteen, vuoteen 2052, jolloin Suomen kansalaisuus on rajattu vain alle 75-vuotiaille. Yliaikaisten on tehtävä exitus, vaikkapa myrkyllä, jota on helppo tilata ja jonka drone kuljettaa kotiovelle asti. Kansalaisuuden päättyminen on säädetty laissa. Perusongelma kirjassa on sama kuin aiemmin lukemassani Taivaassa, jossa väestöräjähdystä estettiin lapsettomuudella. Yliajassa vähennetään vanhimmista. Taloudelliset arvot ratkaisevat.
2000-luvun aikana on keskusteltu eutanasiasta. Piia Leino on vienyt sen pitemmälle kuin vain parantumattomasti sairaiden ja kovista kivuista kärsivien ihmisten vapaaehtoisena ratkaisuna. Siitä on tullut pakko.
Muitakin nykyajan ilmiöitä on viety liioittelemalla pidemmälle: Vanhusten päihteiden käyttö on määrätietoista huumeiden käyttöä, joka tukee nuoruuden lähteellä viipyilemistä, paperittomat pakolaiset ja elintasopakolaiset ovatkin muuttuneet vanhuspakolaisiksi, joilta suljetaan valtioiden yhteisellä sopimuksella rajat. Aikaperspektiiviä nykypäivään antavat viittaukset tuttuihin asioihin, kuten iskelmälaulajan amfetamiinikohuun ja kansanedustajaan, joka humalassa ja eduskunnan tiloissa suuteli väkisin naiskansanedustajaa.
Piia Leino tekee nykypäivästä tarkkoja havaintoja ja siirtää ne oivaltavasti tulevaisuuteen, niin että tulevaisuuteen sijoittuva teksti on samaistuttavissa. Se ei ole "liian scifiä". Nykypäivästä tuttu vihapuhekin on mukana, ja Leino analysoi sen syitä:
"Jotkut rakastavat vihata, koska vihatessa oli mitä totisimmin elossa, ei ehtinyt surra tai pelätä."
Yliajan idea on mielenkiintoinen, ja juurikin nuo mainitsemani terävät havainnot nykyajasta ovat plussaa. Myös Heath ja Brad ovat sympaattisia henkilöhahmoja, tulevaisuuden nuoria miehiä.
Ex-ministeri Annastiina Kankaanrinta oli itse laatimassa Lex 75:tä ja ajoi sen läpi. Kun Annastiinan oma exitus lähestyy, hän päättääkin paeta. Fyysisen vanhenemisen kuvaus olisi kuitenkin voinut olla tarkempaa. Mielestäni kolottavat lonkat ja kasvojen rypyt eivät riittäneet kuvaamaan niitä vaikeuksia, joita vanha ihminen kohtasi vaativissa olosuhteissa. Henkilöhahmosta tuli hieman epäuskottava ikinuori.
Lisäksi tarinan tasolla on mielestäni turhaa löysyyttä. Olisin ehkä kaivannut jotain tiukempaa; lainvalvontaa nyt ainakin. Pakkokeinojako? Ei välttämättä, mutta enemmän dystopiaa. Ja korostan, että nyt on kyse vain fiktion arvioinnista, ei mistään todellisista vanhuutta koskevista mielipiteistä.
Alla on postaukseni Piia Leinon Taivaasta. Yliaika ei mielestäni yltänyt aivan sen tasolle.
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Piia+Leino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti