Helena Merrimanin Pako Berliinin ali: rakkautta, vakoilua ja petoksia: tositarina poikkeuksellisesta paosta Berliinin muurin ali (2022) on tositarina, joka on uskomattomampi kuin jännittävinkään dekkari. Takakansitekstin mukaan kirja on "hermoja raastava jännitysnäytelmä sankaruudesta, petturuudesta ja salaisesta tunnelista Berliinin katujen alla."
"Helena Merriman on palkittu BBC:n juontaja ja tuottaja, joka haastatteli kirjaansa varten kymmeniä tunnelin rakentamiseen osallistuneita ja Itä-Saksasta paenneita. Pako Berliinin ali perustuu Merrimanin suosittuun Tunnel 29 -podcastiin, jonka New Yorker -lehti valitsi vuoden 2019 kymmenen parhaan podcastin joukkoon. Kirjasta on tekeillä tv-sarja." (Etuliepeen tekstiä)
Toisen maailmansodan jälkeinen Saksan jako on historiasta tuttua, kylmästä sodastakin on koulussa luettu, Willy Brandt, John F. Kennedy, Erich Honecker ovat tuttuja nimiä, DDR:n myöhempi urheilumenestys ja kyseenalaiset keinot sen saavuttamiseksi ovat myös tuttuja asioita, mutta tosiasiaa elämästä juuri jaetussa Berliinissä en ole aiemmin näin väkevästi lukenut. Miten oikeat ihmiset kokivat vapauden riistämisen, perheiden hajottamisen, lasten riistämisen vanhemmiltaan ja käsittämättömän julman Itä-Saksan salaisen poliisin, Stasin, toiminnan?
Stasi käytti äärimmäisen tehokkaasti omien kansalaistensa vakoilua ja loi ilmiantojärjestelmän, jossa vakoiltiin kaikkea ja kaikkia, joten kehenkään ei voinut luottaa. Stasi myös käytti Neuvostoliiton kuulustelu- ja kidutusmenetelmiä, jotka oli kopioitu natseilta. Apua antoi vielä VoPo (Volkspolizei), joka mm. vartioi muurilla käskynään ampua pakoa yrittävät.
"Sitten Joachim ajattelee, mitä hänen yläpuolellaan on: VoPot. Hän tietää, että he etsivät tunneleita. Hän tietää kuuntelulaitteista, joita he sijoittavat maahan. Jos he havaitsevat liikettä, he kaivavat kuopan ja ampuvat siihen tai pudottavat siihen dynamiittia. Millä hetkellä tahansa maa voi revetä auki hänen yläpuolellaan, jolloin näkyisi kirkas taivaan välähdys ennen kuin kaikki päättyisi.Joinain öinä hän kuulee heidän puhuvan. Ja hän tietää, että jos hän kuulee heidät, hekin voivat kuulla hänet. Niinpä tunnelissa ei puhella. Hän sammuttaa tuulettimen. Se on liian äänekäs." ( s. 165)
Merriman on kirjoittanut kirjan hyvin. Jännitys ja pelko ovat käsin kosketeltavia, ja tapahtumat etenevät koko ajan ilman seesteisiä vaiheita. Ihmisten pahuus on hämmästyttävää: luultavasti vain ihminen lajina on sellainen, joka kykenee lajitoveriensa (mm. oman maan kansalaisten, saman kaupungin asukkaiden, naapurien, sukulaisten) kiusaamiseen, kiduttamiseen ja tappamiseen. Ihailtavaa on kuitenkin todellisten ihmisten rohkeus ja viisaus, korkea vapauden päämäärä ja voimia säästelemätön toiminta. Ihmisten hyvyys korostuu pahuuden rinnalla.
Pako Berliinin ali kuvaa taitavasti sekä historiallista maailman tilannetta että yksittäisten ihmisten kokemuksia siitä, ja on siten historian kirjoitusta parhaimmillaan. Lisäplussaa tulee kirjan kuvista ja hakemistosta, jonka avulla voi palata tapahtumiin ja tarkistaa lukemaansa. Näistä syistä suosittelen siis lukemaan kirjan, en kuuntelmaan.
Uutta tietoa minulle oli että John F. Kennedyn salamurha ajoittuu vain 5 kk päähän siitä, kun hän vieraili jaetussa Berliinissä ja ydinsodan puhkeaminen oli vain napin painalluksen päässä. Tämä sai ajattelemaan salamurhaa ja siihen syyllisiä uudesta näkökulmasta.
***
Alla olevista linkeistä pääsee kurkistamaan myös muita aiheeseen liittyviä postauksia blogissani, jos kiinnostaa:
- Fiktiivistä jännitystä samasta ajasta tarjoilee mm. Jyrki Erran Berliinin ajokoirat
- DDR:ään ja vakoiluaikaan liittyy myös Meri Valkaman, Sinun, Margot. Siinä parasta on muurin murtumisen kuvailu, mutta kokonaisuutena koin sen pettymyksenä.
- Sakari Silvolan Nukkumatin kylmä sota valottaa tämän harmittoman lastenohjelmien sankarin ideologista taustaa. Blogissani on siitä vain lyhyt muistiinpano, mutta tarkempaa tietoa löytyy mm. SKS:n sivulta.
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/nukkumatin-kylma-sota/2765806 (Luettu 23.10.2024)
- DDR:n urheiluun ja valmennusmenetelmiin voi tutustua mm. lukemalla Lola Lafonin kirjan Pieni kommunisti, joka ei koskaan hymyillyt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti