Onneksi on muunkinlaista scifiä kuin vain roboteista ja hurjista avaruusolennoista kertovia tarinoita, jotka eivät todellakaan kiinnosta minua. Johanna Sinisalon ja Maarit Verrosen kirjat sekä klassikot Ray Bradbury, George Orwell, Aldous Huxley edustavat tuttuja ja mieluisia, uskottavan tuntuisia mahdollisia maailmoja.
Piia Leino on minulle uusi tuttavuus. Hän on syntynyt 1977, ja on toimittaja ja kirjailija, joka takaliepeen mukaan "kirjoittaa ymmärtääkseen miten yhteiskunta toimii ja mihin se on menossa."
Taivas sijoittuu lähitulevaisuuteen, vuoteen 2058. Noin lähellä oleva tulevaisuuskuva tuntuu mahdolliselta. Tämän päivän uhkat ovat toteutuneet. Hyökyaalto on tuhonnut New Yorkin. Pakolaisiin ja yleensäkin ulkomaalaisiin suhtaudutaan negatiivisesti. Muureja rakennetaan. Ruuaksi käytetään torakoita, sirkkoja, kaupunkijäniksiä ja lokkeja. Sota on tuhonnut asuinalueet. Raitiovaunut eivät kulje, vain kiskot ovat jäljellä, samoin kuin Linnanmäen vuoristorata, joka törröttää pystyssä ilon irvikuvana. Lapsuudessa siellä vielä ajeltiin. Kirjastoja ja musiikkikeskuksia on käytetty asevarastoina. Nahkapäät ovat vallassa. Muurien takaa karkaaminen on pelottavaa ja mahdotonta.
Nuoret aikuiset Jalo, Iina ja Aleksi elävät muuttuneessa Helsingissä. Heidän elämänsä liittyvät toisiinsa ja Taivaaseen, virtuaalimaailmaan, jossa voi oleskella säännöllisesti, mutta rajoitetun ajan. Taivaasta voi tulla suorastaan riippuvaiseksi, kun reaalimaailma on niin lohduton ja tarjoaa vain apatiaa.
Kirja lähti vetämään hyvin, mutta loppupuolella keskittymiseni kai hajosi ja putosin kärryiltä, kun alettiin puhua Jalon tekemästä kappelista ja pallosta. Jäin miettimään, mistä ihmeen pallosta on kyse.
Oli pakko lukea loppupuoli (s. 208 alkaen) uudelleen, ja kun vihdoin tajusin, mikä Jalon luoma pallo on, ja miten Iinan ja Aleksin toiminta liittyy siihen, palapeli loksahti paikoilleen ja sai mielenkiintoisen selityksen. Oikein kutkuttaisi täräyttää tähän juonipaljastus tai ainakin oma tulkintani, mutta jospa en kuitenkaan tee niin, vaan suosittelen, että lukiessa kannattaa pitää fokus pallossa.
Voiko täydellinen Taivas muuttua tai tuhoutua? Kumpi kannattaa valita: Taivas vai reaalimaailma, herääminen vai apatia? Voiko niitä edes valita? Onko vielä toivoa jäljellä?
Kirjan viimeinen virke on kylmäävän tehokas:
"Lopulta he seisovat maantiellä, jonka laidasta aukeaa pelto. Kaukana tiellä näkyy kärryt ja niiden edessä hevonen, jota ei ole syöty."
Kuvan lukupinossa odottavat Piia Leinon Yliaika ja Lakipiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti