Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus. Kuvittanut Kati Vuorento.

Jihuu! Cristal Snow´n Penni Pähkinäsydän -sarja sai odotettua jatkoa! Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus tarjoaa hienoa luettavaa sekä varttuneille että nuoremmille lukijoille. Kirjasarja toimii varmaan yhdessä aikuisen kanssa luettuna  n. 8-vuotiaasta alkaen, ja itse lukeville ehkä 11-vuotiaasta alkaen.  

Odotin tätä, ja kun se ilmestyi, luin kirjan parissa päivässä, vaikka työ pyrki haittaamaan harrastusta.

"Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus on viides osa kirjasarjaa, joka on lumonnut kaikenikäiset lukijat ja saanut kiitosta myös kriitikoilta. Kuvittaja Kati Vuorento on loihtinut kirjoihin klassikkosatujen lumoa ilmeikkäillä, pitsimäisillä kuvituksillaan, jotka saavat katsojan melkein kuulemaan lyijykynän rahinan." (Takaliepeen tekstiä) 

Sarjan aiemmin ilmestyneet osat ovat: 

1. Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku

2 .Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous

3. Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus

4. Penni Pähkinäsydän. Tarinoita Tuulenpesän metsästä

Penni Pähkinäsydän -sarja edustaa vahvaa fantasiaa, jonka maailma on kokonainen ja hiottu. Hahmot ovat persoonallisia ja moniulotteisia. Sarjan viidennessä osassa keijulasten lojaali ystävyys vahvistuu entisestään. Myös päähenkilöiden persoonallisuus ja luonteiden ominaisuudet tarkentuvat. Persoonien hioutuminen ja erikoistuminen voivat ennakoida sitä, että tulossa on kuudes osa, ja ehkä odotettavissa on myös suuri taistelu.

Penni Pähkinäsydän -sarja ei todellakaan ole vain pelkkää söpöstelyä, vaikka keijuista onkin kyse. Teemat ovat koskettavia. Todellisen maailman asiat ovat olemassa myös keijumaailmassa: koulunkäynti, riitelyt, kiusaamiset, perheiden pelottavat salaisuudet, erilaiset parisuhteet, mutta tietenkin myös arkielämän ilo ja nauru, leikit ja ystävyys. Myös vakavia asioita käsitellään. Tuoreimmassa kirjassa Penniä kohtaa niin suuri suru, että se tuntuu liian raskaalta pienen keijulapsen kannettavaksi. Onneksi on isoäiti, ja onneksi on ystävät: Liana, Viliina ja Hilda, jotka tuovat Pennille läksyjä ja kertovat tyhjänpäiväisiä asioita koulusta:  "Kuinka ruokana oli ollut jäkälävelliä tai muhkusoppaa tai kuka muu oli ollut Pennin lisäksi poissa koulusta." Uskolliset ystävät tulevat myös vierailulle isoäidin taloon, jonne Penni muuttaa.

Cristal Snow`n kirjojen kieli on riemastuttavaa, kuvailevaa ja raikasta. Keijuhahmojen nimet ovat mainioita, ja ruokalajit on myös taitavasti keksitty. Kerronta etenee sujuvasti ja on tarkoin mietittyä. Pitsikartanon kummituksessa(kin) on hurjan jännittäviä kohtauksia, mutta ne on kirjoitettu niin, että jännitys kuitenkin laukeaa, joten tarina sopii pienemmillekin kuulijoille, ainakin aikuisen turvallisessa kainalossa.

Kati Vuorennon lyijykynäpiirrokset ovat suloisia, ja ne sopivat tarinaan parhaalla mahdollisella tavalla. Penni Pähkinäsydän -tarinat perustuvat Cristal Snow´n ja Niina Siewertin alkuperäisideaan.

Olen lukenut koko sarjan. Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan blogissani olevat postaukset. Linkistä avautuessaan postaukset ovat käänteisessä järjestyksessä, eli sarjan ensimmäinen on listan viimeisenä.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Cristal+Snow&max-results=20&by-date=true

Kiitän kirjasta @Cristal Snow ja @Kati Vuorento! Toivon, että mahdollisimman monet löytävät tiensä tähän ihastuttavaan keijumaailmaan. Toivon, että myös opettajat ja koululuokat pääsevät nauttimaan kirjasta. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Kirjakuvan somisteena on  kuva The Hanging Garden -tapahtumasta. Lisätietoa avautuu tästä linkistä:

https://www.osao.fi/tapahtuma/the-hanging-garden/

Suvi Bowellan: Nyt riittää: rajat kiltteydelle

                                 

Jotkut voivat naurahdellen ihmetellä, kuka näitä niin sanottuja selfhelp-kirjoja oikein lukee. Minä voin kuitenkin pystypäin vastata, että olen lukenut monia Hidasta elämää -sarjassa ilmestyneitä kirjoja. Kaikki ne ovat vastanneet johonkin tarpeeseeni, ja olen löytänyt niistä monia hoitavia ajatuksia.  

Suvi Bowellanin uusin kirja  Nyt riittää: rajat kiltteydelle vastasi nimensä mukaisesti erityisherkän ja kiltin ihmisen kokemuksiin, jotka ovat johtaneet esimerkiksi pitkiin sairauslomiin ja työssä uupumiseen. Kirja on Bazar-kustannuksen julkaisema ja ilmestynyt 2024.

Ensinnäkin pidän sarjan kirjojen hempeän kauniista ulkoasusta. Ne ovat selkeästi tunnistettavia muiden kirjojen joukosta. Toiseksi pidän siitä, että niistä voi löytää itsensä, läheisensä ja myös ystävyyssuhteitaan. Voi pysähtyä ajattelemaan asioita ja saamaan uusia näkökulmia. Voi vahvistua ja saada ymmärrystä omille kipupisteilleen, jotka ovat voineet syntyä jo lapsuuden kasvuympäristössä.

Kirjoitan tähän muutamia suoria lainauksia niistä kohdista, jotka minua tällä kertaa puhuttelivat. 

• "Rajojen puute suhteessa itseen ja muihin ihmisiin on yksi merkittävistä väsymyksen ja uupumuksen aiheuttajista." ( s. 10 - 11)

• "Jokainen, joka kantaa vastuun itsestään ja kohtelee muita arvostavasti, tekee maailmasta vähän paremman paikan meille kaikille." (s. 15)

• "Hyväksy se, että toisella on oikeus rajoihinsa. Sinun ei tarvitse ymmärtää kaikkia syitä eikä sinulla ole oikeutta niistä udella." ( s. 46)

• "Annat itsestäsi paljon, muttet saa vastaavaa panostusta osaksesi." (s. 95)

• "Kun näkee itsensä arvokkaana ja tärkeänä, on mahdollisuus rakentaa elämä, jossa voi hyvin." (s. 187)

Blogistani löytyy myös muita Hidasta elämää - postauksia, jos tällaiset kirjat kiinnostavat. Voi saada lukuvinkkejä.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Hidasta+el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4

Mukana on myös Annukka Cederlöfin: Tiluksilla: Unelmani maalla, joka ei varsinaisesti ole Hidasta elämää -sarjaa, mutta mielestäni se teemoiltaan sopii siihen.

 

 

 

 

 

Satu Rämö: Rakel

Satu Rämön Rakel on neljäs osa Hildur-sarjaa. Tällä kertaa keskiössä on Hildurin äidin elämä Hildurin lapsuuden aikoihin. Kirja antaa taustatietoja isän ja äidin auto-onnettomuudelle ja isän aggressiiviselle käytökselle, jotka ovat jättäneet jälkensä Hilduriin. Tällä hetkellä Rakel on sarjan päätösosa. Toivon niin, sillä nyt keskeisten henkilöiden elämät on käsitelty omissa osissaan. Kirjassa myös viitataan joihinkin aiemmissa osissa esiin tulleisiin asioihin. Lisäosat tuntuisivat jo ylimääräisiltä.

Keskeisiä rikoksia, joita poliisit nyt selvittävät, on mökkimurtojen sarja, varkaudet ja kuolemantapaus vanhainkodissa sekä risteilyalukselta tulevan verisen miehen tapaus. Myös vanhojen luurankojen löytyminen aiheuttaa päänvaivaa. Neulovan suomalaispoliisin, Jaakobin, kielitaito on kehittynyt niin paljon, että hän voi opiskella ja toimia kielitaitonsa puolesta tasavertaisena poliisina Hildurin ja Beatan rinnalla. 

Luin kirjan E-kirjana BookBeat-palvelussa, ja lukeminen eteni nopeasti. Vaikka tarina kulkee, huomioni kiinnittyi joihinkin asioihin, joista en niin pitänyt. Kieli on parempaa kuin aiemmissa osissa, mutta tässäkin osassa on tarkalle lukijalle huomiota kiinnittäviä kohtia, esimerkiksi "[Jaakob] alkoi lapata vettä kiukaalle."  Oikea verbi on kai kuitenkin lappaa. Muitakin kömmähdyksiä on. 

Kielen tasolla huomioni kiinnittyi myös turhaan selittelyyn ja alleviivaamiseen, kun lukija varmaan on asian tekstiyhteydestä jo ymmärtänyt. Näin oli vaikkapa trollien selittämisessä tai joidenkin poliisitöiden kuvailussa. Joidenkin eleiden kuvaaminen on mielestäni myös turhan yksityiskohtaista, koska ne eivät tuo lisäarvoa sisältöön tai paljasta jotakin erityistä henkilöhahmosta. Tällainen on esimerkiksi:  ..."pyyhkäisi toisella kädellä vasenta korvaansa..."

Kaikkia ideoituja juonen rönsyjä ei ehkä välttämättä olisi tarvinnut tarinaan kirjoittaa. Jaakobin vanhempien tekstiviestit ja yllätysvierailu Islantiin Jaakobin työpaikalle on yksi hyvä esimerkki tästä. Minua ei kerta kaikkiaan jaksaneet kiinnostaa Jaakobin lapsuuden asiat ja mummola Äkäslompolossa. Ne tuntuivat päälle liimatuilta. Hildurin pikasuhde lappilaisen poromiehen kanssa olisi voinut jäädä vain Jaakob-osaan, joka on mielestäni koko sarjan heikoin. 

Mietin myös joidenkin henkilöhahmojen merkitystä tarinassa. Yksikätinen sairaanhoitaja ihmetyttää. Miksi hän ei voinut käyttää toista kättään? Voiko sairaanhoitajana edes työskennellä vain yhden toimivan käden kanssa? Olisiko Jaakobin Matias-pojan henkilöhahmon voinut kuvailla vain kerronnan tasolla, niin että hän on olemassa ja kärsii sopeutumisvaikeuksista, mutta tarkemmin persoonaa ei olisi lähdetty luomaan?

Satu Rämö on osannut taitavasti markkinoida kirjasarjansa. Siitä täytyy antaa pisteitä, mutta valitettavasti jatkuva ja ylilyövä monikanavainen esilläolo on alkanut kääntyä myös itseään vastaan. Ainakin minä koen näin. Koko sarjan luettuani voin sanoa, että osilla ja koko sarjalla on omat ansionsa. Heitän ehkä bensaa liekkeihin toteamalla, että ehkä kirjojen suosio onkin seurausta taitavasta markkinoinnista, ei niinkään kirjojen ylittämättömästä hyvyydestä.

Alla olevasta linkistä avautuu muut postaukseni Hildur-sarjasta. Ensimmäisenä avautuu tosin Rämön Islantilainen kodinonni. 

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Satu+R%C3%A4m%C3%B6

Helena Juntunen & Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän: Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita

 

Joskus liikaa, aina liian vähän: Oopperalaulaja Helena Juntusen elämätarinoita (2023) on Helena Juntusen ja Petri Tammisen yhteistyön tulos. Lukijalle osoitettussa kappaleessa Tamminen valottaa, miten kirja on syntynyt. Tuli mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta persoonasta, joka on ponnistanut Oulun läheltä Kiimingistä maailmantähdeksi.

Juntusesta välittyy positiivinen kuva. Teksteissä on mukana itseironiaakin kivalla tavalla. Tähteys ja tavallisuus tuntuvat olevan mukavasti samassa persoonassa. Tamminen sopii mielestäni hyvin kirjoittajapariksi. Lyhyet lauseet ja lyhyet luvut sopivat tarinoihin hyvin. Lisäksi Tamminen on kirjoittanut omalta osaltaankin huijarisyndroomasta, joka Juntustakin aika ajoin vaivaa.

Oli mielenkiintoista lukea oopperalaulajan työstä: kehon äärimmäisestä treenamisesta äänen tuottamiseksi, kielten merkityksestä, rooleihin valmistautumisesta ja myös odottamattomista käänteistä, joista Juntunen on selvinnyt hämmästyttävän nopeasti. Täytyy olla rautainen ammattitaito ja keskittymiskyky sekä hyvä muisti, että voi opetella roolin matkalla esiintymispaikalle, kun olikin vahingossa opetellut väärän roolin.

Juntunen kertoo avoimesti myös elämänsä rosopuolista. Etuliepeessä teosta kuvataan näin: "Pysäyttävä, kiertelemätön ja lämpimän humoristinen kirja klassisen musiikin maailmasta sanoo suoraan ja lumoaa rytmillään." Niinpä. Tämä oli ilahduttava lukukokemus!

Joskus liikaa, aina liian vähän: Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita on Botnia-palkintoehdokkaana. Palkinnoista ja ehdokkaista voi lukea lisää alla olevasta linkistä:

https://www.munoulu.fi/kulttuuri/vahvojen-kertojien-vuosi-botnia-palkinnon-ehdokkaat-uskalsivat-tarttua-arkoihinkin-aiheisiin/ (Luettu 3.11.2024)